Legendaarisen Ernos-yhtyeen laulusolisti Erno Lindahl on kärsinyt niin kipeistä polvista, että lääkäri kielsi juoksemisen. – Nyt pystyn kuitenkin taas juoksemaan koirieni kanssa ja lavalla seisominenkin onnistuu oikein hyvin, hän iloitsee.
Etu-Töölön maisemissa, vastapäätä Larin Parasken patsasta lapsuutensa viettänyt muusikko ja laulaja Erno Lindahl, 67, suunnitteli tosissaan arkkitehdin uraa, ja läheltä piti, että monet kauniit laulut olisivat jääneet esittäjää vaille.
– Olin eka, joka pudotettiin pääsykokeiden jälkeen. Se kaatui siihen.
Musiikkia oli Ernon elämässä jo aivan pienenä. Hän soitti pikku nassikkana viulua ja kiinnostui popmusiikista oppikoulun yläluokilla. RUK:n aikoina hän soitteli kurssikavereittensa kanssa, joita olivat muun muassa Danny, Kivikasvojen koko porukka eli Fredi, Ilkka Hemming, Georg Dolivo ja Ismo Sajakorpi. Intin jälkeen Erno lähti lukemaan matematiikkaa Helsingin yliopistoon.
Vuonna 1965 Erno ja hänen inttikaverinsa Martti Koskimo perustivat Ernos-yhtyeen. Kaikki keski-ikäiset ja sitä vanhemmat muistavat vieläkin elävästi bändin suurimmat hitit kuten Maria Louiza, Harha, Mikset mua huomaa – ja monta muuta melodista ja kaunista laulua.
Menestyvässä popyhtyeessä esiintyminen lienee vaikuttanut siihen, ettei Erno koskaan ehtinyt valmistua yliopistosta.
– Kouluja ehdin kyllä käydä aika lailla, mutta mitään valmista ei tullut, nykyään Espoon Siikajärvellä asustava Erno naurahtaa.
Ernon nykyinen huusholli on sanalla sanoen kirjava. Siihen kuuluu Ernon tavoin jo eläkkeellä oleva pankkivirkailijavaimo Merja, Ernon 89-vuotias täti Riitta sekä neljä koiraa ja kaksi kissaa. Erno ja hänen vaimonsa ovat innokkaita koirankasvattajia ja koiranäyttelyissä kävijöitä. Pariskunta on reissussa harva se viikonloppu.
– Koirat ovat rodultaan vanhaenglanninlammaskoiria ja tosi komeita, Erno vakuuttaa. – Nimet ovat Max, Manteli, Marilyn ja Herra Hermanni. Olisi meillä vielä Matleenakin, mutta se on kasvattajalla hoidossa, koska koirille tuli pieniä erimielisyyksiä. Kissat ovat Pörrö ja Musti.
Monen sairauden mies
Erno Lindahl on hiukan niin kuin vanhan testamentin Job – kipujen mies ja sairauksien tuttava. Lista on pitkä.
– Eturauhassyöpä iski viisi, kuusi vuotta sitten, mutta se saatiin leikkauksella kuntoon. Olen syöppö ja ylipainoinen, painan reilusti yli sata kiloa, joten kaikki mahdolliset kolesterolit ja verenpaineet ovat olleet ennätyskorkealla. Kaiken lisäksi vielä vanhuuden diabetes on koko ajan hyökkäämässä päälle, ja siihenkin mulla on estolääkitys.
Erno on kuitenkin yrittänyt pitäää kunnostaan huolta, mutta hänen mielilajinsa käyvät kovasti polvien päälle.
– Pelasin squashia, mutta se oli pakko jättää, koska se on niin repivää. Toinen suosikkilajini on tennis, mutta ei sekään ole polville hyväksi, koska siinä on squashin tavoin äkkipysähdyksiä ja -käännöksiä.
– Polvet ovat kiusanneet viisi, kuusi vuotta, ja ne ovat koko ajan menneet huonompaan suuntaan. Niitä on röntgattu ja tähystetty, mutta mitään varsinaista yhtä ja suurta vikaa ei ole löydetty. Seisominen oli vaikeaa, ja erityisesti juokseminen, ja lääkäri julistikin minut loppuiäkseni juoksukieltoon.
Mutta kun hätä on suurin, hyvä ystävä oli onneksi lähellä. Hän osasi suositella Ernolle Litozin-ruusunmarjavalmistetta, joka on nimen omaan kehitetty kipeistä nivelistä kärsiville. Erno alkoi alkuvuodesta 2011 ottaa säännöllisesti veteen sekoitettavaa Litozin-jauhetta ja on jatkanut sitä näihin päiviin saakka.
Ainakin koirahullu
Erno ei osaa sanoa kuinka hullu on, mutta ainakin koirahullu, ja jo vuodesta 1952.
– Koiraharrastuksessa pitää juosta aika paljon, ja kun paksu mies kirmaa kehää ympäri, siinä ovat paikat kovilla ja joskus ne ovat vähän revenneetkin. Oli aikoja, jolloin en kyennyt ottamaan yhtään juoksuaskelta. Polvet olivat jumissa ja kipeät.
Nykyään tilanne on toinen.
– Olimme hiljattain Pariisissa koiranäyttelyssä, ja siellä sai vetää aika lailla isoissa kehissä, mutta mitään ongelmaa ei ollut. Olen kesästä asti kirmannut siinä missä koiratkin. Mulla oli aiemmin myös kaiken maailman polvitukia, kun pelasin tennistä tai juoksin koiranäyttelyissä, mutta en ole koko vuonna tarvinnut niitä.
Erno käy edelleen tiiviisti keikoilla. Myös lavalla seisominen on muuttunut helpommaksi.
– Ennen, jolloin keikan läpivienti oli tosi hankalaa. Nykyään pystyn seisomaan ihan mukavasti eivätkä polvet tuota hankaluuksia.
Erno ei uskalla sanoa asiaa satavarmaksi, mutta hänellä on vahva epäilys siitä, että Litozin on auttanut.
– On mulla orgaanisesta kemiastakin muistaakseni cum laude, joten voisin antaa asiantuntijalausuntoja, mutta kai tästä kaikesta tyhmempikin osaa tehdä joitakin johtopäätöksiä, hän viisastelee.
– Muuta en osaa sanoa kuin sen, että tilanteeni on selvästi helpompi kuin ennen. Aion ilman muuta jatkaa Litozinin ottamista.
Ja Ernos kiertää edelleen lavoja, ”kunhan löytyy joku, joka maksaa”, niin kuin Erno asian ilmaisee!
Teksti:
Kuvat:
Terveys-Hymy 1-12
Kommentit
Oma kommentti