Lääkkeet tekivät sairaammaksi

Jare Juhani Renko on malliesimerkki suomalaisen miehen sisusta, peräänantamattomuudesta ja yrittäjähenkisyydestä. Hän on kuitenkin kerta toisensa jälkeen yliarvioinut voimansa. – Pahimmillaan söin päivässä kymmeniä lääkkeitä.

Seinäjokelainen Jare Juhani Renko, 55, on potenut erilaisia tulehdussairauksia lapsuudesta saakka. Tilanne ei helpottunut edes kitarisaleikkauksen jälkeen, sillä hän vilustui edelleen helposti ja sairastui myös angiinaan.

Hän oli kuitenkin varhaisnuoruudessaan kovassa kunnossa ja oli pikaluistelussa Suomen kärkipäässä alle 14-vuotiaissa. Jare on aina ollut myös musikaalisesti hyvin lahjakas ja niinpä hän on käynyt keikoilla jo 13-vuotiaasta. Hän on laulaja ja kitaristi, mutta monet muutkin soittimet sopivat käteen.

Kouluja Jare ei ehtinyt käydä. Hän hankki rekkakuskin paperit heti kun ikää tuli tarpeeksi ja aloitti kuorma-auton kuljettajana, kunnes siirtyi rekan rattiin.

Jotta kuvio olisi oikein kimurantti, hän sai hyvänä ja kielitaitoisena supliikkimiehenä hankituksi itselleen työpaikan Helsingissä vaikuttaneesta amerikkalaisesta 3M-monialayhtiöstä ja yleni markkinointivastaavaksi Skandinaviassa yhdessä tuoteryhmässä.

Kun ei rahat riitä…

Jaren yksityiselämäkin on ollut kirjava. Hän on ollut kaksi kertaa naimisissa ja molemmista liitoista on lapsia ja henkiset arvet. Tätä nykyä Jare on kihloissa itseään 17 vuotta nuoremman naisen kanssa, ja tähän parisuhteeseen liittyykin aikamoinen tarina.

– Soitin aikoinaan hänen isänsä yhtyeessä ja näin ensimmäisen kerran 17-vuotiaana nykyisen morsiameni, joka oli silloin alle yksivuotias ja touhusi lattialla vaippapylly pystyssä. Eipä tullut silloin mieleen, että tuossa on tuleva elämänkumppanini.

Kolmissakymmenissä menossa oli ensimmäinen perhe ja ensimmäiset burn outin merkit alkoivat näkyä. Kesäloma ei enää riittänyt toipumiseen. Jare joutui jäämään työstään lopulta pois, koska tulot eivät riittäneet perheen elatukseen.

– Aloitin yrittäjän hommat. Olen siitä lähtien tehnyt päällekkäin kahta kolmea työtä. Rupesin tosissani polttamaan itseäni molemmista päistä ja vielä keskeltäkin.

Läpimurron 
kynnyksellä

Jaren tilannetta yritettiin hoitaa rankalla lääkityksellä. Stressi laukaisi tulehdusoireet ja myös maanisdepressiivisiä oireita alkoi ilmaantua.

– Minulle määrättiin Panacodia ja jopa puhdasta kodeiinia, mutta myös bentsoryhmään kuuluvia lääkkeitä kuten Opamoxia, jotta jarruttaisin vähän vauhtia. Minulla kulki liian lujaa.

– Olin yhdessä vaiheessa muusikkona jo valtakunnallisen menestyksen kynnyksellä. Oltiin telkkarissa ja Suosikissa ja vaikka missä, mutta lopullinen läpimurto jäi tekemättä. Tein velkaa ja ostin itselleni keikkabussin, mutta kun menestystä ei tullutkaan, alkoi älytön talousongelmakierre. Stressin aiheita siis riitti.

Jare ei kuitenkaan antanut periksi, ja niinpä lääkitys lisääntyi huimaa vauhtia. Lääkärit kirjoittivat suuria määriä tulehduskipulääkkeitä ja rauhoittavia.

Lääkkeitä ja lisää lääkkeitä

Kaikkien muiden kuvioiden ohella Jare touhusi muutaman kaverinsa kanssa myös tietokoneohjelmien parissa. Asiakkaita oli parhaimmillaan 5000, mutta sitten Jaren kollega sai aivoverenvuodon, toinen kaveri ryyppäsi itsensä pois kuvioista ja kolmas lähti armeijaan. Jare jäi yksin, ja tunsi olevansa vastuussa neljän perheen elatuksesta.

– Uusi tilanne oli kerta kaikkiaan minulle liikaa. Yritin pitää systeemiä pystyssä, ja niin seurasi lääkärireissu toisensa jälkeen. Minulle on määrätty noin 30 eri lääkettä, joista osa liittyi mielenterveyteen ja jaksamiseen, osa taas tulehdusherkkyyteen. Sairastuin myös hermotulehdukseen ja pään alueelle ilmaantui kolmoishermosärkyä. Sitä kautta tuli lisää lääkkeitä.

Kaikki huipentui vuoteen 2004.

– Pahimmillaan minulla oli reseptiannoksina moninkertaisesti tappava määrä lääkkeitä. Kesäkuussa 2013 pitkäaikainen lääkärini nosti yllättäen kätensä pystyyn ja kieltäytyi jatkamasta hoitoani, joten ainoa vaihtoehto oli pyytää katkaisuasemalta asiantuntija-apua.

Jare oli erittäin heikossa kunnossa. Sydän olisi voinut pysähtyä koska tahansa, mutta kuin ihmeen kaupalla hän sai jatkoaikaa. Lääkkeet ajettiin alas vauhdilla. Tätä nykyä Jarella on lääkityksenä neuropatiasairauksiin neljä kapselia päivässä. Muutos entiseen on huima.

Luontaistuotteet suojasivat

Jare oli kuitenkin lähtenyt hakemaan omatoimisesti itselleen apua jo pari vuotta aikaisemmin. Hän törmäsi paikallisessa luontaistuotekaupassa NaturaMedian edustajaan Helge Varikseen, joka oli esittelemässä firmansa tuotteita. Jare selvitti tilanteensa ja kertoi halustaan päästä lääkekierteestä eroon.

– Olin siinä vaiheessa syönyt jo 11 vuotta lääkkeitä kiihtyvään tahtiin. Helge suositteli minulle serrapeptaasia, boulardiita ja omega-3 -kapseleita. Rupesin ottamaan niitä hänen ohjeittensa mukaan.

– En tietenkään ole pelkästään niiden avulla päässyt lääkkeistä eroon, mutta ne ovat suojanneet minua ja puhdistaneet kehoa. Serrapeptaasi on puhdistanut ja poistanut elimistöstä parasetamolia, joka on hyvin hienojakoista ja tukkii helposti suonet. Se on pitänyt elimistön ja sisäelimet puhtaina. Boulardii-maitohappovalmiste puolestaan on toiminut vatsan bakteeriflooran korjaajana ja ylläpitäjänä.

Jare kertoo keskussairaalan hoitohenkilökunnan ihmetelleen suureen ääneen, kuinka hänen sisäelimensä olivat maksaa ja munuaisia myöten aivan kunnossa, vaikka takana oli yli kymmenen vuoden rankka lääkkeiden yliannostus.

– Olen enemmän kuin kiitollinen kaikille niille, jotka auttoivat minua eroon lääkehelvetistäni. Myös kihlattuni on ollut minulle suurena tukena.

Teksti Reijo Ikävalko

Kuva Anne Anttila

Terveys-Hymy 10-14

Teksti: Hymy
Avainsanat: lääkkeiden liikakäyttö, Mielenterveys, stressi

Kommentit

Oma kommentti