Eevi sai apua intialaisesta luontaistuotteesta

Terveys-Hymy on viimeksi kirjoittanut kestojulkkis Eevi Teittisestä neljä vuotta sitten, jonka jälkeen hänelle on tapahtunut paljon.
– Voisi kysyä, mitä ei olisi tapahtunut, hän nauraa.

Eevi Teittinen, 30, on nykyään turkulainen, on ollut jo pari vuotta. Hän on kahden bisneskumppaninsa kanssa perustanut syyskuussa uuden hyvinvointialan yrityksen, jonka johtotähtenä on edistää henkistä hyvinvointia ja jaksamista.
– Firman nimi on Elämyspuu, joka on tavallaan mielen kuntosali. Olemme keskittyneet ihmiseen kokonaisvaltaisesti eli lähdemme liikkeelle henkinen hyvinvointi ja kasvu edellä, josta seurauksena on entistä tasapainoisempi ja hyvinvoivempi ihminen.
– Teemme viikkovalmennuksia, mindfulnessia ja rentoutusta – eli tavallaan pysähdystä arkeen, joka nykyään kaikilla on tosi kiireinen. Meidän tehtävämme on tarjota asiakkaillemme työkaluja.
Eevi pyörittää yritystä kahden muun osakkaan kanssa. Kaikki ovat myös life coacheja eli elämänvalmentajia.
– Tuemme tosi paljon yksilöiden, yritysten ja ryhmien henkistä jaksamista ja kasvua. Turun toiminnan ohella valmennan edelleen liikuntaa ja hyvinvointia. Kirjoitan edelleen myös hyvinvointiblogia ja osallistun sosiaaliseen mediaan, mutta Turku on tällä hetkellä päätyöni.
Eevi kertoo, että bisnes on lähtenyt pyörimään hyvin. Hän oli tätä juttua tehdessä juuri palannut hyvinvointikertueelta Joensuusta. Seuraavana odotti jo Helsinki.
– Keskitymme erityisesti yrityspuolelle ja erilaisiin elämystapahtumiin. Töitä tuntuu riittävän, hyvä niin!
Myös yksityispuolelle kuuluu hyvää. Eevi on jo pari vuotta seurustellut ja asunut avoliitossa niin ikään julkisuudesta tutun vapaaottelija Teemu Packalenin, 32, kanssa.

Nyt ei enää stressi yllätä

Jokainen yrittäjä tietää, että menipä sitten hyvin tai huonosti, stressi on alituisena seuralaisena. Vaikka Eevin stressi onkin ollut positiivissävytteistä, helpotusta arkeen on silti tarvittu. Onneksi hän tutustui Harmonia KSM66-valmisteeseen.
– Eka kosketus oli jo puolitoista vuotta sitten, Eevi muistelee.

Koen hyvin vahvasti sen auttaneen stressiin ja myös minua vaivanneisiin uniongelmiin. Olen saanut valmisteesta paljon apua siihenkin.
– Olen pitänyt pientä taukoa aina välissä, mutta otan valmisteen taas käyttöön, jos tiedän selkeästi tarvitsevani enemmän voimavaroja kuin tavallisesti. Harmonia KSM66 tasoittaa ihan selkeästi mielialaa, joka myös pysyy tasaisena. Otan kaksi kapselia aamuin illoin.
– Se rauhoittaa mielen ja pystyn nykyään ottamaan stressaavat ajatukset vastaan ihan eri tavalla kuin ennen. Toisaalta tuote tekee myös sen, etteivät kierrokset jää päälle. Pystyy palautumaan ja nukkumaan.
Kun stressi poistuu takavasemmalle, sillä on monenlaisia vaikutuksia. Koskee myös painon hallintaa ja liikkumista.
– Olen saanut monelta myönteistä palautetta tästä valmisteesta. Jos kehossa kaikki asiat ovat tasapainossa eikä stressi vaivaa, silloin ei pure esimerkiksi sokerinhimo, ja monet kokevat tästä valmisteesta olevan apua myös painonhallinnassa. Monet ovat myös lisänneet liikkumista. Kaikki siis vaikuttaa kaikkeen, mutta lähtökohtana on se, että stressi on saatava hallintaan. Stressi vaikuttaa negatiivisesti sekä fyysiseen rasitukseen, mielitekoihin että väsymykseen.
Eevillä on myös terveisiä uusille Harmonia KSM66-tuotteen kokeilijoille.
– Siinä ei ainakaan häviä mitään! Jos on väsynyt tai on liikaa stressiä tai kärsii unettomuudesta ja mielialan vaihteluista, silloin tästä voi olla apua. Liikenteeseen voi aluksi lähteä yksi kapseli aamulla ja toinen illalla ja kuulostella, onko vaikutusta.
– Stressi on nyky-yhteiskunnassa niin vahvasti vallalla, että kaikki mahdolliset apukeinot kannattaa ottaa käyttöön.

Teksti:Reijo Ikävalko
Kuvat:Puuro Visuals
Avainsanat: Eevi Teittinen

Kommentit

Oma kommentti