Luontaistuotetabletti auttoi tammoja

Katja SalminenMyös hevoset voivat hyötyä ravintolisistä. Kaksi lämminveristä kilparavuria on syönyt jo muutaman kuukauden ajan luontaistuotetta lihasjäykkyyden poistamiseksi, ja nyt energiaa alkaa olla jo vähän liikaakin.

Janakkalalainen Katja Salminen, 35, on ammatiltaan leipuri. Hänen autonkuljettajana työskentelevän aviomiehensä Teron nimellä pyörii myös sivutoiminen hevosalan yritys. Pariskunnalla on kaksivuotias Tea-tytär.

Kahdeksan hevosen tallista huolehtii kuitenkin käytännössä Katja. Tallissa on seitsemän lämminveristä ja yksi suomenhevonen, ja tästä laumasta neljä heppaa on Salmisten omia. Yksi hoitohevosista on Katjan anopin Pirjo Kuisman Choko’s Star, joka on nelivuotias tamma.

– Koska sekä anopin hevosella että Moment of Song -nimisellä yhdeksänvuotiaalla tammalla on ollut lihasongelmia, olen ruvennut erään eläinlääkärin vinkistä antamaan niille Fortesan-nimistä kurkuma-fenyylialaniinivalmistetta kuusi kappaletta päivässä. Halkaisen tabletit ja pistän ruuan sekaan kahdesti päivässä. Näin on jatkunut jo monen kuukauden ajan.

– Varsinkin Moment of Songilla on ollut jatkuva kipukierre. Sen lihaksistolle on jossakin vaiheessa tapahtunut jotakin häikkää, sillä sen lihasarvot olivat tosi korkeat, normaaliin verrattuna yli nelinkertaiset. Se ei jaksanut raveissa juosta loppuun saakka vaan sille tuli maali vastaan 200 metriä ennen oikeaa maalia. Se stoppasi ihan totaalisesti eikä se enää halunnut juosta.

Siihen mennessä kaikki oli kuitenkin sujunut oikein hyvin.

– Ideana oli, että luontaistuotteella saataisiin kipukierre ja lihasjäykkyys katkaistua. Songin lihasarvot putosivatkin Fortesanin avulla vain kahdessa viikossa. Sen huomasi myös hevosen käytöksestä, sillä se piristyi selvästi ja treenaaminen alkoi maistua paremmin. Hevonen oli kokonaan muuttunut.

– Anopin hevonen eli Choko’s Star tuli meille kaksivuotiskeväänä, ja sillä on esiintynyt lihasjäykkyyttä varsinkin vähän kovempien valmennuslenkkien jälkeen. Se on mennyt ihan semmoiseksi köpöksi. Sen askel on lyhentynyt ja välillä on tuntunut, ettei sitä saada edes karsinasta ulos. Kun olen nyt muutaman kuukauden ajan antanut sillekin Fortesania, se on muuttunut huomattavasti letkeämmäksi.

Tuote on toiminut oikein hyvin perusvalmennuksessa. Choko´s Star ei ole vielä kilpaillut kertaakaan, mutta kevään aikana sille yritetään järjestää koelähtö.

Katja Salminen kertoo, että hevosille annetaan luontaistuotteita jo jonkin verran. Myös homeopaattiset valmisteet ovat melko yleisiä.

– Sekä homeopaattiset valmisteet että esimerkiksi Fortesan ovat siitä hyviä, että niitä voidaan antaa hevosille myös kilpailukaudella. Dopingiin ei syyllistytä. Songillekin on kirjoitettu lääkevalmiste, mutta sen käytön aikana ei pääse starttaamaan.

Katja sanoo, ettei hän epäillyt Fortesanin tehoa hetkeäkään, kun hän aloitti sen antamisen hevosille.

– Siitä vinkkasi minulle Mäntsälässä asuva vanha eläinlääkäri Pertti Hartikka, joka on ikänsä tutkinut hevosen valmentamista. Uskon kaikkiin hänen puheisiinsa ja olen nyt omin silmin saanut nähdä, että Fortesan tosiaan toimii.

Moment of Song on jo päästetty radallekin näyttämään kykyjään, mutta tulokset eivät olleet aivan sitä mitä piti. Nyt mentiin niin sanotusti vähän överiksi.

– Se on jo vähän liiankin innokas menemään, Katja nauraa.

– Kun kaverit tulivat rinnalle, se rupesi vastaamaan sellaisella vauhdilla, että se vei kuskia kiitolaukkaa runsaan kierroksen. Se riehaantui toden teolla ja nyt virtaa on tullut jo vähän liikaakin. Mutta kyllä se tästä tasaantuu!

Teksti: Reijo Ikävalko

Kuva: Miguel Vera

Terveys-Hymy 5-10

Teksti:Hankintatukku
Avainsanat: hevonen, kurkuma, lihasjäykkyys, fenyylianaliini, lihasarvo

Kommentit

Oma kommentti