Lihotuskuuri aiheutti hiivasyndrooman

Kirsi-Maaria MarkusKirsi-Maaria Markus oli kouluaikoinaan niin hoikka, että hän päätti ruveta lihottamaan itseään syömällä kaikenlaista epäterveellistä. Seurauksena oli hiivan kertyminen elimistöön.

Koulukiusaamisella on monenlaisia ikäviä seurauksia, mutta jurvalaisen luontaistuotekauppiaan Kirsi-Maaria Markuksen, 30, vastoinkäymiset lienevät harvinaisemmasta päästä. Koulukiusaamisen seurauksena hänelle nimittäin kehittyi ikävä ja moni-ilmeinen hiivasyndrooma.

–Minulla ei ole ikinä todettu mitään varsinaisia sairauksia ja lääkärintarkastusten mukaan olen ollut aina terve. Vaikka siltä ei ole tuntunutkaan, hän toteaa.

–Kaikki alkoi, kun olin kuudentoista. Olin nuorempana hirveän hoikka ja kärsin laihuudesta. Minua kiusattiinkin siitä, ja niinpä rupesin murroiässä lihottamaan itseäni. Se oli tuolloin tosi vaikeaa, ja piti syödä tosi epäterveellisesti, että paino alkoi nousta.

Tyttö popsi kilokaupalla karkkia, pitsaa, kebabia ja pullaa eli kaikkea sellaista, mitä ihmisen ei kannattaisi syödä. Samoihin aikoihin ilmeni poskiontelotulehduksia, joihin hän sai antibioottikuureja, ja ne lopulta räjäyttivät tilanteen.

–Tuli kiusallisia oireita. Maha oli koko ajan turvoksissa eikä se toiminut, tai sitten iski ripuli. Oli jatkuvaa väsymystä, vetämättömyyttä, iho oli kuiva. Muutuin elottomaksi, huonovointiseksi, olin masentunut ja väsynyt, hermostunut ja oli keskittymiskyvyn puutetta. Ilmeni myös ajoittaisia univaikeuksia ja jopa paniikkihäirioireita. Aika ajoin oli myös virtsatietulehduksia, mutta labratesteissä ei kuitenkaan näkynyt mitään.

Epäilys hiivasyndroomasta herää

Kirsi-Maaria joutui hyppäämään lääkärissä tuon tuosta. Hänellä epäiltiin lopulta nöyryyttävästi jo sukupuolitautiakin, vaikka oli nuori tyttö eikä poikaystävää. Kirsi oli jo 16-vuotiaana arvellut lääkärille, että oireet voisivat johtua liiallisesta hiivasta, mutta tyttöä ei uskottu. Tuolloin hän ei ollut vielä kuullutkaan hiivasyndroomasta.

–Jotenkin osasin kuitenkin yhdistää oireeni, sillä niitä oli sekä fyysisellä että henkisellä puolella, ja ne olivat tosiaankin hyvin monenkirjavia. Lopulta päätin alistua kohtalooni ja hirvittävään oravanpyörään, mutta sattumalta käsiini osui lääkärin vastaanotolla artikkeli hiivasyndroomasta – lehti muuten taisi olla juuri Terveys-Hymy.

–Se oli oikein kohtalon johdatusta, sillä en tuolloin lukenut lehtiä juuri lainkaan. Se oli eka lehti, minkä otin käteeni ja siitä eka aukeama. Heti syttyi lamppu päässä ja tiesin vihdoinkin, mistä oli kysymys.

Kirsi-Maaria oli tuolloin 18-vuotias. Hän päätti tehdä heti täydellisen ruokavalioremontin, ja pois jäivät kaikki pullamössöt, siiderit, limsat, makeiset, suklaat ja ylipäätään kaikki sokeripitoiset ruuat.

Lääkäri on ollut tarpeeton

Vain ensimmäinen viikko oli vaikeaa, mutta sitten elimistö alkoi tottua uuteen, terveelliseen ruokavalioon.

–Ruuansulatus alkoi toimia ja laihduin puolessa vuodessa 15 kiloa, mikä oli tavallaan kamala paikka. Sitten löysin Candida Forten ja maitohappobakteerit, ja niiden avulla pääsin kaikista oireista lopullisesti eroon.

–Harmitti vain se, etten keksinyt tuotetta jo aikaisemmin. Kun aloitin käytön, huomasin eron entiseen hyvin nopeasti. Olin tosi onnellinen, sillä nyt ei enää tarvinnut niin kovaa kinnata sen ruokavalion kanssa. Pystyin syömään vähän normaalimmin.

Kirsi-Maaria on syönyt valmistetta jo vuosikausia ja tekee vuosittain keskimäärin neljä kuukauden mittaista kuuria.

–Tunnen nykyään jo elimistöni ja hiivatasapainoni niin hyvin, että osaan jo ensimmäisistä ennusmerkeistä päätellä, koska on taas kuurin aika. Lääkärillä minun ei ole enää tarvinnut käydä vuosikausiin. Kun nyt pidän suolistoni hyvässä kunnossa, en ole kärsinyt flunssista, ripulista enkä juuri mistään krempoista.

–Pulla ei enää maistu, sillä terveellinen ruokavalio on vähän sellainen juttu, että se rupeaa ruokkimaan itse itseään. Otan myös päivittäin maitohappobakteerien lisäksi monivitamiinikivennäisainevalmistetta, rasvahappoja, havupuu-uutejuomaa ja lisänä vielä D-vitamiinia.

Sysäys kaupan ostoon

Kirsi-Maarian myönteiset kokemukset Candida Fortesta vaikuttivat myös siihen, että hän rupesi runsas vuosi sitten luontaistuotekauppiaaksi. Kirsi-Maarialla on Jurvan keskustassa Hyvän Olon Myrtti -niminen liike, joka kuuluu luontaistuotteiden osalta Luontaistuntija-ketjuun. Kirsin putiikissa myydään myös kukkia, kynttilöitä ja lahjatavaraa.

–Olen suositellut Candida Fortea jo vuosikausia ennen kuin rupesin alan yrittäjäksi. Olen itse 14 vuoden ajan hoitanut itseäni ja lukenut kaikki mahdolliset lehtiartikkelit hiivasyndroomasta. Olen halunnut jakaa tietoa ja kertoa omista kokemuksistani aina kun joku on tullut valittamaan huonoa oloa tai vatsavaivojaan.

–Neuvon jättämään vehnäjauhot ja sokerit pois ja kokeilemaan valmistetta, ja moni on tullut jälkeenpäin kiittelemään, että olen ohjannut heidät kohti terveempää elämää.

–Lähipiirissäni on ihmisiä, jotka ovat ruokavaliomuutoksen, maitohappobakteerien ja Candida Forten ansiosta saaneet hiivan häädettyä elimistöstään ja ovat sen myötä voineet jättää pois uni- ja masennuslääkkeet, vaikka he ovat käyttäneet niitä vuosikausia.

Teksti: Reijo Ikävalko

Kuvat: Jarmo Glader

Terveys-Hymy 3-11

Teksti:Via Naturale
Avainsanat: hiiva, hiivasyndrooma, ruokavalio

Kommentit

Oma kommentti