
Upea Helena Ahti-Hallberg on yksi Tanssii tähtien kanssa -kisan tuomareista.
Helena Ahti-Hallberg ja hänen puolisonsa Eric Hallberg ovat kunnostaneet Espanjassa sijaitsevaa kotiaan jo jonkin aikaa. Päivityksensä mukaan Helena on jälleen Espanjassa, josta hän kertoo kuulumisia.

Helena Ahti-Hallberg tanssistudiolla
– Täällä kaikki hyvin, aurinko paistaa ja lämpötila on miellyttävä, hän aloittaa.
– Vaikka sähkösopimus on jo allekirjoitettu, niin se ei vielä tarkoita, että olisi sähköä. Onneksi aurinkopaneelit, akku ja inverteri toimii. Nyt siis sellaisia pieniä elämän ylellisyyksistä kuin jääkaappi voi käyttää. Ja ihan sain föönata hiuksetkin aamulla.
Talo sijaitsee Ontinyentissä, aivan vanhan kaupungin ytimessä. Helena on jo aiemmin todennut, että talossa on paljon remontoitavaa.
Joulukuussa Helena kertoi, että taloa piti viileänä sähköjen puuttuminen.
– Meidän talon seinustalla oleva lyhty valaisee tietä ihanasti. Ja samalla antaa valheellisen kuvan meidän sähkötilanteesta. Kestää noin 2-3 kuukautta ennenkuin tässä talossa palaa lamput sisälläkin, Helena Ahti-Hallberg kertoi joulukuussa.
Maaliskuussa sähkösopimus allekirjoitettiin.
– Sähkökaappi tulee talon sisälle ja hyvä niin. Pikkuisen hymyilyttää tuo amppeerimäärä, saadaan peräti yksi 20 tai 25 amppeerin sulake.

Helena Ahti-Hallberg. Kuva: Tiia Ahjotuli/Otavamedia.
Nyt pääsiäisenä vietetty miniloma oli työteliäs.
– Talo on jättimäisen rakennuspölyn vallassa, vaikka kuinka monta kertaa pesen lattioita niin ilo puhtaudesta jää lyhyeksi. Mutta ei se mitään, minähän siivoan.
– Näin lyhyellä reissulla kotiinlähtö vaanii ihan nurkan takana. Yritän kuitenkin nauttia tästä hetkestä. Elämä tuntuu ihanalta just nyt!
Lue myös: Helena Ahti-Hallbergin talon sähköongelmaan ratkaisu!
https://hymy.fi/uutiset/helena-ahti-hallbergin-talon-sahkoongelmaan-ratkaisu/
Näytä tämä julkaisu Instagramissa
Kommentit
Oma kommentti