KÄRÄJILLÄ EI OLE KIVAA

Timo Soini

Olin nuorena miehenä vajaan vuoden Espoon käräjäoikeudessa lautamiehenä. Kokemus muovasi minua miehenä monella tapaa. Olin lähettämässä ihmisiä vankilaan ( syystä käsittääkseni ), hintaa määrättiin perintöveneelle ja vahingoittuneelle silmälle. Moni asia vaikutti selvältä, mutta oli muitakin ja niissä yleensä mentiin ihminen edellä.

Yksi asia minua ihmetytti aluksi erityisesti. Juuri kukaan syytetty ei myöntänyt epäiltyä rikosta. En minä ensin ymmärtänyt, että syytetyllä ei ole totuudessa pysymisen velvoitetta, mutta todistajilla on (sen nyt olin käsittänyt).

Kaksi tapausta on jäänyt mieleeni koko elämäksi. Kaksi naista; nuori ja vanhempi. Molemmat myönsivät syytteen oikeaksi. Nuori nainen oli ostanut puseron ja yritti mennä sitä vaihtamaan kuitin kanssa muutaman päivän jälkeen, myyjä ei suostunut. Tyttö suutuspäissään vei hiuslakkaa ja jonkin meikkiputkilon. Käry kävi ja käräjille. Itkuisena tyttö myönsi tapahtumat; oli tuomion aika. Ukkotuomari oli viisas, totesi varkauden tapahtuneen, mutta jätti rangaistukseen tuomitsematta. Luulen, en tiedä, ettei tuo tyttö koskaan ole enää varastanut mitään.

Toinen oli jo varttunut rakennussiivooja. Oli muuttanut lääkärintodistukseen sairausloman pituudeksi kolmen päivän sijasta kahdeksan päivää. Tunnusti, itki ja tuomio tuli. Nuorena miehenä tuntui pahalta. Ymmärsin toki, ettei niin saa tehdä, mutta kun sarjapahoinpitelijät päivästä toiseen puhuivat potaskaa teoistaan, oli siinä vertailupohjaa. Kokenut lautamies ( nainen ) sanoi minulle; koveta itseäsi nuori mies, kyllä naiset kyynelehtiä ja porata osaa… siinä sitä kasvettiin kiinni maailman realiteetteihin.

Käräjillä ei ole kivaa. Oikeuslaitos on tärkeä paikka. Vanha Olaus Petrin tuomarinohje on syytä muistaa; mikä ei ole kohtuus ei saata olla laki. Minulla on tästä omaakin kokemusta ja vääntöä ollut julkisen vallan toimijan kanssa; tiedän, miltä vääryys tuntuu. Siksi on syytä muistaa, että lainmukaisuus ei riitä, pitää olla oikeudenmukaisuutta sekä ylhäisille että alhaiselle ja meille pulliaisille.

Suomi on hyvä maa, vaikka käräjillä ei ole kivaa, on siellä lakikirjan lisäksi oltava sydän. Oikeudenmukaisuus ehkäisee katkeruutta. Oikeus ja kohtuus on kansan turva. Arjen turvallisuutta ja uskoa tulevaisuuteen ei mikään vahvista enempää kuin mahdollisuus saada oikeutta, kun sitä tarvitsee. Sitä on oikeusvaltio.

Teksti:Timo Soini

Kommentit

Oma kommentti