Kivut katosivat viikossa

Kun Marjatta Huikari alkaa luetella sairauksiaan, mieleen tulee väkisinkin lääkärikirja. On isompaa ja pienempää vaivaa vaikka muille jakaa.

Presidentti Urho Kekkonen tokaisi kerran olleensa elämänsä aikana niin rekenä kuin kelkkanakin. Hyvinkäällä nykyään asuva Marjatta Huikari, 72, voisi sanoa samaa.

– Ihan alkuun nuorena työskentelin kampaajana, mutta sitten perustin perheen, tein mukulat ja sen jälkeen me muutettiin Ruotsiin. Opiskelin siellä sikäläisen mittapuun mukaan ekonomiksi, mutta Suomessa ei ole ihan vastaavaa tutkintoa. Olen kuitenkin ollut toimistotöissä ja tehnyt sihteerin hommia monet kymmenet vuodet. Jäin työttömyyseläkkeelle vuonna 2004, ja samana vuonna muutin myös Hyvinkäälle.

Marjatta kertoo, että hänellä on kaksi tenavaa Ruotsissa, mutta ihan tenavaikäisiä hänen jälkikasvunsa ei enää ole, sillä ikähaarukka osuu viidenkymmenen molemmille puolille. Pojalla on kaksi poikaa ja tyttärellä kaksi tytärtä, mutta jo seuraavaakin polvea on viisi kappaletta, neljä poikaa ja tyttö. Vilskettä ja vilinää siis riittää.

Terveysongelmien kirjo

Marjatalle ja hänen miehelleen tuli ero jo vuonna 1980.

– Ihan alkuun me asuttiin Etelä-Ruotsissa ja Itämerelle oli matkaa vain 40 kilometriä, mutta ilmasto oli niin hankala, että nousimme Uppsalan lähelle Salaan. Eron jälkeen muutin Göteborgiin vuonna 1982 ja sieltä palasin Suomeen ja Pohjanmaalle kymmenen vuotta myöhemmin. Kierros on siis ollut aikamoinen, mutta olenpa samalla saanut elää rikasta elämää.

Monenlaiset terveysongelmat ovat kuitenkin varjostaneet Marjatan rikasta elämää.

– Koko homma alkoi vuonna 1999 astmalla. Sen jälkeen tuli pikkuhiljaa kaikenlaista. Mitään sydänvikaa ei ole, mutta sydänlääkettä on määrätty silti, koska jalat turposivat ja se yhdistettiin sydämeen. On pehmytkudosreumaa, korkeaa kolesterolia ja divertikkeleitä. Kaiken kaikkiaan reseptejä on 18. Mutta hyvä mieli on siitä huolimatta, eikä suruja päästetä puseroon!

Testi auttoi

Marjatalla on ollut myös polvi- ja lonkkavaivoja.

– Oikealla puolella molemmat, syytä en tiedä. Yhtäkkiä vain seitsemän kahdeksan vuotta sitten lonkka alkoi vaivata. Kovaa kipua oli ja yritin hakea apua luontaislääkkeidenkin puolelta. Kun  viime syksynä näin Niveltieto-lehdessä ilmoituksen, missä luontaistuoteyritys Mezina etsi testiryhmää heidän valmisteillaan tehtävään tutkimukseen, ilmoittauduin heti ja tulin valituksi.

– Testasin NutriLenk -tuotteita kuusi viikkoa. Söin NutriLenk Active -kapseleita ohjeiden mukaan aamulla ja illalla. Geeliä sivelin kipeisiin kohtiin aamuin ja illoin. Ja niin kivut katosivat kokonaan jo ensimmäisen viikon jälkeen. Pystyin elämään ihan normaalia elämää, ja tutut ihmiset alkoivat ihmetellä ja kysellä, mitä minulle oli tapahtunut. Joku sanoi, että sähän menet kuin keijukainen.

Testin päätyttyä alkoivat kivut jälleen.

– Kun testi päättyi, kivut tulivat takaisin jo kahdessa viikossa. Eläkkeeni on sen verran pieni, ettei minulla ole varaa ostaa näitä valmisteita. On ollut pakko yrittää pärjätä särkylääkkeiden avulla. Tosi on kuitenkin, että hyvää tuotetta pitää kehua, ja tässä tosiaan oli aihetta kehumiseen. 

Teksti Reijo Ikävalko

Kuva Mika Lahtonen

Terveys-Hymy 3-2016

Teksti:Mezina
Avainsanat: lonkkakipu, nivelvaiva, polvikipu

Kommentit

Oma kommentti