Arbutiini hävitti maksaläiskät

Pirjo Kurjen elämän lähtökohdat olivat hyvin traagiset, sillä hän sairastui vain muutaman kuukauden ikäisenä tuberkuloosiin. – Mummi minut pelasti. Painoin puolivuotiaana vähemmän kuin syntyessäni!


Turkulainen Pirjo Kurki, 60 vuotta ja risat, puuskuttaa ja manaa jatkuvaa lumen tuloa. Hän on juuri palannut taas kerran tämän talven lumitöistä. Hän on vakaasti sitä mieltä, että lumen tulo saisi jo loppua, kun koko kesäkin oli sateinen.

– Aina sanotaan, että sen, mitä taivaalta tulee, pitäisi olla vuotuinen vakio, mutta eipäs vaan ole, hän huokaa.

– Eikä tästä voi valittaakaan mihinkään, hän nauraa. – Mutta ollaan vaan tyytyväisiä, kivempaa tämä on kuin vesisade. Muistuttaa ihan lapsuusajan talvia.

Joku Terveys-Hymyn lukija saattaa nyt muistaa, että Pirjo Kurjesta on tehty juttu aiemminkin, tarkemmin sanottuna elokuussa 2006. Kyseessä on kuitenkin ihan eri, Vantaalla asuva Pirjo Kurki, joka on muutamaa vuotta turkulaiskaimaa nuorempi.

Hämmästyttävää kyllä, molemmat Pirjo Kurjet ovat saaneet apua samoista Detrian valmisteista!

– Meillä on menneet muutaman kerran laskut ja muut paperit sekaisin ja mulle on tullut hänen kirjeitään, turkulainen Pirjo Kurki puuskahtaa.

– Onneksi ei nyt enää muutamaan vuoteen. Omissakin laskuissa on ihan tarpeeksi tekemistä.

Mummi pelasti

Turun Pirjo ei ikinaiselliseen tapaan suostu kertomaan tarkkaa ikäänsä, mutta sanoo sen kuitenkin olevan lähempänä 70 kuin 60 vuotta. Siis jossakin 65 ja 70 välimaastossa, mutta väliäpä hällä.

Pirjo on nyt ollut muutaman vuoden eläkkeellä työskenneltyään toimistoemännän vakanssilla yli 30 vuotta samassa työpaikassa eli Varissuon huollossa. Alkuperäiseltä ammatiltaan hän on kirjansitoja, jota työtä hän ehti tehdä kahdeksan vuotta, kunnes jäi kotiäidiksi hoitamaan sekä omia että vieraiden lapsia. Kun lapset varttuivat, hän palasi työelämään. Pirjon aviomies on eläkkeellä Silja Linen keittiömestarin ja lihamestarin töistä.

Kurjet ovat olleet naimisissa 45 vuotta. Lapsia on kaksi, tyttö ja poika, ja lastenlapsia on neljä, joista vanhimmainen, poika, täyttää kohta 18 vuotta. Pirjo elättelee toivoa, että hän ehtisi vielä nähdä myös lastenlasten lapsen. Hyvät mahdollisuudet siihen onkin, sillä Pirjolla ei ole mitään reseptilääkitystä, vaikka hänen elämänsä alkumetrit olivat poikkeuksellisen vaikeat.

– Minulla on kaksossisko, mutta olin sen heikompi astia, ja on ihme, että olen vielä elossa, Pirjo toteaa.

– Äidin äidille kiitos siitä. Saan olla luojalle kiitollinen, että mummi jaksoi tehdä eteeni niin paljon. Sen jälkeen olen saanut elää terveenä, mitä nyt keuhkot jäivät hiukan aroiksi, joten flunssaa ja keuhkokuumetta saa koko ajan varoa. Tuberkuloosin jälkitauti iski korviin, joita leikattiin kolmeen kertaan, mutta ne tapahtuivat jo alle kymmenvuotiaana.

Ei likaa vaan läiskiä

Pirjo tutustui jo töissä ollessaan rovaniemeläisen Detrian arbutiinisarjaan ja Jalka-Relaxantiin. Molemmista on ollut hänelle suurta apua. Ihan ensimmäiseksi hän alkoi kokeilla arbutiinisarjaan kuuluvaa seerumia. Sitä hän käytti vuosikausia, ja hyvin tuloksin.

– En muista, luinko siitä jostakin vai suositteliko sitä joku, mutta joka tapauksessa rupesin käyttämään sitä kesällä ennen auringon ottoa ja jos iho paloi, niin myös sen jälkeen. Olen hyvin vaaleaihoinen, ja valmiste todellakin toimi. Minulla oli myös oikeassa käsivarressa hiukan miehen peukaloa suurempi maksaläiskä, ja maksaläiskä oli myös toisessa poskessa korvalehden kohdalla.

Aina kun pienenä oltiin saunassa, äiti yritti hangata niitä pois, koska hän luuli, että ne olivat likaa ja että Pirjo oli pessyt itsensä huonosti.

– Ei niistä silloin tiedetty, mitä ne olivat. Joka tapauksessa arbutiini hävitti molemmat maksaläiskät kokonaan pois, ja vaikka en ole vähään aikaan käyttänyt arbutiinia, ne eivät ole tulleet takaisin. Olen kokeillut myös samaan sarjaan kuuluvia muitakin tuotteita kuten päivä- ja yövoidetta, ja hyviä olivat nekin, Pirjo tuumaa.

Tosi tarpeeseen

Relaxant-jalkavoiteeseen eli Jalka-Relaxantiin Pirjo tutustui pian tämän jälkeen. Se tuli tosi tarpeeseen, sillä hän joutui työssään juoksemaan kahdeksan tuntia päivässä portaita ylös ja alas. Tahti oli niin tiuha, että se ilmeni pohjesärkynä ja kramppeina, mutta Jalka-Relaxant vei kaikki vaivat pois.

– Jalkavoide hävitti kaikki jalkasäryt, ja jos niitä alkaa tulla takaisin, nytpä tiedän, mikä auttaa! Olen koko ikäni käyttänyt myös ravintolisiä, ja ne ovat varmaan pitäneet minut näin hyvässä kunnossa. Voisin elää ihan pelkillä pillereillä!

Pirjo kuuluu niihin eläkeläisiin, joilla on nykyään kiireempää kuin työaikana. Hän on aina menossa.

– Olen mukana seurakunnan vapaaehtoistoiminnassa ja käyn seurakunnan kerhossa. Olen kaksi ja puoli vuotta vetänyt jumppaa, mutta kaikkein suurin intohimoni on askartelukerho. Teen kaikenlaista ja huusholli on tupaten täynnä kaikkia askartelujani.

– Olen monta kertaa miettinyt, kuinka ehdin töissä ollessani hoitaa kaikki juoksevat asiat, kun mies oli laivalla töissä yli 30 vuotta ja minä olin lasten kanssa kotona ja hoidin huushollia. Mutta kai se on niin, että silloin kun olin työelämässä, ei ollut näitä vapaa-ajan mahdollisuuksia!

Teksti: Reijo Ikävalko

Kuva: Roni Lehti

Terveys-Hymy 2-13

Teksti: Hymy
Avainsanat: arbutiini, jalkasärky, kramppi, lihassärky, maksaläiskä

Kommentit

Oma kommentti