Kuusi pallolaajennusta ja syöpä

Martti LaaksoMartti Laaksolta on tällä vuosikymmenellä pettänyt sekä sydän että eturauhanen. Nyt pumppu pelaa taas, eikä eturauhassyövästä ole tietoakaan.

Espoolainen Martti Laakso, 65, tunnustaa naurahtaen olevansa se vitsien johdonmukainen sähkömies. Hän on työskennellyt sekä vieraan palveluksessa että viime vuosina myös omana yrittäjänä, mutta ollut eläkkeellä jo kuutisen vuotta. Martin elämänkumppani on ammatiltaan psykologi.

Martilla on sukurasitteena äidin puolelta taipumus sydänsairauksiin. Siskolle on tehty ohitusleikkaus ja veljelle pallolaajennus. Martille itselleen pallolaajennus on ehditty tehdä jo kuudesti. Hänellä on todettu taipumus pienten suonten tukkeutumiseen, mikä selittää pallolaajennusten määrän. Viimeksi ambulanssia on tarvittu viime marraskuussa, kun kohtaus yllätti kesken lumitöiden.

Vuosi sitten kevättalvella hänellä todettiin myös eturauhassyöpä. Martti hakeutui itse hoitoon ja pyysi ottamaan PSA-arvon, joka näyttikin yli neljääkymmentä. Ihanne olisi reilusti alle kymmenen ja mitä pienempi lukema, sitä parempi. Kun Martin eturauhassyöpä varmistui helmikuussa 2008, PSA-arvo oli lähes 46.

Havupuu-uutejuoma– Silloin tuli hätä käteen, että mitäs perkule nyt tehdään. Lähdimme tuolloin Pohjanmaalle emännän sukulaisiin, missä hänen serkkunsa yllytti minua ottamaan Havupuu-uutepillereitä. Meinasin, että eihän noilla luontaistuotteilla ole mitään virkaa. En ollut ikinä edes kokeillut mitään luontaistuotetta enkä käynyt koskaan luontaistuotekaupassa. Minulle kerrottiin, että samaa valmistetta on olemassa myös juomana, ja niinpä menimme Kristiinankaupungin luontaistuotekauppaan.

– Myyjätär kertoi asiakkaastaan, joka käy viikoittain hakemassa juotavaa. Hän oli kerran kysynyt, miksi tämä hakee sitä, jolloin hän kertoi äitinsä olleen ihan maassa, mutta kun tämä oli alkanut käyttää tätä juomaa, hän oli piristynyt valtavasti ja alkanut painella ympäri puutarhaa elämänsä vauhdissa. Sanoin siihen, että pistähän heti 20 pulloa pöytään.

Martille ei vielä tuolloin ollut aloitettu eturauhasyöpälääkitystä. Hän alkoi juoda Havupuu-uutejuomaa pullon tai kaksi päivässä ja otti edelleen myös pari kolme tablettia joka aamu. Näin jatkui kaksi kuukautta, ennen kuin varsinaiset syöpähoidot aloitettiin. Kun Martin PSA-arvo tuolloin mitattiin uudestaan, kaikkia odotti yllätys: se oli pudonnut puoleen.

– Kerroin juoneeni jo parin kuukauden ajan Havupuu-uutejuomaa. Syöpäsairaalan nuori naislääkäri tunnusti avoimesti kuulleensa tästä valmisteesta, kiinnostui siitä kovasti ja minä neuvoin, mistä siitä saa lisätietoja. Hän pamautti suoraan, että se nyt on ainakin varmaa, etteivät nämä arvot itsestään putoa näin rajusti.

44 kertaa sädehoidossa

Martille ruvettiin antamaan sädehoitoa, ja kertoja tuli peräti 44. Hän jatkoi koko ajan Havupuu-uutejuoman nauttimista ja arvelee sen takia kestäneensä rankan sädehoitojakson muita kohtalotovereitaan paremmin. Marttia ei väsyttänyt koko aikana eikä hoidoissa jouduttu pitämään taukoja. Hän toteaakin, että muut ukot olivat jo viikon hoitojen jälkeen kellahtaneita, mutta hänellä itsellään ei ollut minkäänlaisia sivuvaikutuksia.

Kun Martti sai lunta luodessaan sydänkohtauksen marraskuussa 2008, hän pyysi lääkäriä ottamaan myös PSA-kokeen, ettei enää tarvitsisi jännittää sitä. Lääkäri totesi tulosten tultua, ettei PSA-arvoa käytännössä ollut, se oli mittaamattomissa eli mitättömän pieni. Tämän vuoden maaliskuussa urologi joutui toteamaan saman.

– Minun olisi pitänyt syödä hormonilääkkeitä vielä vuosi, mutta urologi sanoi, että voin lopettaa niiden ottamisen. Kerroin tällekin lääkärille Havupuu-uutejuomasta ja että olin juonut sitä koko ajan, johon hän totesi, ettei mikään estä sen jatkamista. Hän myönsi, että se on toiminut varmaan hyvin rinnakkaishoitona sädehoitojen rinnalla.

Martti jatkaa edelleen pullon päivävauhtia ja kertoo joka aamu yhdeksän maissa nappaavansa sitä suoraan pullon suusta ihan alan miesten tapaan. Aina kun hän menee jääkaapin ohi, hän ottaa ohuet siivut. Eturauhassyövän takia hän  käy edelleen seurannassa, mutta mitään lääkitystä hän ei enää syöpäänsä saa.

Teksti: Reijo Ikävalko

Kuva: Miguel Vera

Terveys-Hymy 7-09


Havupuu-uutejuoma

Turun yliopistossa tutkittu luonnon antioksidantti länsirannikon männystä. Tutkimuksiin perustuvien kemiallisten havaintojen ja havupuu-uutejuomaa käyttäneiden henkilöiden kokemusten perusteella sen hyvää tekevä sisältö ei ole pelkän uskon varassa.

Havupuu-uutejuoma

Teksti:Ravintorengas
Avainsanat: antioksidantit, eturauhassyöpä, havupuu-uutejuoma, Karin havupuu-uutejuoma, ravintolisät, syöpä

Kommentit

Oma kommentti