Maratoonari simahtaa kalsiumin puutteesta

Monissa isoissa kisoissa on nähty, kuinka maratonia vielä 35 km kohdalla ylivoimaisesti johtanut juoksija on sammunut hetkessä kuin saunalyhty. Matkaa maaliin olisi ollut enää seitsemän kilometriä, mutta kun seinä nousee eteen, taival hyytyy siihen. Syytä ilmiöön on perinteisesti haettu energiapulasta, pelkästä sisun puutteesta ja jossakin määrin myös lihaksistoon kertyneiden kuona-aineiden lisääntymisestä. USA:ssa tehty tutkimus tarjoaa nyt kuitenkin aivan uuden vaihtoehdon. Asiaa on selvitetty steinbeckmaisesti sekä hiirillä että ihmisillä.

Kun koejärjestelyissä mitattiin erilaisia uupumisen merkkejä, havaittiin odotetusti, että kalsiumin valuminen ulos lihaksista johti ankaraan uupumukseen. Tutkijat arvelevat, että sydämen vajaatoiminnassa on todennäköisesti kyse aivan samasta ilmiöstä kuin maratoonarin simahtamisessa. Hiirikokeissa pystyttiin erityisillä lääkeaineilla estämään kalsiumin valuminen pois lihaksista ja tutkijat ovatkin sitä mieltä, että tulevaisuudessa samaa keinoa voidaan käyttää myös ihmisillä.

Teksti: Hymy
Avainsanat: maraton, kalsium

Kommentit

Oma kommentti