Arbutiini vei aknen!

Jenna Härkönen on onnellinen kahden pienen lapsen äiti. – Minulle akne ilmaantui vasta yli parikymppisenä ja molempien raskauksien aikana se paheni selvästi, mutta on nykyään onneksi jo kokonaan voitettu kanta, Jenna sanoo.

Äitiyslomalla oleva Jenna Härkönen, 29, on pesunkestävä Kainuun likka, sillä hän on syntynyt Suomussalmella. Jenna ja hänen miehensä Jaakko, 35, muuttivat viisi vuotta sitten Kajaaniin, joka on nykyään perheen kotikaupunki.

Jenna on koulutukseltaan ammattikorkeakoulun käynyt liikunnanohjaaja, hyvinvointivalmentaja ja LCF Life Coach. Jaakko Härkönen on Jennan mukaan perusinsinööri. Pariskunnalla on kaksi pientä lasta, tyttö ja poika. Naimisiin he menivät runsas vuosi sitten.

Koska Jenna on vielä alle kolmekymppinen, mitään perussairautta hänellä ei ole.

Tilanne pahenee

Suurta ihmetystä on kuitenkin herättänyt aikuisiässä puhjennut akne, joka alkoi jo Jennan opiskellessa ammattikorkeakoulussa.

– Muutimme sen jälkeen Vantaalle töiden perään, missä akne alkoi koko ajan lisääntyä. En sitten tiedä, johtuiko se vedestä vai liikunta-alaan liittyvästä runsaasta hikoilusta. Elämässäni ei ollut edes stressiä. Oma osuutensa on varmasti myös hormonaalisissa tekijöissä, sillä akne on selvästi lisääntynyt molempien raskauksien aikana.

Sitä ilmaantui Jennan poskiin, nenään, suun ympärille, leukaan, otsaan ja kulmakarvojen alueelle. Siis käytännössä koko kasvoihin. Se oli Jennalle hyvin outo tilanne, sillä aiemmin hänen ihonsa oli hyvän oloinen ja suorastaan heleä. Hänen ei tarvinnut käyttää mitään kummempia aineita tai voiteita.

– Vielä Vantaalla ollessamme näppyjä oli vain siellä täällä, mutta tilanne paheni selvästi, kun tulin raskaaksi vuonna 2010. Raskaushormoneja alkoi pukata oikein kunnolla ja se sitten näkyi ihossa. Kaikkein eniten harmittivat poskissa olleet aknenäppylät.

Monta konstia

Jenna yritti tietysti monenlaista konstia tilanteen kohentamiseksi. Hän meni kosmetologien juttusille ja kokeili eri voiteita ja rasvoja, mutta vailla suurempia tuloksia.

Ihotautilääkärille hän ei koskaan lähtenyt.

– Hetken aikaa joku voiteista saattoi hiukan auttaa, mutta tilanne palasi aina entiselleen. Olen aina noudattanut ohjeita hyvin tunnollisesti ja käyttänyt purkit loppuun, mutta toivottua tulosta ei ole syntynyt. Jotkut aknetuotteet eivät sopineet minulle alkuunkaan, sillä ne kuivattivat ihoa reippaasti.

Ne tukkivat ihohuokoset ja punaisia laikkuja alkoi tulla entistä enemmän.

– Olen käyttänyt jonkun verran myös kortisonivoidetta, mutta kosmetologi varoitteli sen pitkäaikaisesta käytöstä. Kortisoni haurastuttaa ihoa.

Lukeminen kannattaa

Kajaanissa ollessaan Jenna sattui lukemaan kasvojen ihosairauksista kertovan jutun Kainuun Sanomista. Hän kiinnostui erityisesti jutussa mainitusta kasvojen punaisuudesta ja punaisista laikuista.

– Minulla oli aina suihkun jälkeen kasvojen iho punaisen laikukas, ja jutussa viitattiin siihen, että kyseessä voisi olla ihon pinnalla oleva tulehdus. Olin joskus nähnyt mainoksen arbutiinista ja rupesin miettimään, voisiko kyse olla couperosasta.

Jenna aloitti Natural Arbutinin käytön viime vuoden keväällä, ja kevään ja kesän aikana akne alkoi hävitä.

– Se tuntui todella hyvältä rasvakoostumukselta. Siinä oli sopivasti kosteutta, mutta silti se ei ollut rasvaista eikä paksua.

Uusi tuote auttoi

Kun Natural Arbutin poistui markkinoilta, piti ruveta käyttämään muita voiteita. Iho alkoi muuttua jälleen huonompaan suuntaan.

– Aloitin Arctic Arbutinin käytön, kun se lanseerattiin alkuvuodesta. Sitä ei siis aiemmin ollut saatavilla. Uusi tuote on kuitenkin sopinut minulle todella hyvin. Odotin oikein innolla, kuinka se alkaa toimia, ja kyllä se toimii: se on juuri sopiva minun kasvoilleni.

Siinä on sopivasti kosteutta ja muita vaikuttavia aineita, jotka pitävät Jennan kasvot kunnossa.

– Tuotteet saivat kasvojeni tulehduksen paranemaan. Minulle kaikkein sopivin on päivävoide, jota sivelen puhtaalle iholle aamuin illoin. Otan myös kerran päivässä sarjaan kuuluvan kauneuskapselin.

Arbutiinituotteet ovat selvästi parantaneet Jennan ihoa.

– Laikukkuus ja akne ovat kokonaan hävinneet. Vielä joskus voi tulla jokin satunnainen näppy, mutta sen saan hoidettua pois. Tilanne on aivan toisenlainen kuin vielä muutama vuosi sitten.

Teksti Reijo Ikävalko

Kuvat Anne Anttila ja Jenna Härkösen kotialbumi

Terveys-Hymy 6-2015

Teksti:Detria
Avainsanat: akne, arbutiini

Kommentit

Oma kommentti