SORATEIDEN SUOMI RATKAISEE

Timo Soini

Suomen kansa rakastaa presidentinvaaleja. Äänestysinto ensimmäisellä kierroksella oli suurempaa kuin missään muissa vaaleissa pitkään aikaan mukaan lukien viime presidentinvaalit. Kun pintaa raaputtaa löytyy, jos ei kahta eri Suomea niin kuitenkin kahdenlaista Suomea. Helsingissä äänestysprosentti oli yli 78 prosenttia ja Lapissa pikkuisen päälle 72 prosenttia.

Vaalien toiselle kierrokselle ponnistaneet Alexander Stubb ja Pekka Haavisto ovat molemmat Helsingin herroja, joista toinen nyt asuu Espoossa. Haavisto asuu Helsingin eliittikaupunginosassa Kulosaaressa ja Helsingissä varttunut Stubb Espoon vastaavassa Westendissä. Vaalin rannalle jäänyt kolmonen Jussi Halla-aho, asuu hänkin Helsingin Eirassa. Heidän asuntojensa arvo ei laske, eikä muutu tuhkaksi kuten sorateiden Suomessa.

Sorateiden Suomi ratkaisee. Vaalien ensimmäisen kierroksen äänten jakautumaa katsoessa, suuret kaupungit menivät äänissä joko Stubbille tai Haavistolle. Sorateiden Suomen äänten kärkisijat pitkälti taas Halla- aholle ja Olli Rehnille. Perusoletus on se, että ensimmäisen kierroksen tasavahvat Stubb ja Haavisto saavat toisella kierroksella omansa, mutta sitten on saatava muita ja siitä tuleekin hauskaa seurattavaa.

Kumpikaan finalisti ei ole parhaalla tahdollakaan kansanmies, jota Kela, Keva, vakuutusyhtiö tai viranomainen olisi potkinut päähän. Känsiä on kämmenistä turha hakea. Sileäkätisiä ovat molemmat, pukuja ei ole haettu Keskiseltä vaan mittatilauksena Stockmannilta. Tokmannissa kumpaakaan on tuskin nähtykään.

Se, että etelän herrasta tulee presidentti, äänestät niin tai näin, ei välttämättä merkitse sitä, että saamme huonon presidentin. Voi tulla hyväkin tai sellaiseksi voi oppia ja kypsyä. Tosiasia on se, että molemmille finalisteille maailman ja Euroopan peilisalit ja Helsingin pikkukenkäkadut ovat tutumpia kuin betonilähiöt ja sorateiden Suomi. Lumi on mennyt kenkään vain hiihtomonoissa.

Presidentiksi valitaan ihmistä. Ei hänen puolisoaan, vaikka silläkin on merkitystä. Tunnustettiin tai ei. Tunnen molemmat miehet pitkältä ajalta. Olemme kaivaneet samaa ojaa eli olleet kaikki kolme ulkoministerinä, joka on paras koulu presidentinhommaan, mitä Suomessa on. Tiedän kokemusperäisesti, että molemmat pystyvät tehtävän hoitamaan, eikä kuudesta vuodesta tule helppo. Maailma on sotkuinen ja ajat ovat hankalat. Vakaa käsi ruorissa olisi turvallinen. Vennamoa ja Kekkosta tulee vielä ikävä.

Mitä tulemme näkemään ja kuulemaan ennen toista kierrosta? Koko Suomi on pidettävä asuttuna, palveluita ei saa lakkauttaa (vaikka niitä leikataan surutta), oma ruokatuotanto on tärkeää, huoltovarmuus ja kotivara. Susia ei pidä ylenpalttisesti suojella ja rajat pitää kiinni, etenkin itään, sutta suurempaa sieltä ei saa tulla, jos niitäkään.

Nämä molemmat liberaalit puhuvat henkisistä arvoista, mutta Jumalasta puhuvat pienellä kirjaimella. Kovin sotaisia ovat puheissa, korpraali ja sivari. Ukrainan puolella, niin kuin pitääkin ja kaikkea pahaa vastaan. Maalla , merellä, ilmassa, viidakossa ja aavikolla.

Toinen se heistä on ja sinä päätät kumpi.

Teksti:Timo Soini

Kommentit

Oma kommentti