Vapauden ristin ritarikunnan Mannerheim-risti oli korkein taistelukentän urotöistä myönnetty kunniamerkki. Se perustettiin välirauhan aikana joulukuussa vuonna 1940. Himoitun kunniamerkin sai kaikkiaan vain 191 soturia jatkosodan aikana tai heti sen jälkeen.
Kolme ritaria oli ristin saadessaan vasta 19-vuotiaita, Lauri Skyttä oli heistä nuorin ja hän sai ristin numero 68. Kaksi seuraavaksi nuorinta olivat Taavi Törmälehto, risti numero 41 ja Eero Seppänen, risti numero 138.
Vanhin ristin saanut oli sotamarsalkalla Mannerheim itse. Hän sai ristin numero 18 olleessaan tuolloin 74-vuotias. Toiseksi vanhin oli jalkaväenkenraali Rudolf Walden,66, ja ristin numero oli 181. Tykistönkenraali Vilho Nenonen sai 61-vuotiaana ristin numero 184. Kaikkien Mannerheim-ristin ritareiden keski-ikä oli nimityshetkellä 32 vuotta.
Mannerheim-ristin numero 1 sai aikoinaan panssarikenraali Ruben Lagus. Neljä taistelijaa sai 2.luokan Mannerheim-ristin peräti kaksi kertaa. He olivat kenraalimajuri Aaro Pajari, eversti Martti Aho sekä lentäjä-ässät kapteeni Hans Wind ja lentomestari Ilmari Juutilainen.
Lauri Skyttä lähti 17-vuotiaana vapaaehtoisena sotaan
Lauri Skyttä syntyi Viipurin maalaiskunnassa 12. joulukuuta1922. Nuorukainen liittyi Säiniön suojeluskuntaan ja joutui lähtemään kotiseudultaan evakkoon, kun talvisota syttyi vuonna 1939.
Lauri oli poliisin poika ja varsin isänmaallinen nuorimies. Hän halusi ehdottomasti mukaan vapaaehtoisena talvisodan taisteluihin. Lyhyen sotilaskoulutuksen jälkeen Lauri täytti 17 vuotta ja ehti mukaan koviin paikkoihin Karjalan kannaksella, muun muassa yhteen talvisodan ratkaisutaisteluun Summan rintamalle.
Talvisota päättyi maaliskuussa 1940 ja alkoi välirauhan aika. Se päättyi kesäkuussa 1941, kun jatkosota leimahti käyntiin ja se alkoi Suomen menestyksekkäällä hyökkäysvaiheella. Suomen soturit valtasivat takaisin talvisodassa menetettyjä alueita laajalla rintamalla.
Lauri esimiehet huomasivat pian nuorukaisen poikkeuksellisen rohkeuden ja esimerkillisen käyttäytymisen. Maaliskuussa 1941 olkapäille tuli alikersantin natsat ja puolen vuoden kuluttua hänet ylennettiin jo kersantiksi.
Hurja soturi haavoittui lokakuussa 1941
Lauri Skyttä taisteli jatkosodassa Hämeen ratsuväkirykmentissä ensin joukkueen varajohtajana ja sen jälkeen joukkueen johtajana. Laurin joukko-osasto suuntasi kohti Äänistä ja joutui ankaraan taisteluun Honkaselällä, mikä sijaitsi noin sadan kilometrin päässä Petroskoista.
Lauri Skyttä sai miehineen käskyn edetä Säämäjärven maastossa ja ottaa siellä haltuun vahvan puna-armeijan tukikohdan. Kohteeseen päästiin ja vihollinen avasi Skytän joukkuetta kohti ankaraan tulituksen hyvistä asemista.
Lauri ei hätkähtänyt vaan ryntäsi itse ensimmäisenä kohti vihollisen tukikohtaa samalla eläköötä huutaen ja käsikranaatteja heittäen. Niin kävi, että rohkea suomalaisjoukkue ajoi kauhusta kankean vihollisen vauhdilla pakosalle.
Tässä oli yksi uroteko, mikä sai Skytän korkea-arvoiset esimiehet lämpiämään niin paljon, että seuraavan vuoden helmikuussa eli 1942 hänelle esitettiin Mannerheim-ristiä. Lopullisesti Mannerheim myönsi sen Laurille saman vuoden heinäkuussa.
Hurja soturi haavoittui lokakuun alkupuolella 1941 juuri Honkaselän taistelussa päähän ja käteen. Sairaalareissun jälkeen Lauri määrättiin Lappeenrantaan kouluttamaan alokkaita.
Se ei sotaan tottuneelle nuorelle miehelle kelvannut ja niinpä hän karkasi takaisin rintamalle. Kukaan ei puuttunut asiaan sen kummemmin. Lauri ylennettiin ylikersantiksi tammikuussa 1943 ja lopullisesti hänet kotiutettiin rintamalta marraskuussa 1944. Ylennyksiä tuli vielä siviilissäkin kaksi kertaa; ensin vääpeliksi vuonna 1954 ja ylivääpeliksi vuonna 1967.
Mannerheimin-ristin ritareista nuorin
Mannerheimilla oli ritareita nimittäessään välillä hyvinkin lyhyet perustelut ristin saajan urotöistä. Joskus taas pitemmät, kuten oli Suomen nuorimman ritarin Lauri Skytän kohdalla:
”Ylipäällikkö on päivämäärällä 5.7.42 nimittänyt Vapaudenristin 2. luokan Mannerheim-ristin ritariksi kersantti Lauri Skytän, joka on toiminut joukkueensa varajohtajana. Joukkue oli saanut tehtäväkseen edetä Säämäjärven maastosta Nimjärven suuntaan ja ottaa haltuunsa erään metsälinjojen risteyksessä olleen vahvasti varustetun vihollisen tukikohdan. Kersantti Skyttä toimi tällöin kärkiosaston johtajana.
Tukikohtaan johtavalle polulle oli vahva vihollisosasto asettunut edullisiin asemiin, josta se avasi tulen. Saatuaan yhden ryhmän avuksi kersantti Skyttä rohkealla rintamahyökkäyksellä, itse ensimmäisenä syöksyen ja eläköötä huutaen, ajoi vihollisen silmittömään pakoon.
Seuraavana päivänä oli joukkueen tehtävänä vallata edellisestä paikasta noin neljä kilometriä koilliseen sijaitseva tukikohta, jossa vihollinen oli erittäin vahvoissa asemissa. Kahden konekivääriryhmän ja osan joukkueesta sitoessa rintamasuunnassa, kersantti Skyttä osalla joukkuetta kiersi oikealta saarrostaen ja valtasi häikäilemättä ja päättävästi toimien tukikohdan.
Kolme päivää myöhemmin vihollisen hajalle lyödyn pataljoonan rippeiden tehdessä edellä mainittuun tukikohtaan asettunutta osastoa vastaan ankaran hyökkäyksen, puolusti kersantti Skyttä erittäin urhoollisesti tukikohtansa osaa. Taistelun aikana hän oma-aloitteisesti vain kahden miehen seuraamana tunkeutui tukikohdan edessä olevaan, tiheää metsää kasvavaan suoniemekkeeseen, tuhosi joukon vihollisia ja sai loput vetäytymään paikalta, siten huomattavasti helpottaen tilannetta.
Muutama päivä sen jälkeen jatkoi koko rykmentti edellä mainitusta tukikohdasta hyökkäystään kohti Nimjärven kylää. Tällöin joutui eräs osasto vasemmalla sivustalla hyökkäämään erään 50 metriä leveän ja 200 metriä pitkän järvikannaksen kautta. Sitä puolusti konetuliaseilla vahvistettu vihollinen.
Vihollisen kovan vastarinnan vuoksi osaston hyökkäys viivästyi kannaksella. Tällöin tunkeutui kersantti Skyttä ankarasta vihollistulesta huolimatta – itse edellä ryömien – kahden ryhmän kanssa pitkin järven rantaa vihollisen asemiin, tuhosi useita vihollisia ja pakotti rohkealla sivustahyökkäyksellä loput vihollisjoukkueesta vetäytymään pois, joten osasto ja rykmentti saattoivat jatkaa etenemistä kohti tavoitetta.
Urhoollisuudellaan, päättäväisyydellään ja taitavuudellaan myötävaikutti kersantti Skyttä, että meille tärkeä operaatio saatettiin tulokselliseen päätökseen.
Kersantti Skyttä toimi esikuvana
Myöhemmin Honkaselän taistelussa oli vihollinen asettunut vahvoihin katettuihin asemiin 150–300 metrin levyisen murroksen taakse. Kahdesta eri paikasta oli murrosta koetettu ylittää, mutta tuloksetta. Tällöin kuitenkin kersantti Skytän, joka nyt toimi joukkueenjohtajana, onnistui tunkeutua murroksen yli ja vyöryttää vihollisen asemat vasemmalle tuhoamalla käsikranaatein pesäkkeitä.
Tämän hänen johtamansa hyökkäyksen seurauksena oli, että murroksen oikealla sivustalla puolustautunut vihollinen vetäytyi. Tässä taistelussa toimi kersantti Skyttä henkilökohtaisesti käsikranaattien heittäjänä joukkueensa edessä, haavoittuen tällöin vihollisen käsikranaatista oikeaan käteen, mutta jääden siitä huolimatta riviin ja johtaen edelleen joukkuettaan.
Kersantti Skyttä, jota koko sodan ajan on pidetty johtajana kaikissa vaikeimmissa partiotehtävissä, joista hän aina on suoriutunut erikoista tunnustusta ansaitsevasti, on rykmentin parhaisiin miehiin kuuluva ja henkilökohtaisesti eräs rohkeimmista. Hänen yksikkönsä kaikki miehet ovat koko sodan ajan suhtautuneet häneen ihaillen ja pitävät häntä sotilaan esikuvana.”
Lauri Skytän sotatie kesti viisi vuotta ja hän oli vasta 21-vuotias siviiliin päästessään. Lauri avioitui Katrinsa kanssa ja he saivat kuusi lasta. Pariskunta ryhtyi maanviljelijöiksi ja ostivat Hyvinkäältä tilan. Lauri työskenteli myös työnjohtajana Herajoen meijerillä. Sotiemme sankari kuoli vuonna 1973 ollessaan vasta 50-vuotias.
Kommentit
Oma kommentti