Kimmolta katosivat lihakset

Vaikka Kimmo Roms on tehnyt elämäntyönsä lääketeollisuudessa, hän on silti kipujen mies ja sairauksien tuttava. Mutta ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin.

Vihdin Ojakkalassa asuva Kimmo Roms, 68, on nyt jo eläkkeellä, mutta hän teki pitkän uran lääketeollisuuden palveluksessa. Koulutukseltaan hän on filosofian maisteri.

– Olin yli 20 vuotta lääkebisneksessä tuotepäällikkönä. Aloitin aikoinaan röntgenvarjoaineilla, tein niitä seitsemän vuotta, mutta hyppäsin välillä oravanpyörästä ja sorruin opettajaksi, hän viisastelee.

– Olin eräässä ruotsalaisyhtiössä 20 vuotta, mutta fuusion jälkimainingeissa kaikki ”ikäihmiset” saivat kenkää. Olin hiukan alle kuusikymppinen, kun työt loppuivat, mutta tein vielä jotain pientä firmalle viimeisen työpäivän jälkeenkin, joten en lähtenyt ovet paukkuen.

Kimmo on eronnut ja hänellä on kaksi aikuista lasta. Kimmon tytär Johanna Väisälä on ammatiltaan opettaja ja luontaistuotekauppias ja hänen kauppansa Yrttipirtti sijaitsee Vihdin Nummelassa. Kimmo asuu samassa talossa tyttären perheen kanssa: hänellä on alakerta, tyttärellä ja miehellään yläkerta. Keittiö on käytännössä yhteinen.

Kimmo ja kepit

Kimmo kulkee nykyään kahden kepin avulla. Ongelmia on sekä polvinivelissä että raajojen lihaksissa. Polvinivelet sai aikoinaan huonoon kuntoon käsipallo, lihakset surkastutti oman silloisen työpaikan statiini eli kolesterolilääke.

– Pelasin käsipalloa 15 vuotta ja sain ensimmäiset vammani sen takia. Käsipallo on varsin rankka kontaktilaji, jossa paikat menevät helposti rikki, kun heittäydytään lattialle ja runtataan oikein kunnolla. Nilkkojen nivelsiteiden takia jouduin pitämään vuoden taukoakin.

Kimmo pelasi parhaimmillaan mestaruussarjassa Åbo IFK:n riveissä. Palkintokaapissa on Suomen juniorimestaruuksia, ja kuuluipa hän myös oppikoulujen Suomen mestaruuden voittaneeseen joukkueeseen. Kimmo oli mukana myös parissa poikien maaottelussa.

Kun Kimmo oli vielä työelämässä ja lääketehtaan palveluksessa, hänellä todettiin koholla oleva kolesteroli. Lukemat näyttivät vähän yli seitsemää, kun suositus on alle viiden.

– Verenpaine oli noussut painon myötä, mutta mitään sydän- tai verisuonisairauksia ei todettu.

Voimat lähtivät

Kimmo aloitti statiinit ihan kokeilumielessä reilut 10 vuotta sitten eikä ehtinyt käyttää sitä kuin muutaman kuukauden, kun jalkoja alkoi särkeä.

– Vaikka lopetin statiinin, ongelmat ovat vain pahentuneet, sillä statiinilääkityksen seurauksena tuli etenevä lihassairaus, käytännössä lihaskato.

Tilanne on koko ajan mennyt huonompaan suuntaan, sillä nyt käsistäkin on jo voimat lähteneeat.

– En pysty nostamaan kuin kymmenisen kiloa. Ei mulla ole pakaralihaksiakaan enää! On ihan samantekevää, myöntävätkö lääkärit statiinin aiheuttaneen tämän, sillä ei se enää tilannetta paranna.

Sitä lääkärit ovat vain ihmetelleet, miksi sairaus yhä etenee, vaikka Kimmo lopetti statiinin syönnin heti ensimmäisten oireiden ilmaannuttua.

– Olen melskannut paikallisessa terveyskeskuksessa nuorille lääkäreille, että jos he kirjoittavat statiineja, silloin on tukilääkkeeksi kirjoitettava myös ubikinonia. Luontaistuotepuolella tämä jo tiedetään, mutta lääkärikoulussa sitä ei vieläkään taideta opettaa.

Kannattaa kokeilla

Kimmolla on ollut kohonneen verenpaineen takia reseptilääkitys jo yli 20 vuotta, ja sen avulla verenpaine pysyy kurissa. Lähinnä polviensa takia hän on joutunut syömään runsaasti särkylääkkeitä.
Kimmon polvet ovat niin arat, ettei edes konttaaminen onnistu. Siitä voi jokainen päätellä, kuinka paljon niitä särkee. Hän sanookin, että käsipallo vei polvet ja statiini lihakset. Viime kesänä polvi- ja muihin nivelkipuihin tuli kuitenkin helpotusta, kun Kimmo osallistui aivan uuden niveltuotteen Zincuflexin testiryhmään.

– Tieto siitä tuli tyttären kautta, ja ilman muuta olin valmis tällaiseen koerottahommaan. Olin jo siihen mennessä käyttänyt polvikipuihini boswelliaa, vihersimpukkaa, hainrustoa ja muitakin niveltuotteita. Korvasin ne Zincuflexilla ja homma toimi ihan hyvin, jopa niin, että pystyin jonkin verran vähentämään kipulääkkeiden määrää. On myös myönnettävä, etteivät lonkat ole yhtä jäykät kuin aikaisemmin. On siitä ollut selvää hyötyä.

Kimmo suosittelee lämpimästi Zincuflexiä kaikille kohtalotovereille.

– Ihan ehdottomasti kannattaa kokeilla. Minulle siitä on ainakin ollut selvää apua.

Teksti Reijo Ikävalko

Kuvat Matti Matikainen

Terveys-Hymy 3-2015

Teksti:Harmonia
Avainsanat: kolesteroli, lihas, lihaskato, lihaskipu, nivel, nivelkipu, polvinivel, statiini, ubikinoni, verenpaine

Kommentit

Oma kommentti