E-EPA suojaa sydäntä ja valtimoita

Tohtori Matti Tolonen kertoo heinäkuun palstallaan E-EPA:n sydämellisistä asioista.

Sisätautilääkäreiden yhdistys ja Suomalainen lääkäriseura Duodecim lisäsivät huhtikuussa 2009 kalaöljyn omega-3-rasvahapot valtimotautien ja veren rasvahäiriöiden Käypä hoito -suosituksiin. Ne ovat lääkäreille annettuja ohjeita, joiden mukaan potilaita tulee hoitaa.

Ohje koskee nimenomaan kalaöljyn omega-3-rasvahappoja, koska ne ovat biologisesti paljon tehokkaampia kuin rypsiöljyn omega-3. Kalaöljy sisältää valmiiksi biologisesti aktiivisia omega-3-rasvahappoja EPA ja DHA. Niiden merkitystä terveydelle ja niiden keskinäistä paremmuutta tutkitaan vilkkaasti eri puolilla maailmaa.

Japanilaisten sydänlääkäreiden jättitutkimus puoltaa E-EPA:n käyttöä sydämen ja valtimoiden suojaamisessa. Japanissa kehitettiinkin 1980-luvulla aivan uudenlainen kalaöljy, puhdas EPA:n etyyliesteri, E-EPA tai EPA-E, kuten sitä Japanissa kutsutaan. Siitä onkin tullut suosittu ravintolisä myös Suomessakin.

E-EPA on suuressa huudossa erityisesti Japanissa, jossa sillä tehtiin maailman suurin kalaöljytutkimus. Lähes viisi vuotta kestäneessä hankkeessa seurattiin yli 18 600 henkilön terveydentilaa. Heidän kolesterolinsa oli ollut koholla, josta syystä heille oli määrätty kolesterolia alentava statiinilääkitys. Viiden vuoden seurannassa E-EPA:a saaneiden keskuudessa sattui puolta vähemmän uusia sepelvaltimotautitapauksia, neljännes vähemmän angina pectoris -tapauksia ja viidennes vähemmän sydänkohtauksia. E-EPA vähensi 20 prosenttia aivohalvausten uusiutumisia.

Tulokset herättivät kautta maailman suurta huomiota, se mullisti kerralla sydän- ja muiden lääkäreiden käsitykset kalaöljyn omega-3-rasvahappojen merkityksestä sydämen suojauksessa. Suomessa professori Antti Aro selosti tutkimusta lääkäreille Duodecimissa. Samalla romuttui vuosikymmeniä vallinnut myytti, jonka mukaan kaksi kala-ateriaa viikossa riittäisi suojaamaan sydäntä. Tosiasiassa omega-3-rasvahappojen tarve on monikymmenkertainen.

Uudessa 15 534 henkilön aineistossa analysoitiin plasman eri rasvahappojen yhteyttä sydäntapahtumiin. Niitä olivat äkilliset sydänkuolemat, kliiniset sydänkohtaukset, epävakaa angina pectoris, sepelvaltimoiden pallolaajennukset ja ohitusleikkaukset.

E-EPA:n nauttiminen lisäsi merkitsevästi koehenkilöiden veren EPA:n, mutta ei DHA:n pitoisuutta. Mitä enemmän koehenkilöiden veren EPA-pitoisuus suureni, sitä vähemmän ilmeni sydäntapahtumia. Mitä enemmän EPA-pitoisuus lisääntyi, sitä enemmän omega-6:n omega-3:n suhde pieneni. Tutkijat pitävätkin tätä suhdetta merkittävänä sydäntautiriskin osoittimena. Samaa mieltä ovat jo aikaisemmin olleet monet amerikkalaiset ja ruotsalaiset sydänlääkärit. Sitä vastoin veren DHA ja muut rasvahapot eivät korreloineet ennusteeseen merkitsevästi.

EPA:lla ja DHA:lla näyttää olevan erilainen vaikutus sepelvaltimoissa. Tulosten perusteella EPA-rasvahappo suojaa sydäntä ja valtimoita paremmin kuin DHA-rasvahappo. E-EPA:n suojavaikutus ei perustu kolesterolin, vaan triglyseridien vähentämiseen ja ennen kaikkea tulehduksen ehkäisyyn, vaimennukseen ja sammuttamiseen.

Lisäksi E-EPA ehkäisee rytmihäiriöitä, veritulppia, lisää valtimoiden kimmoisuutta ja veressä kiertävän adiponektiini-hormonin määrää sekä stabilisoi valtimoiden seinämien plakkeja, kirjoittavat japanilaislääkärit. Viimeksi mainittu vaikutus on hyvin tärkeä, sillä noin 70 prosenttia infarkteista johtuu revenneistä plakeista.

Teksti: Tohtori Matti Tolonen

Terveys-Hymy 7-11

 

Teksti:Matti Tolonen, LKT, dosentti
Avainsanat: E-EPA, kalaöljy, omega-3-rasvahappo, sydän

Kommentit

Oma kommentti