Dosentti Heikki Korpela: ”Kolesterolin lääkehoito on turhaa!”

Dosentti Heikki KorpelaTampereen yliopiston dosentti Teppo Järvinen kyseenalaisti jokin aika sitten ehkäisevän lääkehoidon Suomen Lääkärilehdessä. –  Olen samaa mieltä, kirjoittaa ehkäisevän lääketieteen dosentti, lääkäri ja eläinlääkäri Heikki Korpela.

Sydän- ja verisuonitautien ehkäisy epäonnistuu, jos ehkäisyä ohjaa kolesteroliarvo. Sen perusteella terveistä tehdään sairaita. Ylilääkäri Janne Leinosen mukaan lääketieteen todellinen syöpä on turha lääkehoito ja riskitekijöiden hurmosmainen lääkitseminen. Siihen liittyy tautitehtailu ja uusien sairauksien keksiminen. Esimerkiksi kolesterolista on tautitehtailtu sairaus ja lääkkeistäjät haluavat hoitaa koko kansan kolesterolitautisena.

Brittitutkijat arvioivat statiini-kolesterolilääkkeen tehoa kokonaiskuolleisuuteen analysoimalla kaikki satunnaistetut lääketutkimukset. He yhdistivät 11 tutkimuksen ja yli 65 000 henkilön hoitotulokset (Arch Intern Med 2010). Tutkimuksen tulos oli pettymys, sillä kokonaiskuolleisuus ei vähentynyt. Mutta tässä ei ole koko totuus statiinien tehosta.

Tiedelehdet antavat liian myönteisen kuvan kolesterolilääkkeiden tehosta ja turvallisuudesta. Jos suuri määrä negatiivisia tutkimustuloksia jätetään julkaisematta, syntyy merkittävä julkaisuharha ja vääristynyt kuva lääkkeen tehosta, kuten USA:n lääkeviranomaiset ovat todenneet.

Kun huomioidaan julkaisuharha ja statiinien haittavaikukset sekä haitalliset yhteisvaikutukset (JAMA 1998), kolesterolin ehkäisevä lääkehoito on hyödytöntä ja haitallista. Statiinit lisäävät kuolemanriskiä ja aiheuttavat runsaasti haittavaikutuksia etenkin vanhuksille. Statiinit vaurioittavat lihasten voimalaitoksia, mitokondrioita, jolloin vanhus menettää liikuntakykynsä. Sen vuoksi vanhusten kaatumistapaturmat lisääntyvät ja syntyy enemmän luunmurtumia.

Sepelvaltimotauti on tulehdustauti

Mutta miksi statiinit ovat niin tehottomia? Vastaus on selvä. Sydäntauti ei ole kolesterolitauti, vaan kyseessä on infektio- ja tulehdustauti. Professori Ville Valtonen on jo vuosia sitten esittänyt, että melkein kaikki taudit ovat infektio- ja tulehdustauteja.

Esimerkiksi ateroskleroosi ja sepelvaltimotauti ovat tulehdustauteja. Samoin metabolinen oireyhtymä ja kakkostyypin diabetes ovat tulehdustauteja. Lihavilla vatsaontelon rasvakudos tulehtuu ja syntyy vatsaontelon tulehduspesäke.

Sairauksia ei voida ehkäistä vähentämällä kolesterolia, mutta sairauksia voidaan ehkäistä sammuttamalla tulehduksia. Toisin sanoen ehkäisevä hoito pitää keskittää tautien todellisiin syytekijöihin eli tulehdustekijöihin. Näitä tulehdustekijöitä ovat infektiot, tulehdus, endotoksemia, hapetusstressi ja tupakointi.

Esimerkiksi tupakointi synnyttää pitkäaikaisen tulehdustilan aktivoimalla tulehdussolut erittämään tulehduksen välittäjäaineita, sytokiinejä, ja happiradikaaleja. Nämä tulehdustekijät tehostavat toistensa tulehdusvaikutusta ja aiheuttavat valtimon seinämän tulehduksen.

Statiineilla on myös anti-inflammatorista vaikutusta. Kuitenkin ravinnon anti-inflammatorisilla aineilla, muun muassa anti-inflammatoriset flavonoidit, on parempi tulehdusta vähentävä vaikutus kuin statiineilla.

Ravinnon tulehdustekijät

Ravinto sisältää suoliston bakteereita ja tulehdussoluja aktivoivia yhdisteitä eli hapettimia. Ne aktivoivat bakteereita ja tulehdussoluja erittämään endotoksiinia, tulehduksen välittäjäaineita ja happiradikaaleja. Tästä syntyy aterian jälkeinen endotoksemia ja tulehdustila sekä hapetusstressi. Se johtaa edelleen rasvakudoksen tulehdukseen. Vatsaontelon rasvakudos tulehtuu, kun suuri määrä aktivoituneita tulehdussoluja vaeltaa vatsaontelon rasvakudokseen valtimoiden ympärille.

Opettajani ja esimieheni, professori Martti J. Karvonen tutki 55 vuotta sitten Ilomantsin metsurien kolesterolipitoisuuksia Pohjois-Karjalassa. Talvella metsurien seerumin kolesterolipitoisuus lisääntyi merkittävästi ja se oli 50 prosenttia suurempi kuin kesällä.

Jatkotutkimuksissa todettiin, että talvella suuri kolesterolipitoisuus liittyi ravinnon tulehdustekijöihin. Ne aiheuttivat hyvin voimakkaan tulehdusreaktion sekä aterian jälkeisen tulehdustilan ja oksidatiivisen stressin. Ravinnon tyydyttyneen rasvan määrä oli sama talvella ja kesällä.

Sydäntauteja voidaan ehkäistä lopettamalla tupakointi, sammuttamalla elimistön tulehduspesäkkeet, estämällä bakteerien endotoksiinin tuotanto ja imeytyminen sekä vähentämällä tulehdussolujen happiradikaalien eritystä. Lisäksi tulee huolehtia riittävästä anti-inflammatoristen ja antioksidatiivisten suojaravinteiden saannista. Tämä ehkäisyohjelma vähentää kokonaiskuolleisuutta ja pidentää elinikää.

Hapettunut LDL aiheuttajana

Tämä tulehdusta sammuttava hoito on hyvin tehokasta ja vaikuttavaa. Se suurentaa huomattavasti plasman HDL-kolesterolipitoisuutta ja pienentää LDL-kolesterolipitoisuutta. Vain hapettunut LDL aiheuttaa ateroskleroosia ja ilman valtimon seinämän tulehdusta ei muodostu hapettunutta LDL:ää.

Ei ole tieteellistä näyttöä väitteelle, että suuri LDL-kolesteroli yksin aiheuttaisi ateroskleroosia tai sepelvaltimotautia. Entisenä patologina totean, että se on täysin mahdotonta. LDL-kolesterolin haitallisuus riippuu elimistön tulehdustilasta ja hyperkolesterolemiaan liittyy tulehdus ja oksidatiivinen stressi.

Tulehdus, happiradikaalit ja hapettunut LDL tehostavat toistensa tulehdusvaikutusta ja sen vuoksi valtimon seinämään kulkeutuneet LDL-hiukkaset hapettuvat helposti. Valtimon syöjäsolut, makrofagit, ahmivat hapettunutta LDL:ää ja makrofageista muodostuu vaahtosoluja. Ilman tulehdusta ja happiradikaaleja LDL-kolesteroli ei saostu vaahtosoluina valtimon seinämään.

Teksti: Heikki Korpela

Kuva: Miguel Vera

Terveys-Hymy 1-12

Teksti: Hymy
Avainsanat: kolesteroli, statiini, tulehdus

Kommentit

Kiitos Heikki Korpela. Noin yli vuosi sitten lääkäri määräsi minulle Lipitor 20mg kaksi tablettia päivässä. Käytin lääkettä kolme kuukautta.
Tasapainoni huononi, en pystynyt aamulenkille (joka aamu tunti)
alaraajojen kivun vuoksi. Soitin lääkärille ja halusin tietää miksi joudun
ottamaan kolesteroolilääkettä vaikka kolesteroliarvoni on 4.2, lääkäri
sanoi että Lipitor voi aiheuttaa sivuvaikutusia mutta minun on syötävä lääkettä sillä minulla on diabetes. Lopetin lääkityksen ajatellen että
diabetes on tarpeeksi sairautta en tarvitse toista sairautta. Tasapainoni tuli takaisin melkein heti vaikka en vieläkään pysty tunnin
aamulenkkiin. Käyn treenisalilla ja toivon että kuntoni paranee niin että pystyn taas aamulenkilleni.

Herra Tolonenkin taitaa mainostaa juuri niitä terveyskonsteja, mitkä hänelle itselleen tuottavat tuohta taskuun. Rahakasta puuhaa taitaa olla tuo sinunkin bisneksesi. En jaksa uskoa, että hyvää hyvyyttäsi näistä asioista mediassa yms olet.

Heikki puhuu asiaa. Tunnen hänet hyvin jo lähes 30 vuoden ajalta.
DI Leino Urtiaisen Suomen virallisista tilastoista työstämät grafiikat kertovat myös selvä kieltään: Statiinihoito ei ole tuottanut lääketehtaiden lupaamia tuloksia sydäninfarktien eikä sepelvaltimokuolemien ehkäisyssä. Tulos tukee ruotsalaista analyysia: Ruotsissa julkaistu väestötutkimus käsitti lähes kaksi miljoonaa miestä ja kaksi miljoonaa naista. Vuosina 1998–2002 määrätyt statiinit eivät olleet yhtään vähentäneet sydänkohtauksia eikä sydänkuolemia. Tulos on yhdenmukainen Ray ynnä muiden meta-analyysin kanssa (2010): Statiinien käyttö ei lisännyt elinikää satunnaistetuissa primaaripreventiotutkimuksissa, joihin oli osallistunut 65 229 ”suuren riskin” henkilöä. Analyysi käsitti 244 000 henkilövuotta ja 2 793 kuolemantapausta.
http://www.tritolonen.fi/index.php?page=news&id=2242
HUOM: Käytä Firefox Mozillaa tai Googlen Chrome-selainta, sillä IE ei pysty näyttämään näitä kuvia (png).

Oma kommentti