Eikö lanttu leikkaa?

Lanttu on vanha viljelyskasvi, joka on kotoisin joko Pohjois-Euroopasta tai Siperiasta. Lanttu on nauriin ja kaalin risteymä, josta on peräisin myös öljykasvimuoto eli rapsi.

Lanttu on luultavasti levinnyt Suomeen Gotlannista. Pohjolassa lanttua on viljelty jo 1500-luvulta asti, ja sitä onkin sanottu pohjolan appelsiiniksi. Turun akatemiassa lanttua on kuvattu jo vuonna 1683. Lanttu on muissa Pohjoismaissa ja Saksassa huomattavasti suositumpi kuin meillä.

Lanttu on hyvä C-vitamiinin lähde ja se sisältää runsaasti myös A-vitamiinin esiasteita. Lantun kirpeä maku johtuu sen sisältämästä sinappiöljystä. Lantussa on myös rikkipitoisia yhdisteitä, jotka saattavat aiheuttaa herkkävatsaisille ruuansulatusvaivoja ja urholuokan ilmavaivoja. Nitraattipitoisuutensa vuoksi lanttua ei suositella alle yksivuotiaille.

On jopa arveltu, että lantun yhdisteillä olisi syöpää ehkäiseviä vaikutuksia. Tutkituimmat lantun yhdisteet ovat indolit ja isotiosyanaatit. Indolien uskotaan suojaavan rintasyövältä, koska ne estävät estrogeenihormonin vaikutusta. Isotiosyanaatin taas arvellaan edistävän sellaisia entsyymejä, jotka suojaavat perintötekijöitämme syöpää aiheuttavien karsonigeenien tuhoilta. Lisätutkimuksia luonnollisesti tarvitaan.

Lanttu sopii myös laihduttajille, sillä 100 grammaa sisältää vain 25 kilokaloria.

Teksti: Hymy
Avainsanat: indoli, isotiosyaniitti, lanttu

Kommentit

Oma kommentti