Villaa ja hyvää mieltä
Alpakan pelkkä olemus rauhoittaa. Ne ovat ihan kuin joitain fantasiaeläimiä! Tai strutseja. Loviisan Villitarha-alpakkatilan Hulda, Halla, Pirtelö ja Saniainen katsovat tulijoita suurilla silmillään pitkät kaulat ojossa. Alpakkatilallinen Katriina Mähönen kertoo, että aikoinaan hänen alpakoitaan ihan oikeasti luultiin strutseiksi, sillä onhan niillä pitkä kaula, pitkänomainen turpa ja ”höyheniä” otsalla.
”Joku oli ihastellut sitä, että saan isoja munia nyt omasta tarhasta”, Mähönen naurahtaa.
Fantasiaeläintäkin ne muistuttavat, sillä nämä kaunottaret saavat talvisen metsämaiseman muuttumaan jotenkin taianomaiseksi. Alpakat katsovat suurilla silmillään uteliaina, mutta samaan aikaan valppaina. Vartija-alpakka Hulda on kaikkein valppain. Se tarkastelee tilannetta korkeahkon kiven päältä, jolle se hyppää ketterästi kuin vuorikauris.
”Jos Hulda kokee tilanteen arveluttavaksi, se alkaa hymistä. Näin se varoittaa muita. Jos se kokee tilanteen vaaralliseksi, se pitää jännää pirisevää ääntä, vähän kuin lintu. Ääntä ei voisi kuvitella isohkon eläimen ääneksi”, Mähönen sanoo.
Hän kertoo, että hymistelyä kuullaan myös silloin, kun joku alpakoista on vasonut. Silloin kaikki virittävät yhteisten hyminän. Kun Mähönen kutsuu ”tyttöjään” nimeltä, tai oikeastaan lempinimeltä, kukin vuorollaan kääntää päänsä katsoen Mähöstä.
”Alpakoita voidaan kouluttaa makupaloilla, mutta ei siten kuin koiria tulemaan luokse. Alpakat ovat nopeita oppimaan.”
Hänellä on kädessään pussillinen heinää, kipossa rehua ja pieneksi silputtua porkkanaa. Porkkana pitää olla hyvin pienitty, muuten se voi juuttua alpakan kurkkuun. Alpakka on melko pieniruokainen, pari rehukipollista riittää päivässä kaikille neljälle. Heinää ne saavat seisovasta pöydästä kylmäpihatossaan.
”Alpakka ei liho helposti. Ne syövät sen, minkä tarvitsevat. Ruokin niitä kahdesti päivässä”, Mähönen kertoo jakaessaan apetta aitauksissa.
Villitarhan alpakoilla on upeat oltavat kivisessä pihlajametsässään. Niillä on monen eri aitauksen aktiivipihatto, jossa tepastella ja pomppia vaikka kivillä. Aita on korkea, sillä alpakka saattaa hypätä suorilta jaloiltaan jopa 1,5 metriä korkean aidan yli.
”Yleensä silloin, jos ori haluaa riiuureissulle. Silloin niitä ei pidättele aidatkaan”, Mähönen kertoo.
Suloiset pallopäät
Nämä kauniit ja harvinaiset lemmikit ovat niin kiehtovan näköisiä, että niitä pysähtyy vaistomaisesti tuijottamaan. Katsoa nimittäin saa, muttei koskea. Alpakka on kaikessa suloisessa pörröisyydessään eläin, joka ei halua tulla kosketetuksi. Vaikka se on laumaeläin, se ei myöskään itse koske lajitovereitaan, ellei sitten turvat hetkeksi tössää toisiinsa niiden syödessä samalta kivialustalta aitauksessa. Mutta muu lääppiminen, ei kiitos! Alpakka kavahtaa myös kovia ääniä ja äkillisiä liikkeitä.
”Alpakoita kannattaa lähestyä kylki edellä, eikä kasvot päin niitä”, Mähönen ohjeistaa.
Kuljemmekin varovasti aitauksessa, sillä Hulda katsoo epäluuloisesti valokuvaajaa, joka on astunut sen polulle. Täällä kuuluu ihmisen väistyä, se on selvää. Väistää alpakkakin, mutta haluamme häiritä mahdollisimman vähän näitä ihania Villitarhan eläimiä. Emme siis kuule hyminää, saati lintumaista ääntä.
”Täällä käy paljon ryhmiä, joille kerron heti aluksi, miten alpakoiden kanssa ollaan. Lapset tuntuvat ymmärtävän hyvin, ettei niitä saa halailla, rapsuttaa tai edes koskettaa. Aikuisille joudun joskus sanomaan tiukasti, että ei kättä kohti alpakkaa.”
Alpakoiden päähän on jätetty keritsimisen jälkeen pitempiä karvoja, joten Mähönen kutsuu tyttöjään hellästi pallopäiksi. Katse kiinnittyykin alpakan hauskaan otsatukkaan, suloiseen turpaan, ja etenkin vähän hassuihin hampaisiin. Voiko alpakka purra tai puskea? No, ei kuulema ainakaan puskea, sillä niillä ei ole puskemiseen tarkoitettua ”luupäätä”.
”Alpakka ei ole aggressiivinen eläin, eikä se pure. Orille kasvaa kyllä terävät hampaat, mutta ne eivät käytä niitä koskaan ihmistä vahingoittaakseen. Alpakoita ei siis tarvitse pelätä, mutta pitää kunnioittaa niiden luontaista taipumusta välttää koskettamista”, Mähönen painottaa.
Vuoden kurjin päivä
Joskus niitä on kuitenkin pakko koskea: nimittäin ainakin kerran vuodessa keritsemisen yhteydessä. Keritsemisestä hyötyy niin alpakka kuin ihminenkin. Alpakka pääsee kuumasta turkistaan, ja ihminen saa ihanaa villaa. Villassa ei ole lampaan tavoin lainkaan lanoliinia eli villarasvaa, joka voi allergisoida.
”Olen itsekin allerginen lampaalle, mutta alpakka ei allergisoi lainkaan. Sen villa on ihanan pehmeää ja lämmintä, kuin pumpulia”, Mähönen kuvailee lemmikkiensä sivutuotetta.
Mähösen alpakat keritään keväällä tai kesällä ennen kuumia ilmoja. Hän käyttää ammattilaista, joka saa hoidetuksi keritsemisen kerintäkoneelle puolessa tunnissa.
”Silti tuo päivä on minulle ja alpakoille vuoden kurjin. Olen tarkka siitä, ettei niitä kohdella rajusti. Alpakka asetetaan kyljelleen pöydälle, ja sen jalat sidotaan, ettei se pääse sätkimään ja satuttamaan itseään. Myös päätä pidetään paikoillaan keritsemisen aikana.”
Etenkin oriilla voi keritseminen aiheuttaa hetken hämmennystä. Tuttu ori näyttää oudolta ainakin jonkin aikaa lajitoverin silmissä, kun sen karva on lyhentynyt.
”Toinen voi luulla, että aitaukseen on tullut vieras alpakka. Se voi aiheuttaa pientä känää.”
Terapiaelämiä
Alpakoiden tassuissa on kaksi pehmeää anturaa ja kaksi kynttä. Niitä käytetäänkin maisemoinnissa, sillä tassut eivät riko maata niiden tallustaessa ympäriinsä ruohoa syömässä. Alpakka on myös terapiaeläin, sillä sen olemus rauhoittaa ja vähentää stressiä. Pelkkä eläimen katsominen riittää. Aitauksessa ei nimittäin tapahdu juuri mitään, mutta silti alpakat vangitsevat katseen ja tuovat mielihyvää pelkällä olemuksellaan.
”Villitarhassa käy myös erityislapsia. Adhd-lapset rauhoittuvat alpakoiden läheisyydessä, ja rauhallisuus kestää kuulemma pitkään käynnin jälkeenkin. Aikuisryhmissä kävijät tykkäävät puuhata alpakoiden tallissa. Paskan luominen on kuulemma ihan parasta”, Mähönen hymyilee.
Villitarha-tilalla käykin Loviisan hyvinvointialueen toimintakeskuksen asiakkaita säännöllisesti puuhailemassa alpakoiden läheisyydessä ja nauttimassa luonnosta. Tilalla harjoitetaan myös permakulttuuria. Se tarkoittaa ekosysteemin suunnittelua ekologisesti kestäväksi.
”Toimintaryhmässä nähdään, miten kiertotalous toimii, kun alpakoiden lanta päätyy kompostin kautta kukkaistutuksiin. Siinä näkee oman kädenjäljen eri vuodenaikoina”, Mähönen sanoo.
Ihastunut Pirtelö
Tällä hetkellä Villitarhan ”tytöistä” kaksi on astutettu. Alpakoilla homma hoituu yleensä nopeasti. Jos hormonikierto on oikeassa vaiheessa, astutus voi onnistua. Kiima ei näy ulospäin, mutta parittelussa munasolu irtoaa aina. Emät, jotka eivät ole tiineenä, ottavat orit mielellään vastaan. Pirtelö jopa ihastui omaan oriinsa.
”Niitä ei koskaan pakoteta astutukseen, vaan se tapahtuu aina vapaaehtoisesti. Jos emää ei kiinnosta, ori ja omistajakin ovat helposti kauttaaltaan vihreänä”, Mähönen kuvailee.
Vihreys johtuu siitä, että alpakka märehtii heinää lehmän tapaan. Jos se kiukustuu sulhaselle, se sylkee vihreää löllöä päin naamaa. Ilmeisesti Villitarhassa on ollut myös romanttisesti onnistuneita orikäyntejä, sillä siellä on syntynyt yhteensä seitsemän vasaa. Alpakka saa lähes poikkeuksetta kerralla yhden vasan, ja sen se synnyttää itsekseen ilman ihmisen apua.
”Olen monesti vain todennut, että tuollahan juoksentelee vasa! Kerran satuin näkemään synnytyksen. Kaikki meni nopeasti ja aivan oppikirjan mukaisesti”, Mähönen kertoo.
Alpakoiden ”koskemattomuuden” kokemukset alkavat jo syntymähetkellä, sillä alpakkaemä ei nuole vasaa puhtaaksi, kuten eläimet yleensä. Heti syntymän jälkeen vasa punkeaa jaloilleen saadakseen emältä tärkeän ensimaidon. Nyt ihmismieli haluaa kuulla, että emä kuitenkin vähän hellii pikkuistaan. Ainakin ne kuulemma antavat nopeita kielareita toisilleen heti syntymän jälkeen. Voi miten söpöä, nehän pusuttelevat!
”Oikeasti siinä emä antaa vasalle tärkeitä suolistobakteereita”, Mähönen nauraa.
On aika sanoa hyvästit Huldalle, Hallalle, Pirtelölle ja Saniaiselle. Ne jäävät katsomaan suurilla silmillään paikoilleen jähmettyneinä. Ehkä ne ajattelevat, että kiva kun kävitte, mutta kiva kun menittekin.
Kommentit
Oma kommentti