Albert Aleksander Puroma ent. Bäckman oli todellinen sotilas jo nuoresta miehestä pitäen. Hän syntyi vuonna 1895 Tuusulassa. Koulun jälkeen nuorukaisen veri veti merille ja erään matkan aikana hänet internoitiin Saksaan, koska Saksa piti tuolloin Suomea vihollismaana. Vapaus luvattiin, jos Albert liittyy vapaaehtoisena saksalaiseen jääkäripataljoonaan. Ja juuri sen Albert tekikin, kun elettiin vuotta 1915. Nuori hurjapää taisteli ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla.
Saksan reissun jälkeen Albert palasi kotimaahansa helmikuussa 1918 ja hänet oli jo ylennetty vänrikiksi. Suomessa riehui sisällissota ja Albert liittyi Vaasassa Suomen valkoiseen armeijaan joukkueenjohtajana. Nuori upseeri taisteli sisällissodassa Viipurissa.
Kannaksen sotilaspiirin päällikkö
Sisällissodan päätyttyä Albertin sotatie vei ensin Tampereelle 2. jääkäripataljoonaan ja sieltä Kajaanin sissipataljoonan komppanianpäälliköksi. Tehtävät armeijan leivissä vaihtuivat tiuhaan ja sotilasarvo kohosi sen myötä.
Tammikuussa vuonna 1936 Albert Puroma nimitettiin Kannaksen sotilaspiirin päälliköksi ja kaksi vuotta myöhemmin puolustusministeriön reservinkoulutustoimiston päälliköksi. Tuolloin hän oli jo everstiluutnantti.
Kun talvisota syttyi vuonna 1939, Albert Puroma osallistui siihen kenraaliluutnantti Harald Öhquistin komentaman II armeijakunnassa ja kahdessa eri tehtävässä; Viipurin suojeluskuntapiirin sekä Kannaksen sotilaspiirin päällikkönä.
Kevään korvalla 1940 alkoi välirauhan aika. Albert Puroma sai komennuksen maavoimien esikunnan koulutusosaston päälliköksi Mikkeliin. Sieltä ura vei saman vuoden heinäkuussa Päämajan henkilöosaston päälliköksi. Vuosi 1940 oli Puromalle varsin vilkas, sillä vielä kesän jälkeen hänet määrättiin 12. prikaatin komentajaksi Lappiin.
Albert Puromo nousi jääkäreiden komentajaksi
Välirauha tuli ja meni. Jatkosota syttyi juhannuksena 1941. Suomi aloitti vauhdikkaalla hyökkäyssodalla ja eri rintamilla tuli menestystä; vanhoja talvisodassa menetettyjä alueita vallattiin ahneesti takaisin.
Everstiksi ylennyt Puroma siirrettiin 12. prikaatista 6. divisioonassa sotineen jalkaväkirykmentti 12:n komentajaksi. Se taisteli jatkosodan alussa Lapin alueella ja niinpä rykmentti sai aiheeseen sopivan lempinimen ”Jänkäjääkärit”. Puroma sai johdettavakseen sekavan seurakunnan eri tasoisia taistelijoita. Rykmentissä soti nuoria asevelvollisia, jo talvisodan kokeneita rintamajermuja, ja vielä lisämausteeksi niin kutsuttuja ”Lapin jätkiä”.
Eversti piti miehilleen kesäkuun lopulla mieleen painuneen puheen. Sen päätteeksi hän lausui: ”Nyt mennään ja jotkut eivät retkeltämme koskaan palaa. Mutta kansamme nykyisyyden ja tulevaisuuden vuoksi matkamme on välttämätön.”
Rykmentti sai heti jatkosodan alkajaisiksi heinäkuun 2. päivänä tulikasteensa Sallan Kirakkalammen maastossa. Rohkea ja tuolloin 46-vuotias eversti Puroma johti joukkojaan edestä kovan vihollistulituksen alla. Siitä esimerkkinä se, että hänen molemmat lähettiupseerinsa kaatuivat heti taistelun alettua.
Ensimmäisen taistelun seurauksena vihollinen kuitenkin vetäytyi suomalaisten vastatulessa. ”Reikärauta” Puroman miehet olivat innoissaan: ”Siinä se komentaja heilui tulessa kuin me muutkin. Pari ukkoa siltä meni sivuilta (lähetit). Hyvin meni kuitenkin, vaikka me hyökättiin kyllä perse edellä!” Miesten Puromalle antama lempinimi tuli siitä, että komentaja itse puhutteli aina Suomen armeijan kivääriä termillä reikärauta.
Syksyllä 1941 Puroma johdatti rykmenttinsä Kiestingin suunnalle, missä alkoi marraskuun 1. päivänä raju läpimurtotaistelu. Joulukuussa Suomen armeijan hyökkäysvaihe oli ohi ja alkoi kahden ja puolen vuoden pituinen asemasotavaihe.
Marskin ritariksi
Puroman taitavat komentajan ansiot oli huomattu ylemmissäkin portaissa. Sallan, Kiestingin ja Louhivaaran taistelujen perusteella kenraaliluutnantti Hjalmar Siilasvuo esitti Puromalle Mannerheim-ristiä. Ylipäällikkö Mannerheim myönsi sen 18.10.1942. Perustelut olivat:
”Eversti Puroma on toiminut koko sodan ajan vastuunalaisella paikalla vaikuttaen kerran toisensa jälkeen taidollaan ja neuvokkuudellaan ratkaisevasti taisteluitten lopputulokseen. Toimiessaan vaikeassa korpimaastossa onkin hänen kekseliäisyyttään ja henkilökohtaista rohkeuttaan tarvittu, sillä erämaaoloissa tehdyt sotatoimet ovat vaatineet paitsi alaisten rautaista kestävyyttä ja myös johtajan lujatahtoista sekä selväpiirteistä, kaikki mahdollisuudet huomioonottavaa toimintaa, jos mieli päästä sellaisiin tuloksiin kuin eversti Puroma on pystynyt.
Erikoisesti hän kunnostautui suurissa torjuntataisteluissa, jolloin hän ensin joukkoineen torjui toistuneet ylivoimaisten vihollismuodostelmien hyökkäykset sille verisin tappioin. Eteni sitten rohkeasti erittäin vaikean maaston kautta vihollisen yhteyksille, jotka hän katkaisi mahdollistaen siten suurten vihollisvoimien täydellistä tuhoamista. Tämän vaiheen aikana eversti Puroma mm. esikunnastaan kokoon haalimallaan osastolla torjui erään vihollispataljoonan hänen komentopaikkaansa suuntaaman hyökkäyksen sekä murskattuaan sen päävoimat, pakotti sen epäjärjestyksessä pakenemaan.”
Albert Puromasta tehtiin kesäkuussa 1944 esitys ja vielä heinäkuussa lisäesitys nimittämisestä toisen kerran Mannerheim-ristin ritariksi jääkäriprikaatin ansiokkaasta johtamisesta Karjalan kannaksella 1944.
Mannerheim ei hyväksynyt esitystä, vaikka varmasti se hyvin lähellä olikin. Suomen sotahistoria sisältää vain neljä kaksinkertaista Mannerheim-ristin ritaria. He ovat kenraalimajuri Aaro Pajari, eversti Martti Aho, lentomestari Eino Juutilainen ja kapteeni Hans Wind. Kaiken kaikkiaan Mannerheim-ristin sai jatkosodassa tai heti sen jälkeen vain 191 soturia.
Kannaksella räjähti
Rauhallinen asemasotavaihe päättyi kesäkuussa 1944 ja puna-armeija aloitti rajun suurhyökkäyksen Karjalan kannaksella. Jänkäjääkärit olivat siirtyneet keväällä 1943 Karhumäen suunnalle ja seuraavan vuoden alussa Reikärauta Puroma sai uuden tehtävän. Hänet määrättiin kuuluisan panssarikenraali Ruben Laguksen panssaridivisioonaan kuuluneen jääkäriprikaatin komentajaksi.
Kesäkuun puolivälissä järjestettiin Kannaksella koulutustilaisuus, minkä päätteeksi muodostettiin taisteluosasto Puroma ja siihen komennettiin yli kolme tuhatta sotilasta. Pari päivää myöhemmin tuore taisteluosasto sai hyytävän käskyn.
Sen oli vallattava takaisin VT-asema (Vammelsuo-Taipaleen linjalla) Kuuterselässä. Siellä oli Pajarin 3. divisioona pahassa ahdingossa. Kuuterselästä tulikin lopulta verisin Suomen sotien taistelu.
Kirjailija Erkki Käkelä mainitsee sotakirjassaan Kuuterselästä näin: ”Taistelun meteli oli korvia huumaava. Nuoria jääkäreitä ei tarvinnut patistella. Laakuksen verikoirat vähät välittivät vihollisen kaiutinpropagandasta, jolla yritettiin saada heidät antautumaan.”
Taisteluosasto Puroman sotatie jatkui Vuosalmelle ja se joutui toivottamalta tuntuneeseen vastahyökkäykseen. Ankara taistelu kesti viikon ja jääkäriprikaati koki panssaridivisioonan suurimmat tappiot. Prikaatissa oli alun alkaen 3 335 sotilasta ja taistelun tauottua tappiot olivat 1 435 sotilasta. Vihollinen pysäytettiin, mutta se vaati hirvittävän suuren uhrauksen.
Vielä Lapin sotaan
Jatkosota päättyi syyskuun alussa 1944 Suomen ja Neuvostoliiton solmimaan aselepoon. Sen ehtona oli saksalaisten ajaminen pois Suomen rajojen sisäpuolelta. Jälleen kerran tarvittiin Albert Puroman sodanjohtotaitoja ja niin hänet nimitettiin 6. divisioonan komentajaksi.
Joukko-osasto taisteli Puolangassa, Ranualla ja Rovaniemellä sekä lopuksi Käsivarressa saakka. Sodan jälkeen Puroma nimitettiin taistelukoulun johtajaksi ja kauluslaattoihin tuli vuonna 1946 ensimmäinen leijona eli arvoksi tuli kenraalimajuri. Vuonna 1953 Puroma ylennettiin korkeaan kenraaliluutnantin arvoon ja kolme vuotta myöhemmin hän jäi eläkkeelle.
Tammikuussa 1951 Puroma sai vielä yhden kunniatehtävän. Hän osallistui kenraalimajuri K.A. Tapolan, myös Mannerheim-ristin ritari, kanssa marsalkka Mannerheimin ruumiin saattamiseen Sveitsistä Suomeen. Rintamakomentaja, kenraaliluutnantti Albert Puroma kuoli vuonna 1987 ja hänen hautapaikkansa on Helsingissä Kaartin hautausmaalla.
Lähteet: Mannerheim-ristin ritarien säätiö, Robert Brantberg Sotaupseerit
Kommentit
Oma kommentti