”Liikuntaa lisää, ruokavalio uusiksi, oikeat laihdutusvalmisteet”

Jaana ParviainenHelsinkiläinen Jaana Parviainen on onnistunut siinä, mistä niin moni haaveilee: hän on tätä nykyä parikymmentä kiloa kevyempi kuin vielä puolitoista vuotta sitten.

– Tarvittiin paljon itsekuria, mutta onneksi laihdutuksessa voi käyttää myös apuvälineitä, hän kertoo tyytyväisenä.

Jaana Parviaisen paino alkoi nousta runsaat kymmenen vuotta sitten, kun hän lopetti urheilemisen. Jaana on uinut kilpaa ja hän on harrastanut myös taistelulajeja.

– Ruokatottumukset säilyivät kuitenkin samoina kuin urheiluaikoina, hän nauraa. – Söin enemmän kuin kulutin. Monelle urheilijalle käy samalla lailla.

Jaanalla on kolme lasta: 19-vuotias armeijassa parhaillaan oleva Kim sekä iltatähdet Liv, 8, ja Ada, 5. Myös tyttöjen odotus toi lisäkiloja, mutta sen sijaan pari vuotta sitten tapahtunut ero kuulemma vain laihdutti. Jaana työskentelee sihteerinä ja PR-emäntänä Medialuotsi-nimisessä firmassa, joka hoitaa rakennus- ja teollisuuspuolen mainontaa.

Jaanan laihdutusoperaatio alkoi kuutisen vuotta siitä, kun hänellä todettiin kakkostyypin diabetes. Jaana arvelee liikapainoa tuolloin olleen kolmisenkymmentä kiloa. Kiloja kertyi erityisen paljon itse tehdyistä leivonnaisista, joita Jaana tuli popsineeksi joskus yölläkin, kun piti joko opiskella tai valvoa lasten takia.

– Kun diabetes puhkesi, oli pakko tehdä jotakin. Puhetta urheilemisen aloittamisesta ja laihdutuskuurille rupeamisesta oli jo sitä ennen ollut niin paljon, että ainoat, mitkä vahvistuivat, olivat leukapielen lihakset. Diabetes oli lopullinen sysäys. Olin yrittänyt sitä ennen kaikki mahdolliset poppakonstit pudottaakseni painoa, mutta tuloksetta.

Jaanan muodonmuutos alkoi kaksi vuotta sitten. Hän oli kuullut JR Fitness -nimisen firman laihdutukseen sopivista tuotteista C4:sta ja Hydro Techista ja päätti tarttua itseään niskasta. Hän osasi kysyä oikeilta ihmisiltä neuvoa ongelmiinsa, ja johan alkoi tapahtua.

– Menin aikuisten urheilukouluun ja sain henkilökohtaisen valmentajan, kehonrakentaja Suvi Murtolan, joka noihin aikoihin oli JR Fitnessin palveluksessa. Hän alkoi valmentaa minua ja neuvoi painonpudotuksessa. Hän ohjeisti minua ja vinkkasi sopivat valmisteet. Hän rupesi salilla nostamaan peruskuntoani, joka ei onneksi ollut aiempien urheiluvuosien ansiosta pudonnut aivan pohjalukemiin. Vaikka Suvi ei enää ole firman palveluksessa, yhteistyömme on jatkunut.

– Minulle ehdotettiin aluksi vesipalloa, koska se on nopeatempoinen ja repäisevä laji. Klooriallergiani takia se ei olisi kuitenkaan soveltunut. Nyrkkeily taas ei käynyt, koska vuosien paussi oli pehmentänyt luonnettani sen verran, että lyöminen tuntui pahalta, vaikka vastapelurina olisi ollut pelkkä hiekkasäkki. Niinpä päädyin yleisurheiluun, koska se kattoi kaikki tarpeeni ja pysyin siinä hyödyntämään aikaisempaa osaamistani.

– Ruokavalio meni uusiksi, lisäsin liikuntaa ja rupesin ottamaan päivittäin kahdeksan tablettia Hydro Techia ja neljä tablettia C4:sta. Hydtro Techia otan neljä päivällä ja neljä illalla, kun taas C4:sta syön kaksi aamulla ja kaksi päivällä. Sen lisäksi otan vielä JR Fitnessin turvotusta ehkäisevää valmistetta. Opin hyvin nopeasti, että ennen kuin laihdutus onnistuu, aineenvaihdunnan on oltava kunnossa.

– C4 mahdollisti painonpudotuksen jatkumisen, kun ekoja aineenvaihduntahäiriöitä alkoi ilmaantua. Keho meni sokkitilaan, kun ruokavalio muuttui ja aloin urheilla. C4:n ansiosta vatsa toimi koko ajan ja paino jatkoi putoamistaan. Hydro Tech puolestaan poisti yösyömisen ja makean himon, ja loppupeleissä minun oli jo pakotettava itseni syömään!

Jaanan paino alkoi pudota vauhdilla ja samalla myös hänen kakkostyypin diabeteksensa hävisi kokonaan. Hän käy tätä nykyä mittauttamassa verensokerinsa vain kerran pari vuodessa eikä hänen elämässään ole mitään rajoituksia. Luonnollisesti myös ruokavalio on kokenut täysremontin.

– Olen aina syönyt suhteellisen terveellisesti hyvää perusruokaa, mutta nyt tiputin kermat ja kaikki tyydyttyneet rasvahapot pois. Einekset ovat jääneet, samoin pullan syönti, ja makkaraa en ole varmaan syönyt kahteen vuoteen. Syön kuitenkin usein, yleensä noin kolmen tunnin välein, mutta lauantaisin minulla on ”karkkipäivä”, jolloin saan syödä mitä tahansa. Se edellyttää kuitenkin samanaikaista Hydro Techin käyttöä, etteivät karkkipäivän syömiset jää elimistöön rasitteeksi.

Jaana harrastaa tätä nykyä innokkaasti yleisurheilua. Hänen mielilajinsa ovat sadan metrin juoksu, pituushyppy ja kuulantyöntö, mutta kuten tiedetään, urheilija ei tervettä päivää näe, ja niinpä Jaana oli tätä juttua kirjoitettaessa yhdeksän viikon sairauslomalla. Kyynärpää vammautui kuulantyönnössä.

– Pitkän sairausloman ansiosta paino on jälleen noussut muutaman kilon, joten olen nyt tasan 20 kg kevyempi kuin pari vuotta sitten. Heti kun vammani on parantunut, aion pudottaa nyt lihomani kilot ja sen jälkeen vielä viitisen kiloa, niin olen tyytyväinen. Lihaksia pitää saada vielä isommiksi. Tällä hetkellä hauiksen ympärys on 32 cm. Jos nyt kuntoudun nopeasti, tarkoituksenani on päästä ensi vuonna kilpailemaan seniorisarjoissa.

Kun nuorehko nainen pudottaa painoaan lyhyessä ajassa yli 20 kiloa, siitä kuulee monenlaisia kommentteja. Jaanan mukaan ne ovat olleet valtapuolisesti positiivisia, joskin mukaan on mahtunut myös selviä kateuden sävyttämiä terveisiä, jotka ovat tulleet nimenomaan naisväen suusta.

– Kai minut on koettu uhaksi, kun olen tällä hetkellä sinkku, hän nauraa. – Totta kai olen ulkonaisesti muuttunut parempaan suuntaan. Jos aiemmin olin söpö, niin nyt voisi vaikka väittää, että olen tullut kauniiksi!

Teksti: Reijo Ikävalko

Kuvat: Miguel Vera

Terveys-Hymy 12-2007

JR Fitness

Teksti:Reijo Ikävalko
Avainsanat: diabetes, laihdutus, ylipaino

Kommentit

Jos urheilee kunnolla, niin tarvitaan erilaisten ravintoaineiden apuja. Hyvin pudotettu paino ja terveeltä naiselta näyttää. Minkä ikäinen nainen on kyseessä? Yhden lapsen iästä päätellen, oltava ainakin yli 35 vuotta. Hyvin säilynyt ja kaunis nainen. Onnea Jaanalle ja menestystä urheilussa.

Onpa melkoista pillerien popsimista. Eiköhän ole paras että tarkkailee mitä suuhunsa pistää ja liikkuu sopivasti.

Oma kommentti