Kirjailija Antti Tuuri: Uskomushoidoista puhuminen ärsyttää

Suosikkikirjailija Antti Tuuri on saanut hiljattain omakohtaisesti kokea, ettei kaikesta saa Suomessa keskustella. Ei etenkään luontaishoidoista.

Kirjailija Antti Tuuri, 75, to­teaa heti kärkeen, ettei hän ole hylkäämässä virallista koululääketiedettä, mutta tietty ahdasmielisyys muita hoitokeinoja kohtaan ihmetyttää häntä.
– Minua ärsyttää, kun meillä puhutaan halveksuvaan sävyyn uskomushoidoista ja puoskarilaeista, kun muualla maailmassa, esimerkiksi Keski-Euroopassa, monenlainen täydennyshoito on ihan normaalia. Se perustuu jopa maailman terveysjärjestön WHO:n suosituksiin.
Koululääketieteen ääripäät puhuvat mielellään myös vaihtoehtohoidoista, mutta Tuuri jarruttelee tässäkin.
– Kyse on nimen omaan täydennyshoidoista. On merkillistä, että nyt soten yhteydessä puhutaan valinnan vapaudesta, mutta se on pelkästään vapautta siitä, voiko valita yksityisen vai yhteiskunnan ylläpitämän lääkäriaseman. Eiväthän vaihtoehdot siihen voi rajoittua.
Tuuri sanoo puhuneensa näistä asioista jo pitkään. Hän on kuitenkin pettynyt valtamedioiden suhtautumiseen. Ei sovi edes julkisesti keskustella näistä asioista.
– Kova kritiikki kohdistuu vain rokotevastaisuuteen ja hopeaveteen, mutta samalla suljetaan valtava osa lääkehoitoa, joka voi olla esimerkiksi kansanparannusta. Historian ajan on ollut ihmisiä, jotka osaavat panna niveliä paikalleen.

”Kävin parantajalla”

Antti Tuurilla on itselläänkin jo vuosikymmenien ajalta hyvin myönteisiä kokemuksia kansanparantajista.
– Loukkasin nuorena selkäni seiväshypyssä. Rima taisi olla kolmessa metrissä ja välineenä oli bambuseiväs. Tämä oli jo ennen Pentti Nikulan aikaa.
– Selkä aina välillä loksahteli paikoiltaan, ja vieläkin se kipeytyy määrätyistä hommista niin pahasti, ettei sukkia saa jalkaan muuten kuin huutamalla. Isä vei minut 1950–1960-luvun taitteessa ensimmäisen kerran Kaustisille kansanparantajalle, joka laittoi selän silloin paikoilleen.
– Myöhemmin 70–80-luvuilla kävin Ylistarossa Loukon parantajalla ja vein Erno Paasilinnankin sinne kerran. Hän ei kuitenkaan uskaltanut mennä käsittelyyn vaan sanoi, ettei hänessä ole mitään vikaa. Parantaja totesi siihen, että kaikissa on jotakin vikaa, mutta Erno ei suostunut hoidettavaksi.
Antti Tuuri sanoo jo vuosikausia pitäneensä itsestäänselvyytenä, että kansanparantajat osaavat asiansa.
– On ihmisiä, jotka tuntevat käsillään nikamat ja mitä kaikkea siellä nyt onkaan. Itse sain selän paikoilleen pitkiksi ajoiksi ja jos ongelmia tuli, osasin hakeutua asiantuntevaan hoitoon. Nykyään olen käynyt Helsingissä jo vuosikausia kiropraktikko Markku Korgin luona. Aina kun selkä menee huonoon kuntoon, soitan hänelle ja hän laittelee sen sitten paikalleen.
– Hän on kehittänyt menetelmiä eteenpäin. Hän on hyvin tunnettu, ja monet muusikot käyvät hänen vastaanotollaan; jos vaikka viulunsoittajalle tulee nikamakulumia käsiin tai olkapäihin, apu löytyy.
– Olen perehtynyt myös homeopaattiseen ja antroposofiseen lääketieteeseen ja pidän niitä täydentävinä hoitomuotoina. Olen tietysti ymmärtänyt, että jos johonkin tulee kasvain, siinä ei kannata ruveta pullikoimaan vastaan. Kirurgia on meillä edennyt valtavan pitkälle eikä siinä ole mitään nokan koputtamista.
Tuuria kuitenkin häiritsee koululääketieteen jyrkkä suhtautuminen.
– Virallisen lääketieteen ylimielinen kanta on se, ettei ole mitään muuta kuin he, ja he ovat aina oikeassa. Se on minusta nykymaailman aikaan pikkuisen väärä asenne. Kahtiajako on sekä Suomessa että muissa Pohjoismaissa hyvin jyrkkä. Lääketehtaiden voima on niin valtava.

”Ei saa edes keskustella”

Kirjailija Antti Tuuri on saanut huomata vankan sensuurimentaliteetin myös omissa töissään.
– Olin ET-lehden kolumnisti, mutta päätoimittaja ei hyväksynyt täydentäviä hoitoja käsitellyttä kolumniani. Hän ilmoitti, ettei hän voi julkaista sitä, koska aihe on liian kuuma, mutta eihän se ole millään lailla liian kuuma. Kyse on vain siitä, saako asiasta keskustella lainkaan. Lopetin kolumnien kirjoittamisen ET-lehteen.
– Sitten tarjosin samaa kolumnia Suomen Kuvalehteen, mutta siellä päätoimittaja ilmoitti nähneensä Pohjanmaalla tarpeeksi poppamiehiä. Tämän jälkeen tarjosin sitä Helsingin Sanomiin, mutta minulle ei edes vastattu. Siellä näyttää olevan sellainen linja, että saa julkaista, jos vain Kiinan Kansantasavalta maksaa 20 000 euroa. Toimituksessa oltiin varmaan liian kiireisiä vastaamaan minulle, kun piti juhlia Bonnierin suurta journalistipalkintoa, jonka lehti sai sananvapauden puolustamisesta. Mainonta on mainontaa, mutta näytti vähän omituiselta, kun päätoimittaja viittasi sananvapauteen.
Minkälaisia terveisiä Antti Tuuri nyt haluaa lähettää vastustajilleen?
– Ei muuta sen kummempaa kuin että kyllä meikäläiseen yhteiskuntaan pitäisi vapaan keskustelun kuulua. Onneksi päätoimittajat tulevat ja menevät, ja lehdet kierrätetään taas puhtaaksi paperiksi, mutta hyvät kirjat pysyvät.

75 vuotta, ei lääkityksiä

Antti Tuuri on erittäin ansioitunut ja rakastettu kirjailija, jonka ansioluettelo on hyvin pitkä ja mittava. Hän ehti täyttää 75 vuotta lokakuun alussa kaikessa hiljaisuudessa. Uusi kirja oli tullut ulos vain pari viikkoa aikaisemmin.
– Uutta suunnitellaan. Kyllä tarkoitus on jatkaa. Ei vielä panna pensseleitä santaan, hän lupaa.
Työnteko onnistuu, sillä Tuuri on terve mies. Jos joku pikku ongelma tulee, hän kääntyy homeopaattisten valmisteiden puoleen ja on kokenut saaneensa niistä apua.
– Mitään ravintolisiä en syö säännöllisesti, mitä nyt vaimo joskus tarjoaa tyrnikapseleita, mutta ei mitään sen enempää.