Löytyi sopiva rautavalmiste – anemia ja vatsavaivat katosivat

kolehmainenLohjalainen Esko Kolehmainen kärsi monta vuotta sekä huonoista hemoglobiiniarvoista että lääkärin määräämien rautalääkkeiden aiheuttamista vatsavaivoista ja ikävästä ripulista. Nykyisin Eskon ongelmat ovat onneksi ohi.

– Keksin ihan sattumalta luontaistuotekaupasta itselleni sopivan rautavalmisteen, hän kertoo.

Esko Kolehmainen, 69, oli vielä 1990-luvun alussa melkoisesti ylipainoinen. 169-senttiseen varteen oli kertynyt kiloja melkein 90. Hän kävi läpi kaksi sydäninfarktia, joista jälkimmäinen oli vaikea. Lääkäri sanoikin Eskolle suoraan, että jos hän aikoi elää, hänen piti laihtua.

Sairaalan ravintoterapeutti laati Eskolle ruokavalion, jonka avulla paino alkoi pudota. Hän innostui laihduttamisesta niin perusteellisesti, että paino putosi 3–4 vuoden aikana peräti kolmisenkymmentä kiloa. Ja on myös pysynyt siinä.

– Vaatekaappi meni uusiksi ja tutut kyselivät kaupungilla vastaan tullessa, mikä minua oikein vaivasi, Esko nauraa.

– Elin pitkän aikaa melkein kokonaan kaalilla, valkosipulilla ja porkkanaraasteella. Söin kuin kani ja näin jälkeenpäin ajatellen ruokavalioni oli hiukan liian yksipuolinen. En varmaan saanut ravinnostani riittävästi rautaa. Ehkä kasvisravinnosta johtuen suolistoni myös ärtyi ja sain haavaisen paksusuolentulehduksen, joka tiputteli monta vuotta. Se tietysti pudotti veriarvot huonoiksi, mutta lääkärit eivät oikein ottaneet kantaa. Kun hemoglobiinini oli aikaisemmin ollut 130–140 paikkeilla, se putosi alle sadan ja oli huonoimmillaan 90:n kieppeillä.

– Lääkärit kirjoittivat minulle monta rautalääkekuuria, joiden avulla veriarvot nousivat, mutta seurauksena oli kovia vatsakipuja ja hirmuisen kiukkuinen ripuli. Se saattoi iskeä niin äkkiarvaamatta, ettei siinä katsottu aikaa eikä paikkaa. Minun oli aina ulos lähtiessäni suunniteltava reittini etukäteen ihan sen mukaan, missä tiesin olevan vessoja. Ripulointi aiheutti myös jatkuvaa väsymystä.

– Näin mentiin monta vuotta. Lääkärit olivat tyytyväisiä, kun hemoglobiini saatiin edes hiukan nousemaan ja kun pystyin sentään kulkemaan hoippumatta. Kokeilin useita eri rautavalmisteita, mutta vatsani ei sietänyt yhtäkään niistä.

Luontaistuotekauppa on Eskolle tuttu paikka, ja niinpä hän kerran siellä poiketessaan sattui aivan sattumalta huomaamaan Fenno Naturan Globifer-nimisen rautavalmisteen. Hän muisti samalla myös lukeneensa siitä ja ajatteli kokeilla, josko se sopisi hänen vatsalleen.

– Näin kävikin, hän kertoo tyytyväisenä.– Ei sekään mikään ihmelääke ole siinä mielessä, että se olisi valtavasti nostanut hemoglobiiniarvoja, mutta se pitää kuitenkin rauta-arvot vakiona. Kaikkein parasta siinä kuitenkin on se, että vatsavaivat ja ripulointi jäivät kokonaan pois. Se on minun mielestäni todella suuri asia. Nykyään minun ei enää tarvitse suunnitella etukäteen reittejäni. Uskallan lähteä liikenteeseen ihan koska vaan.

Esko on työskennellyt työnjohtajana ja isännöitsijänä. Hän on kotoisin Ruokolahdelta, mutta siirtyi sieltä Koverhariin Tammisaaren kupeeseen, mistä hän vaimoineen nelisen vuotta sitten muutti Lohjalle. Pariskunnalla on kaksi aikuista tytärtä. Vaimo teki elämäntyönsä laboranttina.

– Sen jälkeen kun löysin Globiferin, en ole enää syönyt muita rautavalmisteita, Esko toteaa. –  Lääkärille en ole siitä kertonut, sillä tiedän kokemuksesta, etteivät kaikki lääkärit hyväksy luontaistuotekaupan valmisteita vaan ovat kemiallisten lääkkeiden kannalla.

– Nyt vatsa kestää melkein mitä vaan, vain kovin happoiset ruuat ovat poikkeuksena. Kokemus on opettanut, ettei esimerkiksi puolukoita tai karpaloita kannata kokeilla.

Esko ottaa Globifer-tablettinsa joka aamu samalla muun lääkityksen kanssa. Pumppu on ollut viime vuodet kunnossa, mutta hän käy kuitenkin varmuuden vuoksi kaksi kertaa vuodessa kontrollissa.

– Jos joku löytää tästä jutusta avun itselleen, olen oikein tyytyväinen, Esko summaa. – En voi mennä sanomaan, että tämä valmiste sopii kaikille, mutta minulle se ainakin on sopinut todella hyvin.

Teksti: Reijo Ikävalko

Kuvat: Miguel Vera

Terveys-Hymy 9-2004

Teksti:Fenno Natura
Avainsanat: anemia, ripuli, ummetus, vatsavaivat

Kommentit

Oma kommentti