Juosten diabetesta karkuun?

Uusi tutkimus osoittaa, että säännöllisesti juoksua harrastavien mahdollisuus sairastua diabetekseen pienenee etenkin, jos juoksumatkoja pystyy vuosien vieriessä pidentämään. Juoksemisen katsotaan estävän liikakilojen muodostumista ja liikunnalla on muitakin suotuisia vaikutuksia, jotka voivat selittää tämän jenkeissä tehdyn tutkimuksen tulokset.

Tutkimus julkaistiin diabeteslehdessä, ja siihen osallistui peräti 26 000 juoksemista harrastavaa miestä. Kahdeksan vuoden seurannan aikana yli kahdeksan kilometriä viikoittain juoksevilla 35-44-vuotiailla miehillä todettiin diabetesta 95 prosenttia vähemmän kuin samanikäisillä, mutta vähemmän kuin kahdeksan kilometriä viikossa juoksevilla. Yli kahdeksan kilometriä viikoittain juokseville 45-55-vuotiaille ilmaantui diabetesta 92 prosenttia vähemmän, 55-64-vuotiaille 87 prosenttia vähemmän ja 65-75-vuotiaillekin vielä 46 prosenttia vähemmän kuin samanikäisillä, mutta vähemmän juoksevilla. Näin suuria lukuja todettiin lähinnä miehillä, jotka pidensivät viikoittaisia lenkkejään keskimäärin 18 kilometrillä seurannan kuluessa, mutta myös vähäisempi liikunta liittyi diabetesriskin pienenemiseen. Jo parin tunnin viikoittainen kävelylenkki saattaa joidenkin tutkimusten mukaan vähentää diabetekseen sairastumisen vaaraa.
Kuinkas Tarva sen sanoikaan: ylös, ulos ja lenkille!

Teksti: Hymy
Avainsanat: diabetes, juoksu

Kommentit

Oma kommentti