Diabeetikko juoksee maratoneja

Arto LukkariMitä on sanottava 44-vuotiaasta miehestä, joka diabeteksensa puhkeamisen 40-vuotispäivien kunniaksi päättää ruveta juoksemaan maratoneja? – Kaiken lisäksi olen 74-prosenttinen invalidi, Arto Lukkari nauraa.

Oulaisissa asuva hieroja Arto Lukkari, 44, ei muista elämässään nähneensä yhtään tervettä päivää. Ykköstyypin, vain pistoksilla hoidettava diabetes puhkesi, kun hän oli vain vuoden ja kahdeksan kuukauden ikäinen. Myös kahdella Arton sisaruksella on sama sairaus.

– Tälle ykköstyypin diabetekselle ei kukaan mahda mitään, mutta kakkostyypin taudille kyllä mahtaa. Olen hyvin huolissani erityisesti nuorison vyötärölihavuudesta, joka voi johtaa kakkostyypin diabetekseen. Jos ruokavaliolla ja liikkumisella pystyy sitä torjumaan, se totisesti kannattaa tehdä. Tämä ei ole niin rapea sairaus, että sitä kannattaa tieten tahtoen hommata. Jos joku sanoisi minulle, että tauti lähtee seisomalla päivä paskaläjässä, tekisin sen heti.

Arton juuret ovat Utsjoella, mutta sairaus ja työt ovat ajaneet häntä etelämmäksi. Diabetes on vienyt häneltä kokonaan näön vasemmasta silmästä, mikä on vaikuttanut myös hänen ammatinvalintaansa. Arto on jo parikymmentä vuotta työskennellyt oulaislaisessa Taukokangas-säätiössä hierojana ja hänen asiakkaitaan ovat pääasiallisesti sotainvalidit ja -veteraanit, mutta myös työikäiset.

Arto on toista kertaa naimisissa. Ensimmäisestä liitosta ovat 15-vuotias tyttö ja 22-vuotias poika. Hänen nykyisellä vaimollaan Vuokolla on omalta ensimmäiseltä kierrokseltaan 17- ja 23-vuotiaat pojat, joten puntit ovat tässä mielessä tasan. Vuokko Lukkarikin työskentelee hoitoalalla, sillä hän on kehitysvammaisten avohuollon ohjaaja.

– Tammikuun 11. päivä tulee jo 43 vuotta täyteen, kun olen sairastanut diabetesta, Arto toteaa. – Olen KELA:n laskelmien mukaan 74-prosenttinen invalidi. Prosentit muodostuvat diabeteksen ja näkövammaisuuden ohella myös keliakiasta. Nykyään näen oikealla silmälläni oikein hyvin ja pystyn lukemaan lehtiä, mutta vuonna 1984 olin muutaman kuukauden kokonaan sokea. En ole koskaan laiminlyönyt pistoshoitoa, mutta tuolloin olin nuori eikä diabeteksen hoito pahemmin kiinnostanut. Oli tukka takana ja elämä edessä. Näkö palautui oikeaan silmään vasta kun minulle tehtiin leikkaus ja aloin hoitaa itseäni.

– Pystyn elämään normaalisti näköni puolesta, mutta pimeällä on vaikea kulkea, koska ei ole kuin yksi näkevä silmä ja kun näkökenttä on vaurioitunut, tulee monenlaisia ongelmia. Muita pitkäaikaisseuraamuksia diabetes ei onneksi ole tuonut, sillä olen oppinut hoitamaan itseäni hyvin tarkasti ja huolellisesti. Keliakian takia minulla on ruokarajoituksia, mutta muita rajoituksia ei ole. Pystyn elämään ihan normaalia elämää ja pahus vie, vielä nautinkin siitä.

Näistä kuvioista pitäisi kuitenkin olla aika pitkä matka maratonjuoksuun. Vaan kun ei ole.

– Olen 166 cm pitkä ja painoin kolme vuotta sitten elokuussa 77,9 kg. Velipoika totesi tuolloin ystävällisesti, että sinähän olet jumalauta kuin norsu. Olin itsekin katsellut kuinka massu oli päässyt vähän pömpöttämään, ja sanoin vaimolle, että vuoden päästä olen 10 kg kevyempi. Kun seuraavan vuoden elokuussa lähdin ensimmäiselle Helsinki City Maratonilleni, olinkin jo 17,9 kg kevyempi. Laihdutin oikealla ruokavaliolla, jätin pois makkaran, ranskalaiset ja iltasyömisen sekä rupesin liikkumaan. Idea maratonista syntyi samoihin aikoihin kun rupesin laihduttamaan. Eräs kaverini tuli tokaisseeksi, että kun sulla on ensi vuonna 40-vuotistaiteilijajuhlat diabeteksesi kanssa, niin mikset samaan syssyyn juokse maratonia.

– Minulla oli ollut ikuisena haaveena juosta maraton, vaikka en ollut ikinä harrastanut juuri muuta kuin penkkiurheilua. Ajattelin, ettei diabeetikko pysty siihen. Rupesin kuitenkin treenaamaan systemaattisesti ja aloitin elokuussa 2005 sauvakävelyllä, jota jatkoin joulukuuhun. Tammikuussa rupesin ottamaan juoksuaskelia ja elokuussa olin jo maratonkunnossa. Ensimmäinen maraton vuonna 2006 meni aikaan 5,53, viime vuonna aika oli 5,29 ja tänä vuonna paransin taas, sillä aika oli nyt 5,17. Tämänvuotinen maraton oli elämäni nopein, mutta samalla myös vaikein maraton, sillä eka kympin jälkeen verensokerit alkoivat laskea. Onneksi poikani ajoi pyörällä vieressä ja toimi huoltajana. Otin Gutzy-urheilujuomaa ja söin vähän rusinoita, jolloin verensokeri nousi ja pystyin jatkamaan. Oli kuin olisi pistetty bensaa tankkiin.

Kun hän on lenkillä, hän pitää verensokerinsa tasaisena Gutzy-urheilujuomalla, ja kun hän tulee rasituksen jälkeen kotiin, hän nappaa Gutzy-palautusjuomaa. Gutzyn pitkäkestoinen vaikutus perustuu isomaltuloosi-nimiseen hiilihydraattiin, joka vapauttaa energiaa poikkeuksellisen pitkään. Tarkempia tietoja tuotesarjasta on www.gutzy.fi -nettisivuilla.

– Ne pitävät verensokerin tasaisena. Kuulin Gutzy-juomista ensimmäisen kerran täällä Oulaisissa, missä kaveri on urheiluliikkeen myyjänä.

Artolla on nyt siis takanaan kolme täyttä maratonia, mutta suunnitelmia tulevan varalle on jo olemassa.

– Olen nyt 44-vuotias. Tavoitteena on, että kun täytän 50, minulla olisi kasassa 10 maratonia. Yksi maraton vuodessa riittää muulloin, paitsi 49-vuotiaana aion juosta kaksi, jotta tavoite tulee täyteen.

Arto tunnustaa, että kun hän ensimmäisen kerran alkoi puhua maratonhaaveistaan, vaimo epäili, ettei hommasta tule mitään ja lapset katselivat isäänsä silmät pyöreinä. Nyt on kannustajia ja selkään taputtajia riittänyt.

– Tiedän toki muitakin diabeetikkoja, jotka ovat juosseet maratonin, mutta toista tällaista ei taida olla olemassa, joka olisi sairastanut yli 40 vuotta ykköstyypin diabetesta ja on vielä 74-prosenttinen invalidi. Kaiken lisäksi olen ihan normaalissa työelämässä, mutta kaikki tämä johtuu siitä, että olen oppinut viimeisen päälle hoitamaan itseäni. Ravintolisinä käytän C-vitamiinia, magnesiumia, kalaöljy EPAa ja otan päivittäin myös yhden monivitamiinitabletin. Kaikki veriarvot ovat niin huiput, että lääkärit ovat ihmeissään.

– Elämä ei todellakaan lopu siihen, jos diabetes todetaan. Kun aikoinani sairastuin, lähimpään sairaalaan eli Rovaniemelle oli matkaa 500 km, mutta onneksi ajat ovat muuttuneet. Lääkehoito on nykyään jo kovasti helpottunut, ja on uudet piikit, insuliinikynät, verensokerimittarit sun muut. Kun lapsi sairastuu ykköstyypin diabetekseen, se on aina koko perheen sairaus, mutta ei se estä tekemästä asioita.

Teksti: Reijo Ikävalko

Kuva: Jukka-Pekka Moilanen

Terveys-Hymy 10-08

Teksti:Reijo Ikävalko
Avainsanat: maraton, diabetes, verensokeri, maraton juoksu

Kommentit

Oma kommentti