D-vitamiiniarvot nousivat kohisten

Pirkko HuusariPirkko Huusarilla on näyttää mustaa valkoisella, että D-vitamiinitipat nostavat D-vitamiinitasoja nopeasti ja tehokkaasti.

Pirkko Huusari, 70, on käynyt pikaisesti syntymässä Mikkelissä, mutta viettänyt lapsuusvuotensa Haukivuorella. Nykyisellä kotipaikallaan Kouvolan Ummeljoella hän on kuitenkin asustanut jo peräti 60 vuotta.

Pirkko teki elämäntyönsä Rautakirjalla, mistä hän jäi eläkkeelle 64-vuotiaana. Viimeiset 25 työvuottaan hän toimi esimiestehtävissä. Pirkon aviomies Jukka, 71, toimi Myllykoski Paperilla käyttöpäivystäjänä, mutta hänkin on jo eläkkeellä. Pariskunnalla on kaksi aikuista tytärtä ja neljä lastenlasta. Vanhin heistä on jo 21-vuotias ja nuorinkin seitsenvuotias.

Pirkko kertoo olleensa koko ikänsä hyvin terve. Muita terveysmurheita ei ole ollut kuin kolmisen vuotta sitten kohonnut verenpaine, joka pysyy hyvin kurissa lääkityksellä ja saattaa olla, että siitäkin voidaan lähiaikoina luopua. Myös nivelsäryt ovat kiusanneet aika ajoin, mutta mitään sen suurempia kremppoja ei ole ollut.

– Luontaistuotteet ja homeopatia ovat tuttuja. Vaihdevuodet hoidettiin homeopaattisilla valmisteilla, sillä lääkärin määräämät hormonilääkkeet aiheuttivat jalkaan laskimotulpan. Kun se saatiin parannettua sairaalassa, vaihdevuosivaivoja ruvettiin hoitamaan homeopatian avulla enkä sen jälkeen tiennyt niistä yhtään mitään.

Hellempi vatsalle

Pirkolla on aina kaapissa erilaisia luontaistuotteita kuten auringonhattu-uutetta, magnesiumia ja sinkkiä. Myös D-vitamiinia hän on syönyt jo vuosikausia, mutta tabletit ja kapselit tahtoivat ärsyttää vatsaa.

– Niinpä tyttäreni alkoi suositella minulle Bioteekin D-vitamiinitippoja, ja ne purivat heti. Kävin ennen tippakuuria mittauttamassa D-vitamiinitasoni, ja arvo oli 50 nanomoolia, mikä on ihan alarajoilla. Rupesin ottamaan päivittäin viisi, kuusi tippaa kielen alle syyskuussa ja kun tammikuussa kävin mittauttamassa D-vitamiiniarvoni uudestaan, lukema oli nyt 91. Eli valmiste oli purrut tosi hyvin.

Pirkko kiittelee, että tipat on helppo ottaa.

– Tippa tippuu pullosta harvakseltaan, ja siitä vaan kielen alle. Tipat voi laittaa myös ruokaan tai lusikkaan ja nauttia ne sillä tavalla. Ainakin näin vanhalle ja herkkävatsaiselle ihmiselle tämä valmiste sopii tosi hyvin. Oli tosi mukava huomata, että tuote imeytyy ja toimii eikä se tosiaankaan närästä.

Teksti: Reijo Ikävalko

Kuvat: Miguel Vera

Terveys-Hymy 4-11

Teksti:Bioteekki
Avainsanat: D-vitamiini, D-vitamiinitippa

Kommentit

Oma kommentti