Kilparatsastajan vatsavaivat hellittivät

Hanna HeiskanenSM-tason kouluratsastaja, ratsastuksenopettaja ja sosiaalialan ohjaaja Hanna Heiskanen on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt sairastella jo turhan paljon. Onneksi Hannan vatsaongelmat ovat  taaksejäänyttä elämää.

Hanna Heiskanen, 33, asuu nykyään Tampereella, mutta hän on syntynyt ja käynyt koulunsa Pieksämäellä. Hevoskärpänen iski häneen jo pikkutyttönä.

– Ensimmäisen kerran minut nostettiin mummolassa työhevosen selkään vuoden vanhana. Koska isosiskoni ratsasti, kävin jo alle kouluikäisenä ponitalutuksissa. Mökkinaapurillamme oli työhevonen, jolla köröttelimme kyläteitä. Pääsin myös isän mukana hakemaan työhevosella metsästä puita, mikä oli aikamoinen kokemus. Ratsastustunnit aloitin kymmenvuotiaana ja vuotta myöhemmin kilpailin jo ensimmäisen kerran. Siitä se lähti.

Koska urheilija ei tervettä päivää näe, kolhuja riitti myös Hannalle. Hän sai sekä rasitusvammoja että lieviä loukkaantumisia. Molemmista käsistä leikattiin penikkatauti, isovarpaan luu halkesi pituussuunnassa kahtia ja myös joitakin lihasruhjeita siunaantui.

Hanna kävi lukion liikuntapainotteisesti, päälajina tietysti ratsastus. Hän aloitti heti ylioppilaaksi päästyään sosiaalialan opinnot, mutta ratsastusharrastus jatkui siinä rinnalla. Harrastuksesta alkoi kehittyä vähitellen myös ammatti.

Vuonna 2000 Hanna muutti Pieksämäeltä Tampereelle uuden työpaikan perässä, ja samana vuonna hän valmistui sekä ratsastuksenopettajaksi että sosiaalialan ohjaajaksi.  Siitä lähtien Hanna on ansainnut elantonsa hevospuolelta, mutta sosiaalialan opinnoista on ollut monenlaista hyötyä opetustyössä. Hannan avomies on ammatiltaan juristi, ja joukkueeseen kuuluu aika ajoin myös miehen kahdeksanvuotias poika.

Hanna palkittiin hiljattain Tampereen Ratsastusseuran parhaana kouluratsastajana vuonna 2009. Seuraan kuuluu yli 900 jäsentä ja Hanna oli mukana voittamassa joukkue-SM-hopeaa viime vuonna. Hanna on kilpaillut kouluratsastuksessa SM-tasolla usealla eri hevosella. Hänellä on tällä hetkellä kaksi omaa hevosta, joista toinen on koulutuksessa ja myyntiprojekti, kun taas Hannan varsinainen kilpailuheppa on 15-vuotias ruuna Brown Butler eli suomeksi ruskea hovimestari.

Kremppoja Hannalla on kuitenkin riittänyt vaikka muille jakaa.

– Esimerkiksi selkävaivoja on ollut runsaasti, ja kun vuonna 2003 kilpailin senioreiden SM-tasolla, en tehnyt yhtään kisaa ilman särkylääkkeitä. Selästä ei onneksi löytynyt mitään vikaa, vaan kivut johtuivat vääränlaisesta tekniikasta, jonka jouduin opettelemaan uudelleen. Olen pystynyt kääntämään sen onneksi voimavarakseni, sillä nyt minulla on paljon enemmän työkaluja, kun opetan omia oppilaitani.

Kova työtahti ja itsensä hajottaminen uuvuttivat Hannan joitakin vuosia sitten. Hän ei muistanut eikä halunnut pitää vapaata vaan poltti itsensä loppuun.

Seurauksena oli uupumus ja masennus, johon Hanna haki lopulta ammattiapua. Hän joutui painimaan ongelmiensa kanssa useita vuosia, mutta nykyään hän osaa katsoa nuokin vaikeat vaiheet vain elämän antamana arvokkaana opetuksena. Hän yrittää pitää itsensä kurissa, ettei ylilyöntejä tule, mutta toisaalta hän myöntää olevansa hyvin kunnianhimoinen ja työtä pelkäämätön.

Hanna myöntää nauraen, että työhulluus on hulluuden lajeista kaikkein pahin, mutta itselleen hän ei voi mitään. Hänellä on oma toiminimi, jonka kautta hän tekee opettajan ja ratsastajan töitä. Niillä hän pystyy elättämään sekä itsensä että hevosen. Kilpailemiseen hän kuitenkin tarvitsee sponsoreita, joita onneksi on löytynyt kohtuullisen hyvin.

– Ratsastusmaailmassa hyvin monet tietävät vatsaongelmistani. Minulla on ensinnäkin keliakia, joka vaikuttaa tietysti koko ajan ruokavaliooni. Myös närästys ja refluksioireet ovat vaivanneet jo pitkään. Keväällä 2008 sain noroviruksen, joka johti paksusuolen ja ruokatorven tulehdukseen. Kului puoli vuotta, ennen kuin ruokatorvi oli kunnossa. Se vuosi meni lähes kokonaan sairastaessa.

Viime syksynä Hannan hevosenhoitaja Jasmine Salonen kertoi hänelle Pascoen pH-balance -jauheesta, joka tunnetaan myös emäsjauheen nimellä. Hevosenhoitaja kertoi saaneensa sillä omat vatsavaivansa kuntoon ja suositteli sitä Hannalle.

Hanna Heiskanen– Aloitin sen käytön marras-joulukuussa. Otan sitä aamuisin mitallisen haaleaan veteen sekoitettuna ja odottelen puoli tuntia, ennen kuin syön aamiaista. Kun olin tehnyt tätä kuukauden verran, ylävatsavaivat kuten närästys ja refluksioireet olivat lähes kokonaan kadonneet.

– Olen sen jälkeen ollut huomattavasti energisempi ja saanut myös entisen hoikan olemukseni takaisin, sillä olen laihtunut viisi kiloa. Alkuun puoli tuntia syömättä oleminen heti heräämisen jälkeen tuntui vähän vaikealta, mutta se on lopulta vain järjestely- ja asennekysymys. Opettelin uudenlaisen rytmin ja haaveilen nyt, että rupean tekemään heti herättyäni puolen tunnin lenkin.

– Vatsaoireita ilmenee enää hyvin vähän. En ole tarvinnut enää lääkärin määräämiä lääkkeitä. Jaksan Pascoe-emäsjauheen ja monipuolisten ruokailutottumusten avulla raskaat treeni- ja kilpailupäivät sekä fyysisen työni hevosten parissa. Kerron myös oppilailleni tietoa ihmisen ja hevosen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin lisäämisestä ja ruokavalion merkityksestä.

Teksti: Reijo Ikävalko

Kuva: Tommi Taipale

Terveys-Hymy 5-10

Teksti:Vitacom Pharma
Avainsanat: emäsjauhe, happo-emästasapaino, närästys, refluksi, vatsavaiva

Kommentit

Oma kommentti