Marianne Kiukkonen aloittaa aamunsa kunnon hömpsyillä

Marianne KiukkonenMonista yhteyksistä tutuksi tullut Marianne Kiukkonen työskentelee tätä nykyä Helsingissä kenttäpoliisina. – Työ on kiireistä, stressaavaa ja kuluttavaa, joten itsestä on pidettävä hyvää huolta, että jaksaa.

Marianne Kiukkosen, 43, ansioluettelo on pitkä kuin nälkävuosi, eivätkä Terveys-Hymyn sivut riitä siihen. Viime Hymyssä tästä Poliisit-sarjan tähdestä olikin artikkeli..

Marianne on syntynyt Savonlinnassa ja päässyt siellä myös ylioppilaaksi. Lukion jälkeen hän lähti hakemaan työkokemusta Helsingin suunnasta ja liikunta-alalta, koska hänen haaveenaan oli tulla liikunnanopettajaksi.

– Minulla oli monta haaveammattia, ja poliisi oli yksi niistä, liikunnanopettaja oli toinen. Liikunta oli lähellä sydäntä, koska harrastin monia urheilulajeja. En kuitenkaan lähtenyt edes yrittämään Jyväskylään, jotta olisin valmistunut sieltä liikunnanopettajaksi, mutta olin kuitenkin liikuntauralla 15 vuotta. Kun oma aktiivi kilpailu-ura päättyi, ajattelin, että nyt pitää hankkia kunnon hommia.

Marianne on harrastanut ja kilpaillut niin monessa urheilulajissa, että hänelle tuottaa suorastaan vaikeuksia nimetä uransa ehdoton tähtihetki. Hän sai aikoinaan urheilukärpäsen kodin perintönä, sillä isä on ollut innokas moottoriurheilija, joka on osallistunut muun muassa legendaarisiin Imatran ajoihin ja myös menestynyt siellä.

– Olen kasvanut varikon bensanhajussa, Marianne nauraa.

– Sieltä olen keksinyt itselleni virikkeitä. Kotona on ollut urheilullinen ilmapiiri. Itselläni on Suzuki Hayabusa -moottoripyörä, jolla ajan tiiviisti.

Vinkki ystävältä

Menestyvä urheilija on tietysti tarkkana, mitä suuhunsa laittaa, eikä Marianne tee poikkeusta. Hän kertoo olevansa kotiruokaihminen ja pitävänsä kovasti ruuanlaitosta. Silloin tietää, mitä saa.

– Pistän aika usein kanafilettä paistumaan ja sen ohella syön tummaa pastaa. Olen yrittänyt karttaa vaaleita jauhoja, ja jos teen vaikkapa pitsaa, siinäkin on ruispohja. Salaatteja syön paljon, samoin fetajuustoa. Pottuja popsin kuorineen, eli en siis millään tavalla karppaa. Minun on pakko syödä hiilareita, sillä muuten en jaksa treenata.

Ravintolisien suhteen Marianne kertoo olevansa melko kriittinen. Hän kuitenkin käyttää niitä, mutta tarkasti valikoiden.

– Niitä on niin paljon tarjolla, mutta alalla olevat ystävät osaavat onneksi neuvoa ja opastaa. Tätä kautta on tullut omaa tietämystä ja myös lempituotteita, joista Mivitotal Flex on ehdoton ykkönen.

Sen tarina alkoi, kun Mariannen valmistuttua poliisikoulusta hän meni Vikingille laivapoliisin hommiin.

– Tapasin siellä kovan painija ja vapaaottelija Jerry Kvarnströmin, joka kerran sanoi minulle, että rupea ottamaan Mivitotalia joka aamu kunnon hömpsy, niin jaksat urheilla ja pysyt terveenä. Hän vakuutti, että ainakin se hyvä puoli Mivitotalissa on, ettei sen jälkeen sairastu flunssaan.

– Rupesin kokeilemaan sitä ja totta vie, minulla ei ole ollut kertaakaan pahaa ja pitkäkestoista flunssaa sen jälkeen, kun rupesin käyttämään sitä vuonna 2006. Otan sitä ihan säännöllisesti edelleen joka ikinen päivä.

Kaikkea kohtuudella

Mivitotal Flexin ohella Marianne käyttää muitakin ravintolisiä, mutta hänen mukaansa kohtuudella. Mariannen päiväannos ylittää kuitenkin reippaasti niin sanotut päivittäiset saantisuositukset, mutta ne onkin aikoinaan laadittu pelkästään puutostilojen ehkäisemiseksi.

– Otan joka aamu erilaisia B-vitamiineja sisältävän nestemäisen monivitamiinivalmisteen, jonka sekaan laitan Mivitotalia. Sen lisäksi syön kaksi grammaa C-vitamiinia, joskus kolmekin, jos on ollut kovat treenit. C-vitamiiinia otan päivittäin siis ainakin kolme grammaa. D-vitamiinia otan päivittäin 80 mikrogrammaa eli sitäkin aika reilusti, ja nyt olen silloin tällöin ottanut pikku kuurin myös ubikinonia, ja totta kai myös kalaöljyt kuuluvat asiaan. Olen myös aika paljon käyttänyt happo-emästasapainoliuosta eli Pascoen pH-Balancea.

Mariannen kroppa on kestänyt hyvin, vaikka sitä onkin vuosien saatossa rasitettu aika lailla.

– Olen syönyt hyvin, nivelet ovat joustavat ja tietysti myös lepo on tärkeää. Elämässä pitää olla muutakin kuin urheilua. On pidettävä huolta itsestään myös henkisellä puolella. Pitää käydä leffassa, syödä irtokarkkia, seurustella ystävien kanssa ja nauttia elämästä sen kaikilla osa-alueilla.

Teksti: Reijo Ikävalko

Kuvat: Miguel Vera

Terveys-Hymy 3-12

Teksti: Hymy
Avainsanat: Marianne Kiukkonen, ravintolisä, urheilu

Kommentit

Oma kommentti