Kerttu sai liikettä niveliin

Kerttu Saukko tunnustaa olleensa urheiluhullu koko ikänsä ja niin kuin tiedetään, urheilija ei tervettä päivää näe. – Kaaduin lenkillä, jolloin loukkasin polveni ja kyynärpääni. Neljä vuotta sen jälkeen polvivaivat olivat niin pahat, että oli pakko jäädä eläkkeelle.

Kerttu Saukko, 76, on kotoisin Savukoskelta, missä hänellä on edelleen kesämökki. Matkaa hänen nykyiseltä asuinpaikaltaan Rovaniemeltä sinne on 200 kilometriä, ajassa kaksi tuntia. Savukoski sijaitsee aivan Venäjän rajalla, ja kuuluisa joulupukin Korvatunturi jakautuukin kahtia Savukosken ja itänaapurin kanssa.

– Meillä on siellä hyvät kalavedet ja hillajängät, on sieniä, puolukoita ja mustikoita, Kerttu kertoo.

Joskus 1980-luvulla Savukoski tunnettiin myös siitä, että siellä juotiin vuodessa yli sata litraa keskiolutta per asukas, ja tässä tilastossa mukana olivat niin kirkkoherra kuin vastasyntyneetkin. Kertulla on kuitenkin pitänyt kaiken aikaa sen verran kiirettä, ettei aikaa kaljan juontiin ole jäänyt. Nuoruusvuodet kuluivat isän ja siskon kanssa metsätöissä, jonka jälkeen Kerttu oli töissä myös savotalla aina siihen saakka, kunnes palellutti jalkansa.

Sitten hän siirtyi muurarin apuriksi laastia sekoittamaan rakennustöihin, mutta 30 viimeistä työvuottaan hän oli kuitenkin eri sairaaloiden palveluksessa Rovaniemellä.

– Ensimmäiset vuodet toimin sairaala-apulaisena ja hoitelin sekä ruokailua että siivousta samanaikaisesti. Olin myös kylvettäjänä aina siihen saakka, kunnes kylpyosastot lakkautettiin. Toimin potilaskuljettajana röntgenissä ja gammassa, ja koko ajan piti älytöntä kiirettä. Toisella kädellä piti pukata potilassänkyä ja toisella kädellä vetää potilasta pyörätuolissa. Työkaverit aina naureskelivatkin, että miten se Kerttu kerkiää joka paikkaan.

Paha kaatuminen pysäytti

Kerttu on kerennyt avioonkin. Puoliso on häntä yhdeksän vuotta nuorempi Mauno Saukko, jota Kerttu luonnehtii synnynnäiseksi poromieheksi. Mauno on ollut myös metallialan töissä. Pariskunnalla on neljä lasta, kaksi tyttöä ja kaksi poikaa, jotka ovat saaneet aikaan Kertulle ja Maunolle kolme lastenlasta, kaksi tyttöä ja pojan.

Kerttu Saukko oli vielä viisikymppisenä täysin terve, innokkaasti urheilua ja kuntoilua harrastava nainen, kunnes vuonna 1988 tuli paha takaisku.

– Olen ollut ikäni urheiluhullu ja niinpä olin nytkin lenkillä. Talven aikana öljysoratielle oli muodostunut kolo, jota en osannut varoa. Katselin sen sijaan naapurin vihaista saksanpaimenkoiraa, joka oli jo aiemmin purrut naapurin poikaa, ja niin minä juostessani astuin montun reunalle. Silloin sitä kipattiin. Loukkasin ennen muuta oikean polveni, mutta löin myös kyynärpääni. Polveen tuli sitkeä tulehdus ja sieltä löydettiin nivelrikkoa ja vaikka mitä.

– Polvi puhdistettiin, mutta ei siitä enää tullut kunnon polvea. Sen seurauksena rupesin varaamaan vasenta polveani, joka sekin kipeytyi. Neljän vuoden kuluttua kaatumisesta tilanne oli sen verran paha, että oli pakko jäädä eläkkeelle.

Nivelet pysyvät notkeina

Sitten alkoi sinnittely. Onneksi Kerttu löysi Nokkos-Kalkki-Inkivääri+vihersimpukka -nimisen valmisteen, jota hän otti pahimpina aikoina kaksi tablettia aamulla ja kaksi illalla. Hän on syönyt sitä vuosikausia.

– Siitä oli selvää apua. Vaivat ja säryt vähenivät ja suorastaan katosivat sen ansiosta. Nokkonen nosti hemoglobiinia ja inkivääri on lisäksi hyvä flunssalääke. Nyt jaloissa ei enää ole särkyjä, sillä vuonna 2007 laitettiin tekonivelet molempiin polviin. Olen silti jatkanut valmisteen ottamista, se pitää muut nivelet notkeina.

Kerttu on hauska, suorapuheinen ja eläväinen nainen. Mitään reseptilääkkeitä hänellä ei edelleenkään ole.

– Kun ajokorttia uusittiin, lääkäri kysyi, koska olen viimeksi käynyt gynekologilla. Vastasin hänelle, että on siitä yli 20 vuotta. Kun olin kolmekymppinen, menin kerran gynekologin vastaanotolle, jolloin se kysyi minulta, että mitä varten sinä tulit. En osannut sanoa muuta kuin että kaikki muutkin akat siellä laukkaavat.

Kerttu ehtii joka paikkaan edelleenkin, vaikka mittarissa on 76 vuotta. Hän harrastaa posliinimaalausta ja savitöitä ja kun hän jäi eläkkeelle, hän rupesi kutomaan mattoja. Kertun taitavista käsistä syntyy myös poppanaliinoja ja -sängynpeittoja.

– Tämän lisäksi hillastan ja sienestän ahkerasti. Viime syksynäkin myin 113 kiloa puhdasta, käsiteltyä sientä. Hotelli ostaa.

Teksti Reijo Ikävalko

Kuva Anne Anttila

Terveys-Hymy 8-13

Teksti:Via Naturale
Avainsanat: nivel, nivelrikko

Kommentit

Oma kommentti