Hanna löysi iholle sopivan voiteen

Mainos

Hanna Kämäräisen nykyinen koti on Kolarissa.
– Mitään suurempia terveysongelmia ei ole, mutta jo sylivauvasta asti olen kärsinyt atopiasta ja erilaisista allergioista. Iho on herkkä, mutta onneksi olen löytänyt sopivan valmisteen.

Helsingissä syntyneen Hanna Kämäräisen, 37, tie Lapin Kolariin on kulkenut harvinaisen mutkikkaiden vaiheiden kautta.
– Olen aika monessa koulussa opiskellut erinäisiä juttuja, hän naurahtaa.
– Lopulta päädyin matkailualalle ja tänne Lappiin. Muutin Kolariin vasta kaksi vuotta sitten. Helsinkiin jäi sukua ja ystäviä, mutta ei sitten mitään muuta. Olen eronnut eikä lapsia ole.
Kun tätä juttua tehtiin, Hannan virallinen titteli oli vielä opas, mutta jo ensi vuonna titteliksi tulee erä- ja luonto-opas. Ensi talvena hänet löytää Inarin suunnasta, missä hän tekee lumikenkä- ja hiihtoretkiä. Vahvimmaksi puolekseen nykyisissä töissään hän nimeää asiakaspalvelun, sillä Hanna on ehtinyt ennen Lappiin tuloaan vaikuttaa monenlaisissa työtehtävissä.
– Lähdin liikkeelle aikoinaan McDonald´sista ja sitä kautta päädyin muun muassa Cafe Esplanadiin. Olen ollut töissä myös vanhalla yo-talolla sekä Helsingin keskustan hotelleissa. Jossakin vaiheessa opiskelin tekstiili- ja vaatetusalan insinööriksi ja päädyin sitä kautta kaupan alalle lastenvaatemyymälään.
Eikä tässä vielä suinkaan kaikki.
– Insinööriksi valmistumisen jälkeen minusta piti tulla leipurikondiittori. Opiskelin Espoon aikuisopistossa, mutta sitten iski jauhopöly-yliherkkyys ja oli vaihdettava alaa. Onneksi samassa koulussa vaikutti myös matkailupalvelujen tuottaja ja päätin saman tien vaihtaa linjaa. Alan opiskelujen jälkeen päädyin sitten Lappiin.

Oikea valinta

Hanna vakuuttaa, ettei tekstiili-insinöörin ura enää kiehdo, nykyinen ammatti tuntuu oikealta. Hän ei kuitenkaan lupaa, että elämän äkkikäännökset olisivat kokonaan ohi.
– Nykyinen valinta tuntuu juuri nyt oikealta. Täällä pohjoisessa törmää kuitenkin yllättävän usein ihmisiin, jotka ovat ihan muualta kotoisin ja jotka ovat tehneet elämässään täyskäännöksen. Ei sitä koskaan tiedä.
Hanna on tehnyt muutaman kerran u-käännöksen myös asuinmaansa suhteen. Hän on nimittäin asunut Italiassa, vaihto-oppilaana hän oli Kiinassa, hän on asunut myös Espanjassa ja onpa hän tehnyt lyhyen pyrähdykseen Marokkoonkin. Joten kierretty on muutakin kuin tahkoa.

Sylivauvasta asti atoopikko

Hanna kertoo olevansa muuten terve nainen, mutta ihan alkumetreiltä saakka kiusannut atooppinen iho ja hyvin monipolviset allergiat ovat olleet riesana. On ruoka-aineallergioita ja yliherkkyyksiä, myös siitepölyallergia kiusaa, oireita aiheuttavat lähes kaikki eläimet ja välillä ilmenee yliherkkyyksiä jostakin sellaisesta, mistä hänen ei edes pitäisi olla allerginen. Mutta kun jo pohjalla on olemassa vahva taipumus yliherkkyyteen, oireita saattaa putkahtaa aivan yllättäen.
– Kyseessä on syntymäsairaus. Nuorempana se oli pahimmillaan tyypillistä taiveihottumaa eli maitorupea, mutta nykyään sitä saattaa tulla käsiin tai kaulaan. Silloin iho on normaalia tummempaa.
– Pahimmat allergiaoireet ruoka-aineista aiheuttavat koisokasvit eli sipuli, tomaatti ja paprika, joita minun ei pitäisi syödä ollenkaan. Iho reagoi heti. Eläimistä pahimmat ovat kissa ja lehmä. Keväällä koivun siitepöly aiheuttaa oireita, mutta se ei ole kaikkein pahin. Hankalinta on keskikesällä, kun heinät kukkivat. Myös pajun kukinta tuottaa keväällä ongelmia. Ja kun Lapissa ollaan, räkkäaika on kesällä aika paha. Jos ne pääsevät pahasti puremaan, siitäkin voi olla seurauksena allerginen reaktio.
Hanna on saanut ongelmiinsa tilapäisesti kortisonia, jos kyseessä on ollut jokin paha alueellinen ihottuma. Hän on yrittänyt korvata antihistamiininkin luonnonmukaisilla valmisteilla.

Sitten löytyi arbutiini

Hanna on nyt käyttänyt rovaniemeläisen Detrian Arbutiini-sarjaan kuuluvaa yövoidetta muutaman vuoden ajan – ja on tyytyväinen. Hän on kokeillut samaan sarjaan kuuluvaa päivävoidettakin, mutta on päätynyt käyttämään yövoidetta myös päiväsaikaan.
– Lapin ilmasto on aika raaka. Yövoide toimii myös päivävoiteena paremmin, koska päivävoide on kuitenkin sen verran ohutta.
– Yövoide sopii minulle hyvin. Kun on herkkä iho eikä hajusteita voi käyttää, tämä ei ole aiheuttanut minkäänlaista allergista reaktiota. Se on miedon tuoksuinen, mutta silti miellyttävä, ei semmoinen kuin jotkut apteekin voiteet, jotka voivat olla tosi pahan tuoksuisia. Yövoiteen tehon huomaa erityisesti silloin, jos vaikka kasvoihin on tullut allerginen reaktio – atopiaa tai hyttysten aiheuttamaa – niin Detria Arbutin Yövoide nopeuttaa pigmenttijälkien värin tasaantumista.
Hanna kertoo käyttävänsä lempivoidettaan joka yö.
– Se rauhoittaa ja korjaa myös vaurioita. Toivon hartaasti, että vastaava voide tulisi myös vartalolle.

Teksti:Reijo Ikävalko
Kuvat:Hannan kotialbumi
Avainsanat: arbutiini, atooppinen iho, Hanna Kämäräinen, yövoide

Kommentit

Oma kommentti