No huh-huh! Bensavarkaiden auto kauhakuormaajalla ilmaan Lapissa, virolaisvarkaat soittivat itse peloissaan poliisit!

Lapin ihmiset ovat vailla palveluja ja turvaa, kaikki on kaukana. Tähän johtopäätökseen voi tulla Hymyn reportaasista. Toimittajamme vieraili Enontekiöllä, jossa lähimpään pankkiin ja kunnanvirastoon voi olla matkaa parisataa kilometriä.

Eniten palvelujen puute kärvistää silloin, kun on kyse hädästä: joko sairaankuljetusavun tai virkavallan saapumisesta paikalle.

Enontekiöläinen Annikki Paajanen kertoo kauhunhetkistään, kun hänet tungettiin tavalliseen farmarihenkilöautoon paarien kanssa makuuasennossa. Kasvojen ja katon väliin jäi vain kymmenen senttiä.

-Se oli kauhea paikka. En pystynyt edes vettä juomaan pienestä pullosta.

Karesuvantolaisella koneurakoitsijalla Kari Kotavuopiolla taas on kokemusta siitä, miten virkavalta on kaukana ja laki on pitänyt ottaa omiin käsiin.

-Olen joutunut monesti ottamaan lain omaan haltuun. Jokin aika sitten syöksyin kuormaajaan ja ehdin nostaa varkaiden auton ylös maasta. Siihen se polttoaineen letkutus loppui, kertoo Kotavuopio.

Kerran hän lähti virolaisvarkaiden perään ja ajoi heitä takaa niin pitkään kun poliisit tulivat pitkällä suoralla vastaan. Virolaiset olivat alkaneet pelätä ja soittivat matkalta itse poliisille.

Lue lisää Hymystä!

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: Bensiini, laki, Lappi, varkaudet

Kommentit

Oma kommentti