Eläinrasva ei aiheuta rintasyöpää

Lihasta, kananmunista ja maitotuotteista peräisin oleva rasva ei lisää naisten rintasyöpään sairastumisen riskiä, osoittavat suuren eurooppalaisen tutkimuksen tulokset.

Yhdeksän vuotta kestäneeseen tutkimukseen osallistui peräti 320 000 naista. Sen sijaan jonkin verran suurentunut rintasyöpäriski havaittiin runsaasti prosessoituja lihavalmisteita käyttävillä, vaihdevuodet ohittaneilla naisilla – mutta myös runsaasti voita käyttävillä nuoremmilla naisilla. Tutkijat toteavat kuitenkin loppuyhteenvedossaan, että tutkittujen elintarvikkeiden käytön ja rintasyöpäriskin välillä ei löydetty johdonmukaista yhteyttä.

Eläinrasvalla pelottelut voidaan siis ainakin tässä yhteydessä unohtaa. Muutkin laajat väestötutkimukset tukevat samaa. Yli miljoona naista ja tuhansia rintasyöpätapauksia kattavat tutkimukset osoittavat yhdenmukaisesti, ettei lihan ja meijerituotteiden käytöllä keski-iässä ja rintasyöpäriskillä ole yhteyttä. Tutkijat toteavat kuitenkin, että lapsuusiän ja varhaisen aikuisiän ruokavalion roolista samoin kuin korkeassa lämpötilassa tapahtuvan ruuanvalmistuksen merkityksestä tarvitaan vielä lisätietoa.

Jo aiemmin on todettu, että runsas kasvisten ja hedelmien syönti ei pienennä rintasyöpäriskiä. Sen sijaan ylipaino ja aikuisiällä tapahtuva lihominen on yhdistetty kohonneeseen rintasyöpäriskiin.

Teksti: Hymy
Avainsanat: eläinrasva, rintasyöpä

Kommentit

Oma kommentti