Maitohappobakteeri auttaa vauvan koliikkiin

Tuoreen kliinisen tutkimuksen mukaan Lactobacillus reuteri -maitohappobakteeri helpottaa vauvaiän koliikkioireita. Koliikista kärsii arviolta 5–15 prosenttia imeväisistä lapsista. Tutkimus julkaistiin Journal of Pediatrics -lehdessä.


Maitohappobakteeria saaneen ryhmän hoitovaste oli merkitsevästi parempi kontrolliryhmään verrattuna. Itkuajat vähenivät koko seuranta-ajan, ja vanhempien koliikkihavainnot vähenivät merkitsevästi. Myös perheiden itse arvioima elämänlaatu parani koeryhmässä kontrolliryhmään verrattuna.

Maitohappobakteerin tarkkaa toimintamekanismia koliikin hoidossa ei vielä tunneta. Yksi mahdollinen selitys on bakteerin hyödylliset vaikutukset suolen liikkuvuuteen ja toimintaan sekä paksusuolen tuntohermoihin.

– Koska koliikin aiheuttajaa ei runsaasta, intensiivisestä tutkimuksesta huolimatta tiedetä, parannuskeinoa on vaikea löytää. Maitohappobakteerit ovat turvallinen vaihtoehto koliikin oireiden lievittämiseen, sillä ne soveltuvat hyvin jo vastasyntyneillekin, kertoo ravitsemusasiantuntija Kajsa Kajander.

Esimerkiksi Rela Drops -tipat sisältävät laajasti tutkittua, maailmanlaajuisesti patentoitua Lactobacillus reuteri Protectis -probioottia. Viidessä tipassa on 100 miljoonaa elävää maitohappobakteeria. Tippoja on saatavilla apteekista, hinta noin 20 euroa.

Teksti: Hymy
Avainsanat: koliikki, maitohappobakteeri

Kommentit

Oma kommentti