Erinomainen E-vitamiini

E-vitamiini on hedelmällisyyden, kauneuden ja nuoruuden vitamiini. Se on rasvaliukoinen kehon suoja-aine, joka hidastaa solujen ennenaikaista vanhenemista.


E-vitamiini löydettiin 1920-luvulla, ja nykyisin tunnetaan kahdeksan aktiivista E-vitamiinia; neljä tokoferolia ja neljä tokotrienolia. Erityisesti tokotrienolien terveysvaikutukset ovat viime vuosina kiinnostaneet tutkijoita, koska ne ovat osin huomattavasti vahvempia vaikutuksiltaan kuin toistaiseksi vielä tutummat tokoferolit.

E-vitamiini on voimakas antioksidantti eli se suojaa kehon yhdisteitä härskiintymiseltä, hapettumiselta. Esimerkiksi käsien ruskeat maksaläiskät ovat hapettunutta rasvaa eli lipofuskiinia, jota kertyy myös aivoihin, keuhkoihin ja lihaksiin. Antioksidanttina E-vitamiini jarruttaa tätä prosessia.

Paras E-vitamiinin lähde ravinnossa on auringonkukkaöljy ja auringonkukansiemenet. Erikoisöljyistä vehnänalkioöljy sisältää hyvin runsaasti E-vitamiinia. Myös pähkinät ja mantelit ovat hyviä E-vitamiinin lähteitä, samoin kananmuna ja täysjyvävilja. Kasviksista ruusukaali ja parsakaali ovat E-vitamiinipitoisia.

Maksaa lukuun ottamatta eläinkunnan tuotteet sisältävät niukasti E-vitamiinia. Pakastus vähentää merkittävästi sen määrää, koska se on herkkä kylmälle.

Kauneutta ja hedelmällisyyttä

E-vitamiini tunnetaan kauneusvitamiinina, koska se edistää ihosolujen kosteuden säilyttämiskykyä ja hapensaantia. Antioksidanttina se suojaa ihon rasvayhdisteitä härskiintymiseltä ja parantaa ihon pintaverenkiertoa. E-vitamiinia käytetäänkin paljon kosmetiikassa, mutta erityisesti sen sisäinen käyttö edistää ihon hehkeyttä ja kauneutta.

Jo E-vitamiinin löytymisen aikoihin tiedettiin, että se turvaa rottauroksille normaalin lisääntymiskyvyn ja naaraille normaalin tiineyden. Ihmisillä ei-toivottu lapsettomuus saattaa johtua kohdun heikkenemisestä tai huonolaatuisesta spermasta. Tähän avuksi suositellaan usein luonnollista E-vitamiinia ja lisänä B- ja C-vitamiineja sekä naisille foolihappoa.

E-vitamiinin täsmällistä vaikutusmekanismia ei vielä tunneta, mutta tiedetään, että se vaikuttaa sukuhormoneihin ja sitä kautta hedelmällisyyteen. Myös PMS-oireisiin, kuukautiskipuihin ja vaihdevuosivaivoihin kannattaa kokeilla E-vitamiinia. Vaihdevuosi-ikäisillä runsas E-vitamiinin saanti saattaa vähentää hikoilua.

Kuinka paljon tarvitaan?

E-vitamiini parantaa vastustuskykyä sairauksia ja ennenaikaista vanhenemista vastaan, koska se aktivoi soluvälitteistä immuunijärjestelmää. Se vähentää myös tulehduksia ja edistää verenkiertoa. Verisuonten hyvinvoinnista E-vitamiini huolehtii lisäämällä hyvän HDL-kolesterolin osuutta ja vähentämällä siten kalkkeutumista. Se estää myös ravinnon nitraatteja ja nitriittejä muuntumasta syöpää aiheuttavaksi nitrosoamiiniksi ja hidastaa huonojen kudoshormonien eli prostaglandiinien syntymistä.

Suomessa E-vitamiinin virallinen päivittäinen saantisuositus on naisille 8 mg ja miehille 10 mg. Näitä määriä pidetään kuitenkin liian pieninä hyötyäksemme E-vitamiinin lukuisista suojaavista ja terveyttä edistävistä vaikutuksista. Tarpeen määrään vaikuttaa yksilöllisesti myös psyykkinen ja henkinen stressi, rasvan määrä ja laatu ravinnossa sekä muiden antioksidanttien – esimerkiksi C-vitamiini, alfalipoiinihappo ja sinkki – saanti.

Monet lääkkeet sekä alkoholi ja tupakka lisäävät merkittävästi E-vitamiinin tarvetta. Suurillakaan E-vitamiiniannoksilla ei ole todettu sivuvaikutuksia. Hyvinvoinnin turvaamiseksi riittävästä E-vitamiinin saannista kannattaa huolehtia ravitsevan ja monipuolisen ruokavalion sekä luotettavien ravintolisien avulla.

Terveys-Hymy 2-13

Teksti: Hymy
Avainsanat: antioksidantti, E-vitamiini

Kommentit

Oma kommentti

Kotimaista laatusisältöä evästeiden avulla​

Keräämme yhdessä kumppaneidemme (56) kanssa eväste- ja tunnistetietoja esimerkiksi vierailluista sivuista, IP-osoitteista ja laitteiden ominaisuuksista. Tietoja kerätään, jotta voimme tarjota kävijöillemme parempia sisältöjä ja palveluita sekä kohdennettua mainontaa ja markkinointia. Tietoja hyödynnetään myös kävijämäärien ja mainonnan mittaamisessa. Hyväksymällä evästeet sallit tietojesi käsittelyn em. tarkoituksiin. Voit muuttaa valintojasi milloin tahansa evästeasetuksistasi näytön alalaidassa olevan linkin kautta.

Lue tarkemmin, mihin tarkoituksiin tietojasi käytetään:

Tällä välilehdellä voit antaa suostumuksesi evästeiden ja vastaavien teknologioiden käyttöön painamalla Hyväksy kaikki tai valitsemalla yksityiskohtaisesti, mihin tarkoituksiin annat suostumuksesi ja painamalla Hyväksy valitut. Jos valitset Estä kaikki tai et tee muokkauksia ja valitset sen jälkeen Hyväksy valitut, evästeitä tai muita vastaavia teknologioita ei hyödynnetä. Suostumuksesi vaaditaan myös siihen, että Toimittajat -välilehdellä luetellut yhteistyökumppanit saavat käsitellä tietojasi. Huomaathan, että sivuston ja palvelun toiminnan kannalta välttämättömät evästeet ovat aina käytössä.

Tarkoitukset

Evästeet, laitteet tai vastaavat verkkotunnisteet (esimerkiksi kirjautumisperusteiset tunnisteet, satunnaisesti määritetyt tunnisteet, verkkopohjaiset tunnisteet) sekä muut tiedot (esimerkiksi selaimen tyyppi ja tiedot, kieli, näytön koko, tuetut tekniikat jne.) voidaan tallentaa laitteellesi tai lukea laitteellasi laitteen tunnistamiseksi joka kerta, kun se muodostaa yhteyden sovellukseen tai verkkosivustoon yhdessä tai useammassa tässä esitetyssä tarkoituksessa.

Mainonta ja sisältö voidaan yksilöidä profiilin perusteella. Toimintaasi tässä palvelussa voidaan käyttää sinua koskevan profiilin luomiseen tai parantamiseen yksilöityä mainontaa ja sisältöä varten. Mainosten ja sisällön tehokkuutta voidaan mitata. Raportit voidaan luoda oman ja muiden toiminnan perusteella. Toimintasi tässä palvelussa voi auttaa kehittämään ja parantamaan tuotteita ja palveluita.

Erityisominaisuudet

Hyväksynnälläsi tarkkaa sijaintiasi (alle 500 metrin säteellä) voidaan käyttää tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

Hyväksynnälläsi tiettyjä laitettasi koskevia ominaisuuksia saatetaan pyytää ja käyttää erottamaan se muista laitteista (kuten asennetut fontit tai laajennukset, näyttösi resoluutio) tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

Hyväksymällä sallit tietojesi käsittelyn. Suostumuksesi koskee tätä palvelua, hyväksymättä jättäminen voi vaikuttaa asiakaskokemukseesi. Jotkut teknologiat saattavat perustella tietojen käsittelyä oikeutetulla edulla, voit vastustaa tätä tai muuttaa muita asetuksia klikkaamalla "Asetukset" linkkiä.

Tietosuoja