Jarmo Mäkinen urheilee ja syö ravintolisiä 

Jarmo MäkinenNäyttelijä Jarmo Mäkisen massiivinen olemus on kaikille tuttu, mutta harva tietää, että hän on ollut Suomen huippuja yleisurheilussa. – Urheilen edelleen koko ajan, mutta pidän terveydestäni huolta myös käyttämällä ravintolisiä, hän kertoo.

Jarmo Mäkinen saa puoli vuosisataa täyteen toukokuun lopussa. Hän ei ole antanut vuosien pehmentää itseään vaan pitää kroppansa edelleen kaappimaisen timminä.

– Vuonna 1995 jouduin lihottamaan itseäni yhtä roolia varten melkein 20 kiloa. Siihen saakka olin tosi piukassa kunnossa, sillä pystyin samana päivänä 12 vuoden ajan juoksemaan Cooperin testissä 3500 metriä ja heti perään punnertamaan penkiltä 150 kiloa. En tiedä Suomesta ketään toista, joka olisi samaan hulluuteen ryhtynyt.

– Ihan heti se 20 kilon läski ei lähtenyt pois, mutta sain hyviä neuvoja eräältä kehonrakentajalta ja vähitellen tilanne palautui entiselleen. Olen urheillut ihan pikkupojasta asti, joten asia ei sinänsä ollut ongelma.

Harva tietää, että Jarmo on aikoinaan ollut huippuluokan yleisurheilija. Hän juoksi 800 metriä 1.53 paikkeille, millä sijoituttaisiin vieläkin Kalevan kisoissa hyvin. Valmentaja nimitteli häntä Euroopan vahvimmaksi puolimaileriksi ja toppuutteli, ettei salilla tarvitsisi käydä niin paljon. Jarmo oli hyvä myös muissa lajeissa, sillä hän oli parhaimmillaan kuudentena kymmenottelun nuorten tilastoissa.

Aikamoinen kymmenottelija Jarmo on myös omassa ammatissaan, sillä hän on häärännyt monella eri sektorilla. Vaikka hän on tuttu kasvo monista ympyröistä, hän sanoo kuitenkin tehneensä varsinaisen elämäntyönsä äänipuolella. Hän kertoo spiikanneensa tuhansia mainoksia, hän on lukenut äänikirjoja ja hän on tehnyt myös äänipuolen koulutushommia. Jarmo on koko ajan ollut free lancer eli yksinäinen susi. Tarkempia tietoja hänen urastaan voi etsiä  www.jarmomakinen.com -nettisivuilta. 

Jarmo on nykyään yhtä tunnettu Pohjanlahden molemmin puolin, sillä hänet on nähty myös Ruotsissa monissa elokuvissa ja televisiosarjoissa. Koska Jarmo on iso ja vaikuttavan näköinen mies, konnan osat ovat langenneet hänelle usein. Tosin kuvio on hiljattain kääntynyt ympäri, sillä Jarmo on näytellyt myös poliisia. 

– Åke Lindman varoitteli minua jo kymmenen vuotta sitten jatkuvien konnan roolien tekemisestä, sillä hän tietää omakohtaisesti, että se voi jäädä päälle. Samaa sanoi hiljattain myös Kari Väänänen, joka on joskus todennut näytelleensä 20 viime vuoden ajan suomalaisissa elokuvissa kaikki paskahattujen roolit. Tosin myös Kari näyttelee nykyään poliisipäällikköä!

Jarmo Mäkisellä on edellisestä liitostaan kaksi parikymppistä poikaa. Nykyiseen kotijoukkueeseen kuuluvat hänen vaimonsa, tämän kahdeksanvuotias tytär sekä pariskunnan yhteinen, puolitoistavuotias Eelis-poika. Jarmon parempi puolisko on ammatiltaan leikkaussalissa työskentelevä hammashygieenikko. Perhe asuu maaseudun rauhassa Kirkkonummella, mistä Jarmo on innoissaan.

– Ruovikossa kuhisee kaikenlaista ja pellolla liikkuu kettuja ja peuroja. Ilves asustaa ihan lähellä ja olen kuullut sen kiimahuutoja kevättalvella. Maalla on mukavaa.  Mukavaa on myös se, että Jarmon terveystilanne on erinomainen. Urheilun ohella hän pitää itsensä iskussa ravintolisillä, ja erityisen ihastunut hän on pieksämäkeläisen Vitacom Pharman tuotteisiin. 

– Kuulin kolmisen vuotta sitten Mivitotalista ja rupesin käyttämään sitä. Olin toki jo aiemminkin syönyt jotain vitamiineja ja hivenaineita, mutta ihastuin tähän valmisteeseen tosissani, sillä se on jotenkin ylivoimainen. Mulla on oma pullo jääkaapin ovessa ja otan siitä joka aamu aamiaisen yhteydessä hömpsyt. Kaikki tarvittava on siinä eikä minun tarvitse erikseen rapsutella rasioita ja pelata pillereiden kanssa. Mivitotal antaa kummasti virtaa ja energiaa koneeseen koko päiväksi. Eikä flunssia ole näkynyt kolmeen vuoteen.

– Vuosi sitten aloin käyttää myös saman firman Inversion homme -valmistetta ja jäin heti koukkuun, Jarmo nauraa. – Otan sitä ihan annostuksen mukaan eli yksi tabletti illalla ja kaksi aamulla. Vaimo käyttää naisille tarkoitettua Inversion femmeä ja on tyytyväinen.

– Inversionin ansiosta kynnet kasvavat tosi upeasti ja minulta ovat myös kaikki hiertymät ja ihottuman tapaiset kadonneet kokonaan.

Jarmo kehuu myös Vitacom Pharman kolmatta valmistetta, kipuihin ja särkyihin tarkoitettua Fortodolia.

– Meillä ei enää syödä ollenkaan tavallisia särkylääkkeitä. Mulla ei ole sitä paitsi enää mitään lihassärkyjä, vaikka treenaan ja käyn salilla koko ajan. Aiemmin oli aina jotakin pientä sanomista, kun tätä ikää alkaa jo olla sen verran. Nyt kaikki lihassäryt ovat kuitenkin kokonaan kadonneet. 

Teksti: Reijo Ikävalko

Kuvat: Miguel Vera

Terveys-Hymy 2-2008

Teksti:Reijo Ikävalko
Avainsanat: kunnon kohennus, Mivitotal, ravintolisät, sairauksien ennaltaehkäisy

Kommentit

Oma kommentti