Hjalmar Fridolf Strömberg syntyi Helsingissä ruotsinkieliseen perheeseen maaliskuussa vuonna 1892. Hän muutti sukunimensä Siilasvuoksi talvella 1936. Nuori upseeri sai vaimonsa Sallin kanssa kolme lasta ja yksi heistä oli laajalti tunnettu Ensio Siilasvuo. Hän oli sotilasarvoltaan isänsä lailla kenraali ja loi pitkän ja maineikkaan sotilasuran muun muassa YK-joukkojen kenraalina.
Jo ylioppilaaksi tulonsa aikoihin Hjalmar innostui jääkäriliikkeestä ja lähti keväällä 1915 sotilaskoulutukseen Saksaan. Pian nuorukainen sai tulikasteen Saksan itärintamalla, kun alkoi taistelut keisarillista Venäjää vastaan.
Hjalmar soti kovissa maikoissa, muun muassa Missejoella, Aa-joella ja vielä Riianlahdella. Saksan sotamatkan lopuksi nuori mies sai aliupseerin arvon.
Näin Hjalmarin tulevan pitkän sotilasuran ensimmäinen sota oli nähnyt päivänvalon. Se jälkeen tulivat vielä vapaussodan taistelut kotimaassa, talvisota, jatkosta ja Lapin sota. Siilasvuon ura hakee vertaistaan Suomen sotahistoriassa.
Siilasvuo palasi Saksasta Suomeen helmikuussa 1918 ja nuori mies taisteli vapaussodassa Tampereella ja Viipurissa valkoisten joukoissa komppanian päällikkönä. Huhtikuun lopulla 1918 Siilasvuo nimitettiin 5. jääkäripataljoonan komentajaksi.
Hjalmar Siilasvuon yleneminen Suomen armeijassa oli nopeaa. Hän suoritti Sotakorkeakoulun ja sai kauluksiinsa everstiluutnantin ruusukkeet. Vuonna 1933 vuorossa oli ylennys everstiksi ja Siilasvuo määrättiin Savon jääkärirykmentin komentajaksi. Ennen talvisodan syttymistä lahjakas upseeri nimitettiin Oulun Pohjois-Pojanmaan sotilasläänin komentajaksi.
Hjalmar Siilasvuo oli Raatteen tiellä lyömätön strategisti
Talvisota syttyi 30.11.1939 ja Siilasvuo määrättiin johtamaan prikaati Siilasvuota Suomussalmen suunnalle. Vastassa oli kooltaan massiivinen puna-armeijan 163.divisioona ja avuksi tuli vielä kaksi rykmenttiä vihollisen 44. divisioonasta. Suomalaiset olivat pulassa, niin miesmäärän kuin kalustonkin suhteen. Ainoana keino selviytyä tukalasta tilanteesta oli ovela taktiikka ja suomalaisjoukkojen parempi tulipalopakkasen kestävyys.
Hjalmar Siilasvuo oli loistava ja lyömätön strategisti. Eversti keskitti Raatteen tielle kaikki mahdolliset voimavarat. Suunnitelma oli nerokkaan yksinkertainen: vihollisen yhteydet rajan taakse oli katkaistava, sen joukot oli paloiteltava osiin ja tämän avulla syntyneet motit oli tuhottava.
Vihollinen makasi asemissaan passiivisena, sillä puna-armeijan sotilaat olivat juuri joutumassa mottiin. Kaiken ratkaissut taistelu alkoi 5.1.1940. Suomen urhea armeija hyökkäsi tielle Raatteen vartion maastossa vain yhden komppanian voimin.
Sen jälkeen hyökkäys jatkui pataljoonan voimalla Likoharjuun, joka saatiin lopulta vallattua useiden yritysten ja ankarien taistelujen jälkeen. Puna-armeijan 44. divisioona ahtautui hyvin pienelle alueelle ja se oli käytännössä motissa. Ankarat ja veriset taistelut käytiin 5.–7. tammikuuta1940.
Neuvostoliiton läpimurto oli epäonnistunut surkeasti. Taisteluja johtanut eversti Hjalmar Siilasvuo sai sotilashattuunsa ison sulan ja eipä ollut suuri yllätys, että hänet ylennettiin kenraalimajuriksi huhtikuussa 1940.
Jalmari Verinen
Jatkosota syttyi kesäkuussa 1941 ja Hjalmar Siilasvuo määrättiin saksalaisille alistetun III armeijakunnan komentajaksi. Sotatie vei Siilasvuon seuraavaksi Vienan Karjalaan. Vaikka Siilasvuo oli miestensä parissa varsin suosittu ja oikeudenmukainen kenraali, alkoi kuulua myös soraääniä.
Tappiot kasvoivat ja joukkojen taistelutahto oli laskemaan päin. Sen vuoksi osa miehistöstä alkoi kutsua kenraaliaan ”Jalmari Veriseksi”. Purnaajien mielestä Siilasvuo uhrasi suomalaisia sotilaita miellyttääkseen saksalaisia.
Marraskuussa 1941 Siilasvuo teki omavaltaisen päätöksen: Sen kummemmin keneltäkään esimieheltään lupaa kysymättä hän keskeytti hyökkäystoimet. Jo aikaisemmin välit saksalaisiin olivat heikentyneet ja Siilasvuon päätöksen jälkeen ne menivät nollille ja lopulta molemmat osapuolet syyttelivät ankarasti toisiaan.
Heinäkuussa 1942 Hjalmar Siilasvuo ylennettiin kenraaliluutnantiksi. Samaisen vuoden lopulla hänet määrättiin sotakoulujen ylitarkastajaksi Helsinkiin. Sitä pestiä kestikin aina helmikuulle 1944.
Työ oli vaativaa, mutta Siilasvuota kyseinen päivätyö ei miellyttänyt lainkaan, sillä veri veti päivittäin takaisin tositoimiin. Se toteutui vuonna1944.
Lasten ristiretki
Kenraaliluutnantti Siilasvuo palasi takaisin rintamalle Karjalan kannakselle kevättalvella 1944. Tehtävä oli vanha tuttu eli III armeijakunnan komentaminen. Joukko-osastolle oli annettu rintamavastuu Itä-Kannaksella.
Venäjä aloitti massiivisen suurhyökkäyksensä kesäkuun 9. päivänä 1944. Suomen itsenäisyys oli hiuskarvan varassa, niin raju oli vihollisen laajamittainen hyökkäys.
Siilasvuo taisteli rajusti joukkoineen ylivoimaista vihollista vastaan. Lopulta uupuneet sotilaat saivat vaivoin pidettyä oman kaistansa vihollisen tulimyrskyssä heinäkuun puolivälin jälkeen. Tilanne rintamalla vakiintui ja aselepo solmittiin syyskuun 4. päivänä.
Vielä oli Siilasvuolla yksi sarka kynnettävänä eli saksalaiset aseveljet oli Neuvostoliiton kanssa solmitun aseleposopimuksen mukaisesti karkotettava Lapista maamme rajojen ulkopuolelle. Näin käynnistyi Lapin sota, joka oli jo peräti viides ”savotta” Siilasvuoin sotilasuralla.
Siilasvuo perusti päämajansa Ouluun. Aluksi saksalaisten pois ajaminen oli lähes näennäistä teatteria, mutta kun Neuvostoliitto puuttui siihen kovalla kädellä, niin jälkeäkin alkoi syntyä.
Lopulta Siilasvuo sai Lapin sodan loppuvaiheessa komentoonsa nuorista asevelvollisista kootun 1. divisioonan, vanhemmat ikäluokat oli jo kotiutettu. Nuorien sotureiden vuoksi Lapin sodan loppuvaihetta kutsuttiin osuvasta Lasten ristiretkeksi.
Rauhan tultua Siilasvuo jäi Ouluun 1. divisioonan komentajaksi. Kenraalimajuri kuoli sairauskohtaukseen pian sodan jälkeen eli tammikuussa 1947 vain 54-vuotiaana. Hänen hautapaikkansa sijaitsee Oulun hautausmaalla lähellä sankarihautoja.
Lähde: Mika Kuljun teos Kenraalin viisi sotaa.
Kommentit
Oma kommentti