Kivut pois äidiltä ja tyttäreltä

Marjatta Sinkkilä ja Ulla VauhkonenSekä Marjatta Sinkkilä että hänen tyttärensä UllaVauhkonen ovat saaneet särkynsä katoamaan samalla luontaisvalmisteella. Ensiksi sitä suositteli isoäidilleen Marjatan pojantytär, ja kun valmiste tepsi yllättävän nopeasti, Marjatta kehotti myös tytärtään Ullaa kokeilemaan sitä. Nyt kaikki kolme ovat tyytyväisiä. Suku on paras!

Hollolalainen Marjatta Sinkkilä, 85, on korkeasta iästään huolimatta vielä erinomaisen pirteä tapaus. Hän asuu yksin, tekee ruokansa ja leipoo, siivoaa kotinsa ja on kaikin puolin aktiivinen. Hän ei itsekään tiedä pitkän ikänsä ja virkeytensä salaisuutta, mutta hän on koko ikänsä ollut terve. Vieläkään hänellä ei ole mitään lääkitystä.

– Geeneissä on pitkäikäisyyttä, sillä sisareni oli kuollessaan yli 90-vuotias, Marjatta kertoo. – Tosin vanhempamme kuolivat paljon aiemmin.

Marjatta on ollut kaupan palveluksessa ja hän on työskennellyt myös itsenäisenä liikkeenharjoittajana. Edesmenneellä aviomiehellä oli autokorjaamo. Lapsia perheeseen syntyi kolme.

– Ikä ei oikeastaan vielä mitenkään tunnu elämänmenossa, Marjatta naurahtaa. – Lääkärin mielestä olen niin hyvässä kunnossa, että sen näkee jo poskista.

MivitotalMarjatan pojantytär työskentelee luontaistuotealalla ja hän pitää huolta sukulaistensa hyvinvoinnista. Hän huomasi jo pari vuotta sitten, että isoäidille ei aina ruoka maistunut, joten hän suositteli tätä ottamaan päivittäin Mivitotal-nimistä nestemäistä ravintolisää, jossa ovat kaikki keskeiset vitamiinit ja hivenaineet.

Marjatta otti hieman empien pullon vastaan, mutta alkoi kuitenkin nauttia yhden ruokalusikallisen joka päivä. Ei kulunut kuin hetki, kun hän soitti pojantyttärelleen ja totesi olonsa muuttuneen entistä virkeämmäksi. Marjatta kertoi juuri tehneensä viiden kilometrin lenkin, joka ei tuottanut minkäänlaisia vaikeuksia.

Jonkin ajan kuluttua Marjatan olkapää kipeytyi. Sama sukulaistyttö oli käymässä isoäitinsä luona, ja taas löytyi apu.

– Vasen olkapää oli syystä tai toisesta kipeä enkä voinut sillä kyljellä edes nukkua, Marjatta kertoo. – Pojantyttärellä oli mukanaan Fortodol-nimistä luontaista kipuun tarkoitettua valmistetta, ja hän jätti minulle niitä kuusi kappaletta. Rupesin ottamaan kaksi kapselia päivittäin, ja jo muutaman päivän kuluttua kipu oli kokonaan hävinnyt. Soitin heti perään ja kiitin nopeasta avusta. Pystyin taas nukkumaan vasemmalla kyljelläni.

Marjatta puhui Fortodolista myös lastenhoitajana Lahdessa työskentelevälle tyttärelleen Ulla Vauhkoselle, 58. Ullalla on lonkissaan krooninen tulehdus, joka on vaivannut häntä jo kuutisen vuotta. Hän on sen takia osa-aikaeläkkeellä, sillä kaksi viikkoa kuukaudessa on maksimi, mitä hän pystyy työskentelemään päiväkodissa.

– Toinen lonkka on kertaalleen leikattu, Ulla kertoo. – Kipu on pahimmillaan jatkuvaa eikä se anna aamuyöstä nukkua. Iltayö vielä menee, mutta kun verenkierto aamuyöllä heikkenee, säryt alkavat. Olen syönyt urakalla särky- sekä tulehduskipulääkkeitä. Sairaus rajoittaa elämääni myös siten, etten pysty kävelemään pitkiä matkoja enkä pääse kunnolla kyykkyyn.

– Äiti-Marjatta suositteli minulle Fortodolia kipuihini, koska hänen olkapäänsä oli parantunut niin nopeasti. Rupesin ottamaan samaa valmistetta, mutta täytyy myöntää, että suhtauduin siihen aika epäluuloisesti. Söin sitä kuitenkin aamuin illoin yhden tabletin sukulaistytön mieliksi, mutta ihmeekseni se alkoi toimia hämmästyttävän nopeasti, vain muutaman päivän jälkeen kuurin aloittamisesta. Liikkuminen muuttui kevyemmäksi enkä enää tuntenut kipua joka askeleella. Voi sanoa, että Fortodol lievitti arki- ja kävelykipua.

– Valmiste toimi minullakin yhtä nopeasti kuin äidillä. Olen jatkanut sen syöntiä, mutta en kuitenkaan ota sitä jatkuvasti vaan aina silloin, kun säryt alkavat muistuttaa itsestään ja paikat rupeavat jäykistymään. Normaalisti syön kuukauden kuurin ja pidän sitten vähän paussia. Minulla ei tätä ennen ollut juuri minkäänlaisia kokemuksia luontaistuotteista, mutta täytyy sanoa, että tämä kokeilu kannatti.

Teksti: Reijo Ikävalko

Kuvat: Miguel Vera

Terveys-Hymy 12-2007


Mivitotal – Legendaarista voimaa!

Mivitotal on taikajuomaa, joka aktivoi ihmistä. Se antaa elonvoimaa! Tää on sellainen live and let die -juttu. Jos tarttet lisää höpinää töppösiin, tää mun frendi voi jeesaa suakin. Ei muuta kun get on baby!

Mivitotal

Teksti:Reijo Ikävalko
Avainsanat: Fortodol, kipu, Mivitotal, särky

Kommentit

Oma kommentti