Eturauhanen ei enää ryttyile

Lahtelaisen Kosti Uusitalon eturauhanen alkoi ryttyillä kymmenkunta vuotta sitten. Lääkkeet pitivät vaivan jotenkuten kurissa, mutta yöllä piti käydä vessassa vähintään kolme, joskus neljäkin kertaa.

– Nyt nukun yöni heräämättä kertaakaan, avun ongelmiinsa löytänyt Kosti myhäilee.

Kauhajoelta alun perin kotoisin oleva Kosti Uusitalo, 70 vuotta ja risat, on tehnyt elämäntyönsä vakuutusalalla. Hän aloitti Yrittäjän Fennian Lahden konttorissa, josta hänet määrättiin saman firman Heinolan konttorinhoitajaksi vuonna 1967. Tässä tehtävässä hän vaikutti eläkeikäänsä saakka.

Kosti on eronnut jo yli 25 vuotta sitten ja sanoo olevansa tällä hetkellä vapailla markkinoilla. Aikuisia lapsia on viisi, kaikki yrittäjiä. Lahdessa Uusitalo on asustanut vuodesta 1961 lähtien.

Kosti on muuten terve mies, mutta eturauhanen alkoi riidellä hänen kanssaan kymmenisen vuotta sitten. Se ärtyi sen verran, että edessä oli lääkärireissu. Valkotakki tutki vakuutusjohtajan rauhasen ja totesi, ettei se ollut kovin paljon suurentunut, mutta ilman lääkkeitä Kosti ei hänen mukaansa enää pärjännyt. Lääkäri totesi, että jossakin vaiheessa voidaan ajatella eturauhasen höyläystäkin.

– Siitä lähtien olen syönyt lääkkeitä. Ehkä niistä on sen verran ollut apua, ettei vaiva ole muuttunut pahemmaksi, mutta tämänkin lääkityksen kanssa minun piti juosta vessassa etenkin yöaikaan jatkuvasti. Useimpina öinä kolme, joskus neljäkin kertaa, Kosti juttelee.

– Sitten kävi niin, että matkalla ollessani unohdin lääkkeet ja reseptin kotiin. Painelin siitä paikasta luontaistuotekauppaan ja kerroin, että tarvitsen jotakin väliaikaista helpotusta. Minulle suositeltiin Vitabalansin Prostan-nimisiä tabletteja.

Kosti on käynyt luontaistuotekaupassa vain harvakseltaan, joten suurkuluttajaksi häntä ei voi sanoa. Ainoa hänen säännöllisesti käyttämänsä ravintolisä on kalaöljy.

– Prostan-purkissa neuvotaan ottamaan kaksi tablettia kahdesta kolmeen kertaan päivässä, mutta minä rupesin syömään niitä kaksi aamulla ja kaksi illalla. Jo viikon kuurin jälkeen vaikutus alkoi. Vessassa ei enää tarvinnut käydä öisin. Nyt voin juoda vaikka lasillisen vettä ennen nukkumaan menoa, eikä tarvitse tehdä yön aikana yhtään vessareissua. Kaiken lisäksi virtsaaminen onnistuu nyt todella helposti. Kaaret ovat selvästi pidentyneet.

Kosti toteaa tiukasti, että Prostan on ensimmäinen valmiste, joka on auttanut häntä eturauhasvaivoissa. Edes hinta ei ole paha, sillä sadan tabletin purkki maksaa 12 euroa. Tätä nykyä Kostin eturauhanen pysyy aisoissa jo sillä, että hän ottaa aamulla yhden tabletin ja illalla toisen. Samalla tahdilla yksi purkillinen kestää 50 vuorokautta. Päiväannoksen hinta on siis edullinen.

– Kai nämä vaivat ovat alkaneet ihan omasta huolimattomuudesta, Kosti toteaa. –  Ei aina tullut talviaikana pantua pitkiä kalsareita jalkaan ulkona liikkuessa, ei edes hiihtoreissuille. Jokaisen miehen kannattaisi kuitenkin muistaa, että kun kerran paikkansa palelluttaa, niin vaivasta ei enää tahdo päästä eroon.

Kun Kosti nyt sai eturauhasensa järjestykseen, elämä hymyilee taas. Muu terveys on betonia. Hänellä ei ole minkäänlaisia kremppoja, eikä hän käytä mitään lääkitystä. Harrastuksetkin ovat etupäässä liikunnallisia.

– Käyn tanssimassa ja keilaamassa, mutta teen myös kävelylenkkejä. Joskus otan konjakit, mutta en kovin usein, hän nauraa.

 

Teksti: Reijo Ikävalko

Terveys-Hymy 4-2005

Teksti:Kalliokoski
Avainsanat: eturauhanen, eturauhasvaivat

Kommentit

Oma kommentti