Luonnonlääkkeet paransivat Teresan käden

Kun Teresa de Heij poltti kätensä hellan levyssä, hän pelkäsi, että edessä on ihonsiirto ja pitkä poissaolo hierojan töistä. Toisin kävi!

Elettiin tiistaita 29.10.2019. Sen piti olla ihan tavallinen loppusyksyn päivä, mutta sitä se ei kuitenkaan ollut kouvolalaiselle Teresa de Heijlle, 51.
Hollantilaiset juuret omaava Teresa on ammatiltaan I.S.G hierontaterapeutti. Tämä hoitomuoto on klassista hierontaa monipuolisempi, jossa otetaan asiakas kokonaisvaltaisesti huomioon. Hoito on tehokasta, mutta hellävaraista, ja Teresan mukaan monen asiakkaan mielestä kyseessä on ollut paras hieronta, missä ikinä on ollut. Teresan työhön ja toimintaan voi käydä tutustumassa hänen nettisivuillaan www.luonnonlahteella.fi
Mutta mitä tapahtuikaan tuona kohtalokkaana tiistaina hieman ennen puolta kuutta illalla?
– Tulin lenkiltä kotiin, ja sillä välin oli ehtinyt tulla jo pimeä. Olin tehnyt keittoa, mutta levy oli jäänyt päälle. Hellassa on tosi huonot valot enkä päivänvalossa lenkille lähtiessäni huomannut, että levy oli jäänyt päälle. Kun tulin lenkiltä kotiin, huomasin pimeässä, että valo palaa.
– Ihmettelin tilannetta ja luulin aluksi, että valo heijastuisi liesituulettimesta. Kokeilin hellan levyjä 20-30 cm korkeudelta, olisiko joku levy kuuma. Ei tuntunut mitään. Koskettelin kevyesti sekä etu- että takalevyjä, ja sitten suhahti. Oikea kämmen paloi, ja olen tietysti  oikeakätinen.
– Vein käden saman tien muutamaksi sekunniksi kylmän veden alle, kuivasin sen, kiirehdin hoitohuoneeseen ja laitoin piparminttuöljyä kämmeneen. Päälle sivelin vielä Aloe veraa. Olen tehnyt hoitotyötä vuodesta 1991 ja käyttänyt  monia vuosia Natura Median eteerisiä öljyjä ja Aboa Medican lääkeaaloegeeliä (Aloe vera) hoidoissa, joten tiesin niiden parantavan vaikutuksen. Menin sohvalle istumaan molemmat pullot mukanani ja lisäsin niistä aina sen mukaan, kun imeytymistä tapahtui. Piparminttu viilentää ja aaloe vie sen syvemmälle kudoksiin.

”Se oli ihan tunnoton paksu koppura”

Teresalle oli vielä samana iltana tulossa kaksi asiakasta, ensimmäinen kello 18 ja toinen kello 19.30. Hän joutui peruuttamaan molemmat. Hierontaterapeutin käsien on syytä olla kunnossa, kun työhön ruvetaan.
– Katselin kättä ja mietin, mitä ihmettä teen. Lähteäkö sairaalaan vai ei, mutta ajattelin ensin, että eivät ne sielläkään osaa muuta kuin laittaa siihen jotakin rasvaa ja siteen päälle. Kun olin hoitanut kättä pari tuntia geelihommalla, rupesin tarkastelemaan, minkälaisen palovamman olin saanut.
– Koputtelin sitä kynnellä, ja se oli ihan tunnoton koppura ja puoli senttiä paksu koko kämmen. Mutta yhtään ei se ollut kipeä, se oli vain tunnoton valkoinen koppura. Mielestäni merkit viittasivat kolmannen asteen palovammaan. Tytär yllytti menemään sairaalaan, sillä edessä saattoi olla ihonsiirto ja että käteen pitää saada tunto takaisin. Olin itsekin samaa mieltä, että tässä ammatissa on hyvä olla tunto kädessä.
Niin sitten Teresa lähti näyttämään kättään lääkärille. Hänelle osui kuitenkin nuori lääkäri, joka tunnusti heti, ettei ollut hoitanut palovammoja. Lääkäri otti valokuvia Teresan kädestä ja lähetti ne Kotkan keskussairaalaan plastiikkakirurgille. Teresa sai kiireellisen lähetteen Kotkaan.
– Tässä vaiheessa käsi alkoi kuivua ja kipeytyä, koska geeliä ei ollut mukana. Myös tuntoa alkoi palautua, ja kun lääkäri paineli kättä, hänen mielestään kyseessä oli toisen asteen palovamma. Sain sieltä hopeasiteen, joka oli vaahtomuovin oloinen harmaa läpyskä. Sen pinnassa oli hopeaa ja kun sen laittaa ihoa vasten, se tappaa bakteereja ja toimii antiseptisesti.
– Sain särkylääkkeitä ja lähdin kotiin. Pelkäsin, että käsi olisi aamulla tosi kipeä. Otin yhden Buranan nukkumaan mennessä ja laitoin käden täyteen geeliä. Pistin hopeasiteen alle myös laventeliöljyä, sillä se parantaa ihosolujen uudistumista.
Kun Teresa heräsi aamulla, hän sai kokea pienen ihmeen: käsi ei tuntunut yhtään kipeältä, vaikka hän kuinka taivutteli sitä.
– Se oli ihan kuin olisi jo parantunut! Käsi oli toki hiukan kuivan oloinen, mutta iho ei ollut mennyt rikki. Olin totta kai tietoinen käyttämieni valmisteiden parantavista vaikutuksista, mutta kyllä tämä tuntui itsestänikin jo ihan ihmeeltä. Olen tyytyväinen, että kuuntelin itseäni ja toimin sisäisen viisauteni mukaan.

Töihin jo seuraavana päivänä?

Teresan käsi ei jatkossakaan tuntunut yhtään kipeältä, hiukan kireältä kuitenkin. Hän olisi mielestään pystynyt hierontatöihin jo onnettomuutta seuraavana päivänä, mutta malttoi kuitenkin mielensä ja piti viikon sairausloman.
– Pidin koko viikon hopealappua ja lisäsin geeliä. Käsi tuntui hiukan aralta, kun se alkoi kuivua. Loppuviikosta kykenin jo hieromaan lapsia ja toisella viikolla onnettomuuden jälkeen aloitin työt.
Sairaalasta soitettiin Teresalle, jolloin hän kertoi, ettei tarvinnut kirurgia eikä ihonsiirtoa.
– Sanoin, etten tule kirurgille, ei ole tarvetta, en tule turhaan! Kädestä kuoriutui seuraavilla viikoilla hiukan nahkaa, mutta se ei haitannut, koska iho sen alla oli terve. Näin hoidin käteni terveeksi ihan luonnonmukaisin konstein.

 

Nämä tuotteet auttoivat Teresaa:

ESI Aloe Vera Gel, hypoallergeeninen lääkeaaloegeeli 100 ml ja 200 ml tuubissa.
Perusraaka-aine: 99,9% puhdas lääkeaaloen ydingeeli, joka on tiivistetty 200-kertaisesti.
Muut aineet: vesi, karbopoli, pantenoli, dinatriumedetaatti, natriumhydroksidi, fenoksietanoli, kaliumsorbaatti.
Soria Natural Eteerinen piparminttuöljy 15 ml ulkoiseen ja sisäiseen käyttöön.
Soria Natural Eteerinen laventeliöljy 15 ml ulkoiseen ja sisäiseen käyttöön.
Ulkoisesti muutama tippa sekoitettuna kasviöljyyn (esim. jojoba, argan jne.) hierotaan kipeään kohtaan. Sisäisesti 2-4 tippaa esim. teelusikallisessa hunajaa tms. 2-3 kertaa päivässä.
Soria Natural Arnikkiuute 50 ml ulkoiseen käyttöön pipetillisessä lasipullossa.
1-2 ml uutetta 100 ml vettä, käytetään hauteena kipeällä alueella.
Teksti:Reijo Ikävalko
Kuvat:Teresan kotialbumi
Avainsanat: luonnonlääke, Teresa de Heij

Kommentit

Oma kommentti