Kipusuihke auttoi nivelrikkoon

Heikki Heinosella on verenpainetauti, diabetes ja nivelrikko. 
– Onneksi olen saanut suihkemuotoisista valmisteista apua sekä nivelrikkoon että diabetekseen, hän toteaa.

Kun Heikki Heinonen, 63, sai muutama vuosi sitten peräti 35 vuoden työrupeaman täyteen nuoriso-ohjaajana Tuusulassa, hän muutti mökilleen Tammisaareen eikä hankkinut sinne edes sähköpostia.

– Täällä on ihana rauha ja luonto lähellä, hän tiivistää nykyisen olotilansa.

– Mulla on puolen hehtaarin tontti, jossa kasvaa monenlaista puuta, pensasta ja kukkaa.

Heikki ei ole naimisissa eikä hänellä ole lapsia. Hän laskee olleensa työvuosiensa aikana tekemisissä yli neljän tuhannen 10–20-vuotiaan nuoren kanssa, mikä taisi riittää.

Heikillä todettiin kakkostyypin diabetes kymmenkunta vuotta sitten. Verenpainetauti iski vähän sitäkin aiemmin, eikä se tullut yllätyksenä, sillä sairautta on lähisuvussa monella. Diabetesta ei ole kuin Heikillä.

– Veikkaan, että diabetes on ainakin osittain huonojen elintapojen ansiota. Kun menet puoliltapäivin töihin, siinä jää ainakin yksi järkevä ateria väliin eikä työaikana ehdi syödä kunnon ateriaa ennen kuin lähtee töistä kotiin joskus iltakymmenen maissa. Kun tätä jatkaa 35 vuotta, ei ole mikään ihme, että elimistö alkaa reagoida.

Kipu oli ikävintä

Nivelrikko iski Heikkiin viisi-kuusi vuotta sitten koko lailla yllättäen ja erikoisen monipuolisesti.

– Ihmettelin sitä kovasti, sillä sitä ilmaantui ihan joka puolelle: nilkkoihin, polviin, lonkkiin, lannerangan alueelle, olkapäihin ja niskaan. Syytä ei osattu sanoa eikä sitä osattu oikein hoitaakaan. Tablettimuotoinen kondroitiinisulfaatti ei minulle sopinut.

– Nivelrikossa kipu oli kaikkein ikävintä. Pahimmillaan se ilmeni polvissa ja sormissa, erityisesti oikean käden peukalossa. Ja totta kai olen oikeakätinen. Säryt olivat aika ajoin niin kovia, että ne herättivät yölläkin.

Heikki sattui puolisen vuotta sitten näkemään mainoksen Nordic Health Sprays -tuotesarjasta ja kiinnostui.

– Diabeteshoitajani kertoi, että käyttämäni diabeteslääke kuluttaa elimistön B12-vitamiinivarastoja ja käski huolehtia riittävästä tämän vitamiinin saannista. Otin sitä aluksi tablettina, mutta en huomannut mitään varsinaista muutosta. Siirryin Nordic Health Sprays -sarjan B12-vitamiinisuihkeeseen enkä senkään tehosta osaa sanoa mitään ilman vitamiinimittauksia, mutta sitä on ainakin huomattavasti miellyttävämpi käyttää. 

”Minulla on vain aikaa”

Heikki käyttää myös toista samaan tuoteperheeseen kuuluvaa suihketta, ja kipu/nivel-magnesiumsuihkeesta hän osaa sanoa heti, että se toimii.

– Se vie kivut ja säryt saman tien, ihan muutamassa sekunnissa. Olen suositellut sitä monille mökkinaapureillenikin, ja kaikki ovat olleet tyytyväisiä. Vaikutuksen huomaa heti, kun sitä suihkauttaa vaikka reiteen tai pohkeeseen.

Kun Heikiltä kysyy, mitä hän touhuaa vapaa-aikanaan, hän ilmoittaa iloisesti nauraen, ettei hänellä olekaan muuta kuin vapaa-aikaa. Mielenkiintoisia suunnitelmia ensi kesää silmällä pitäen riittää.

– Kaikkein eniten aikaa kuluu tonttini hoidossa. Se on ihan täynnä erilaisia kasveja, pensaita ja puita, joukossa harvinaisiakin lajeja. Kun paikallislehti kertoi, että vastaanottokeskukset tarjoavat ilmaiseksi talkooväkeä ruokaa ja juomaa vastaan, tartuin heti tilaisuuteen. Pakolaiset haluavat integroitua suomalaiseen yhteiskuntaan.

– Mulla on kesäksi aika iso projekti, sillä tontin rotkoalueelle tulee täytemaata pari autokuormaa. Tarkoitus on istuttaa parisataa kuusentainta ja tehdä niistä kuusiaita. Polttopuita tulee pilkottavaksi kymmenen kuutiota ja mansikantaimia istutetaan parisataa. Laskin, että 8–10 pakolaista mahtuu tänne ihan hyvin muutamaksi päiväksi.

Heikki muistaa vanhan kiinalaisen sananlaskun, jonka mukaan mikään ei ole niin tärkeää kuin puutarhanhoito – eikä sekään ole niin kovin tärkeää. Toisen itämaisen viisauden mukaan kannattaa istuttaa kirsikkapuu, vaikka huomenna tulisi maailmanloppu. Joten kai se puutarhanhoito sittenkin on aika tärkeää!

Teksti Reijo Ikävalko

Kuvat Matti Matikainen

Terveys-Hymy 5-2016

 

Teksti: Hymy
Avainsanat: diabetes, kipu, magnesiumsuihke, nivelrikko, verenpainetauti, vitamiinisuihke

Kommentit

Oma kommentti