12 leikkausta 10 vuodessa!

Kia-Maria HyleKia-Maria Hylen sairauskierre alkoi viitisentoista vuotta sitten epäonnistuneesta vaivaisenluun leikkauksesta, joka vei hänet lopulta eläkkeelle saakka.

Pennalalainen Kia-Maria Hyle, 41, on työskennellyt konsulenttina ja kaupitellut kaikkea mahdollista aina kosmetiikasta kodinkoneisiin. Nyt työvuodet ovat kuitenkin lopullisesti takanapäin, sillä hän siirtyi eläkkeelle tämän kuun alussa. Kia-Maria on ollut Karinsa, 43, kanssa naimisissa 22 vuotta ja heillä on kolme lasta, 18- ja 11-vuotiaat tyttäret ja 17-vuotias poika. Perheeseen kuuluvat myös monirotuinen Leevi-koira ja tiibetinspanieli Diiva.

– Vaivaisenluut ovat vähän sukuvikaa, ja kun olin 18-19-vuotias, ne alkoivat kiusata toden teolla. Kenkien piti olla hyvin leveälestisiä ja jos ne olivat liian pienet, jalkoja särki. Niinpä päätin leikkauttaa vaivaisenluut, mutta jo ensimmäinen vasempaan jalkaan tehty operaatio epäonnistui. Se johti kahteen uuteen korjausleikkaukseen ja kuvaan tulivat myöhemmin myös nivelkulumat. Pahimmat säryt ovat olleet jalkapöydissä ja varpaissa.

Myös Kia-Marian oikean jalan vaivaisenluuta on leikattu kolmesti. Häneltä on operoitu oikeaa kättäkin ja myös polvessa olleet kasvaimet on operoitu. Kaikkiaan leikkauksia on täysi tusina. Siitä huolimatta Kia-Maria on iloinen ja aurinkoinen ihminen, joka nauraa herkästi ja hersyvästi. Hän sanookin, ettei elämästä selviä muuten kuin nauramalla, vaikka hän myöntää, että myös synkkiä hetkiä on riittänyt.

– Liikkuminen on ollut tosi huonoa. Jos jaksoin kävellä 20 minuuttia, sen jälkeen elämä oli yhtä tuskaa ja tarvitsin pyörätuolia. Särkylääkkeitä on kulunut suuria määriä, mutta olen yrittänyt hakea helpotusta myös luontaistuotepuolelta. Hainrusto- ja inkiväärivalmisteista ei kuitenkaan ole ollut apua.

Kohtalo on koetellut kovalla kädellä myös Kia-Marian aviomiestä Karia. Hän putosi neljä vuotta sitten rakennustelineiltä, jolloin hänen selkänsä murtui. Karin riesana ovat jatkuvat selkäkivut ja hän pystyy tekemään vain nelituntisia työpäiviä. Perheessä on siis kaksi rampaa, niin kuin Kia-Maria toteaa.

Sitten Kia-Maria sai aivan yllättävän avun vaivoihinsa. Lahdessa avattiin uusi upea Kärkkäisen liikekeskus, jossa on suuri luontaistuoteosasto. Pariskunta poikkesi sinne, ja kun Kia-Maria alkoi kertoilla nivelkulumistaan ja reumavaivoistaan nuorelle myyjättärelle, tämä suositteli heti Vitabalansin Arthobalans Plussaa. Kia-Maria tuumaili hetken ja totesi sitten, että voihan sitäkin yrittää. Hän alkoi ottaa yhden tabletin päivässä.

– Kun oli kulunut noin viikko, huomasin yhtäkkiä, että herrajumala, mulla ei ole koko päivänä ollut kipuja. Sama ihana tilanne on jatkunut, ja olen pystynyt jättämään kaikki Buranat ja Panadolit pois. Niitä kului normaalisti päivittäin valtavia määriä. Tätä onnen määrää ei kukaan tervejalkainen voi ymmärtää! Nyt saan nukuttuakin jo oikein hyvin, mutta aikaisemmin se oli tosi vaikeaa.

Kia-Maria aikoo seuraavaksi pistää aviomiehensä syömään samaa valmistetta. Josko Karikin pääsisi selkäsäryistään eroon.

– Nyt voin iloita ja riehua lasten kanssa pihalla ja pistää jalkaan ihan normaalit kengät, Kia-Maria toteaa. – Pystyn myös kävelemään paljon pitempiä matkoja kuin ennen. Myös käsien reumasärky on kokonaan kadonnut ja pystyn nykyään taas kutomaan, mitä en ole voinut tehdä aikoihin. Kykenen tekemään kaikenlaisia muitakin pieniä asioita, joita jokainen terve pitää itsestäänselvyytenä, mutta joita minä en ole pystynyt tekemään. Nyt on iskenyt kauhea kipinä, että rupeaisin käymään vaikka uimassa. Jos tämä olotila jatkuu, niin kaikki on mahdollista. Tämä on ihan mieletön tunne!

Teksti: Reijo Ikävalko

Kuvat: Miguel Vera

Terveys-Hymy 4-09

Teksti:Vitabalans
Avainsanat: Arthrobalans Plus, glukosamiini, kondroitiinisulfaatti, nivel, nivelrikko, nivelrusto, rikki MSM, rusto

Kommentit

Oma kommentti