Matti Nykänen vankilaan – 1 vuosi 4 kuukautta vankeutta!

Matti NykänenMatti Nykänen on saanut tänään Pirkanmaan käräjäoikeudessa yhden vuoden ja neljän kuukauden vankeustuomion. Syyttäjä ajoi ex-mäkikotkalle tuomiota törkeästä pahoinpitelystä, joka tapahtui viime joulunpyhinä. Syyttäjä lähti vaatimuksissaan alunperin puolentoista vuoden vankeusrangaistuksesta, joka nyt siis kutistui parilla kuukaudella.

Lisäksi Nykänen joutuu maksamaan Mervi Tapolalle kivusta ja särystä sekä henkisistä kärsimyksistä yhteensä 10 295 euroa. Summaan sisältyvät myös oikeudenkäyntikulut. Tämän lisäksi Nykänen joutuu maksamaan valtiolle 2 357 euroa.

Mervi Tapola sai tappelussa keittiöveitsestä viiltohaavoja silmäkulmaansa ja ranteeseensa.

Syytteen mukaan Nykänen pahoinpiteli Tapolaa myös kylpytakin vyöllä kuristamalla. Syyttäjä vaati rikoksentekovälineenä käytetyn vyön menettämistä valtiolle. Kylpytakilla kuristamista ei voitu näyttää toteen.

Nykänen kiisti pääkäsittelyssä syytteet ja korvausvaateet. Nykäsen mukaan asia menikin aivan päinvastoin eli Mervi Tapola kävi hänen kimppuunsa. Nykäsen mukaan hän rauhoitteli vaimoaan ja tämän vammat syntyivät puolustelutarkoituksessa käydyssä ”painiottelussa.”

Nykänen on aiemmin kertonut valittavansa tuomiosta hovioikeuteen, jos tuomio on langettava. Niinpä tuomio ei siis vielä ole lainvoimainen.

Aiheesta lisää:

https://hymy.fi/tasta-puhutaan/matti-nykanen-tuomittiin-vankeuteen-keikalle-jo-perjantaina-ja-tienesteja-luvassa-yli-40-000-euroa

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: Matti Nykänen, Mervi Nykänen

Kommentit

Minusta Matti yrittää koko ajan. Ei mahda olla helppoa olla naisen kanssa, joka on aina saanut kaiken, kun ei rahasta ole ollut puutetta.

Jos Matti on pelimies, niin sen kannattaa pyrkiä eduskuntaan, heti kun pääsee linnasta. Rupeaa keräämään ääniä ihmisiltä, jotka ovat sitä mieltä, että jokaisella suomalaisella on oikeus juoda pussikaljaa kotona niin paljon kuin huvittaa. Vaimot ja muut kotieläimet laitetaan ruotuun, vaikka saunatakin vyöllä. Kansa on Matille velkaa kunnon äänivyöryn…:))

Kerrankin oikeus toimii, lain on oltava sama kaikille….jopa juopoille ex-menestyjille, jotka on nykyään luusereita.Menestys jossain ei saa olla mikään elinikäinen tae siitä, että pitää arvostaa. Matti on menettänyt arvostuksensa jo aikoja sitten alentumalla tavalliseksi lähiöjuopoksi.

Matin pitää ehdottomasti nyt pistää oikeaan vankilaan, koska näyttää siltä että mies on uusinut rikoksensa. Naisen hakkaaminen on NIIN RAUKKAMAISTA, että sankarin maine on mennyttä! Onhan tuo kurjimus pettänyt vaimoaan, hakannut vaimoaa etc. Nyt alkaa ikää olla mittarissa, ja mitä on jäljellä? Jotain random-suhteita, ja siinä se. Toiset saman ikäiset MIEHET nauttivat jo seesteisistä vuosistaan. Matti viettää niitä kallisarvoisia vuosiaan vankilassa, ja se on ihan oikein. Jokaikinen vaimon hakkaaja joutaa vankilaan ilman mitään puolustusta. Mies on aina fyysisesti voimakkaampi, joten on älytöntä mennä puolustuskyvytöntä naista lyömään. Hakkaajiahan tämä Suomi tosin on täynnä. Onneksi itsellä ei ole suomalaista miestä.

Keikka kuin keikka :D… ja seuraava biisi voisi olla se klassikko ”Älä tule paha kakku, tule hyvä kakku”. Pelle poseen, hyvä juttu! On vain sen verran karseen näköinen, ettei taida edes kenellekään kelvata morsmaikuksi. 😀

toivottavasti saat turpan vankilassa naisen hakkaaja ..idiootti.

Kommentoija 5, taparikollinenhan matti nimenomaan just on, senkin pönttö.

Ykköselle. Matti on lusinut ennekin vastaavan ajan joten eiköhän uusi kakku hoidu jo rutiinilla. Todennäköiseen Masa laitetaa johonkin enemmänkin täyshoitolaa muistuttavaan avovankilaan, jossa nyt kuka tahansa istuu vähän yli vuoden ilman mitään ongelmia. Matti kuitenkin on lopulta veroja maksava kansalainen eikä mikään taparikollinen, vaikka kännipäissään koheltaakin.

joop, muuten ihan tyhjänpäivänen juttu mut tosiaan:
”Syyttäjä vaati myös rikoksentekovälineenä käytetyn kylpytakin vyön menettämistä valtiolle.”
siis mitä vittua ne sillä kusisella vyöllä tekee??????????

Ehdottomasti tärkeintä on tuo vyön talteenotto! Pitäisi jokaiselta kansalaiselta ottaa vyöt pois, tässä esimerkki mitä niillä voi tehdä!

jesh o/ .. viimmeinki,, ei tartte kuulla nykäsestä mitään seuraavaan vuoteen, ja luultavasti tulevaisuudessakaan, kun ittensä siel tulee tappamaan. o/

Oma kommentti