Magnesiumvalmiste toi taas avun: Muusikon vatsa tasapainottui

Mainos

Samu Laiho aloitti kokeilut Plantforce-nimisellä magnesiumvalmisteella muutama kuukausi sitten – ja on tyytyväinen.
– Se tasapainottaa vatsan toimintaa, hän summaa.

Korona-aika on ollut poikkeuksellisen vaikea kaikille esiintyville taiteilijoille, eikä espoolainen muusikko Samu Laiho, 38, tee tässä suhteessa poikkeusta. Ei sittenkään, vaikka hän on musiikin monialaosaaja. Kun häneltä kysyy, mikä on mieli-instrumentti, alkaa pään raapiminen.

– Nyt heitit pahan. Niitä on useita. Olen kouluttautunut muusikoksi alun perin rummut pääinstrumenttina. Nykyisin enimmäkseen laulan ja soitan kitaraa. Toisinaan bassoa ja vähän pianoakin.
Samu kertoo tehneensä kaikennäköistä musiikin saralla. Valtaosan keikoista hän on viime vuodet vetänyt yksin trubaduurina, mutta hän on soittanut myös eri yhtyeissä. Levytyksissä hän muistelee olleensa mukana kymmenkunta kertaa. Samun touhuista kiinnostuneet voivat piipahtaa hänen www.samulaiho.com -nettisivuillaan.
Omaa yhden miehen yritystä hän ei ole ainakaan toistaiseksi pistänyt pystyyn. Freenäkin työskentely kun käy. Asia on kuitenkin harkinnassa.
Samulla on nelivuotias poika, joka asuu vuoroin Samun ja vuoroin äitinsä kanssa. Nyt on pakko kysyä, onko jälkikasvu musikaalinen.
– Poika innostui jossakin vaiheessa rämppäämään ukulelea ja lauleskelee itsekseen, mutta mitään isompaa viettiä ei ainakaan toistaiseksi ole syntynyt, Samu naurahtaa.
Koska Samu on vasta 38-vuotias, mitään pahempaa terveysmurhetta ei ole päässyt tapahtumaan, ellei sellaisiksi lasketa umpilisäkkeen poistoa ja lentopallossa loukattua akillesjännettä, joka jouduttiin leikkaamaan.

– Vapaalla jalalla ollaan. Ei ole elintasosairauksia. Eikä tietoakaan reseptilääkkeistä.

”Sain kokeiltavaksi magnesiumia”

Samun tuttava suositteli hänelle muutama kuukausi sitten Plantforce-nimistä magnesiumvalmistetta.

– Hän arveli, että siitä voisi olla minulle hyötyä. Rupesin muistaakseni joulukuussa ottamaan iltaisin yhden teelusikallisen veteen sekoitettuna. On siitä ollut hyötyä, sillä tuote tasapainottaa selvästi vatsan toimintaa. Minulla on ollut aika ajoin sekä ummetusta että ripulia, mutta nyt meno on tasaista. Minusta tuntuu, että Plantforce magnesium voi auttaa myös nukkumiseen, koska sen aloittamisen jälkeen olen alkanut nukkua todella hyvin.
– Tätä kyllä kannattaa kokeilla, etenkin jos on taipumusta jatkuvaan ummetukseen. Tuote on luontainen ja kannatan yleensäkin kaikkea luontaista, joten mitään haittaa tästä ei varmasti ole. Olen superfoodien ystävä noin yleensäkin. Pyrin välttämään sokeria ja gluteenia ja harrastan myös kuntoilua sopivissa määrin, mutta sen kummemmille harrastuksille ei tahdo löytyä aikaa. Soittaminen käy harrastuksestakin.
Mutta palataan vielä ruoka-asioihin. Onko jotakin sellaista, mitä et suostu syömään?
– On. Maksalaatikko. Se on niin pahaa, että sitä en syö!

 

Juttu on julkaistu Terveys-Hymyn numerossa 4/2021.

Teksti:Reijo Ikävalko
Kuvat:Kari Pekonen
Avainsanat: magnesiumvalmiste, Plantforce, Samu Laiho

Kommentit

Oma kommentti