Marigoldin luistelijat ovat tyytyväisiä

Pihla Melander ja Satu Andersson– Jalat eivät enää väsy jäällä yhtä herkästi kuin aiemmin eivätkä ne jää jumiin. Myös palautuminen on nopeutunut, kertovat Marigoldin varakapteenit Satu Andersson ja Pihla Melander.

Marigold IceUnity on jo yli parikymmentä vuotta vaikuttanut seniorimuodostelmaluistelujoukkue. Kyseessä on maamme kaikkien aikojen menestynein ryhmä, sillä se on voittanut maailmanmestaruuden peräti kolmasti, viimeksi vuonna 2006. Joukkueeseen kuuluu 25 nuorta naista, joiden ikähaitari vaihtelee 17-22 vuoden välillä. Niinpä termi ”seniori” on tässä yhteydessä pahasti harhaanjohtava, mutta kuitenkin ymmärrettävä, jos nuoremmat ovat junioreita.

Tämän kauden tärkeimmät kilpailut ovat helmi-maaliskuun vaihteessa pidettävät SM-kisat ja kuukautta myöhemmin Kroatian Zagrebissa järjestettävät MM-kisat. Molemmista Marigold, joka muuten tarkoittaa kehäkukkaa, lähtee hakemaan voittoa.

Tytöt ovat pääasiallisesti kotoisin pääkaupunkiseudulta, mutta onpa porukassa varta vasten myös Kuopiosta ja Joensuusta muuttaneita. Useimmilla on takanaan vähintään 10 vuoden luistelutausta ja monella pohjia on myös yksinluistelun puolelta.

– Tähän lajiin tulevat tytöt ovat äärimmäisen tarkkoja, taitavia ja kovahermoisia, Marigoldin joukkueenjohtaja Marita Kokko kehuu katrastaan. – Tytöt ovat hyvin motivoituneita ja kurinalaisia, ja heidän elämäntapansa ovat hyvin terveitä. Joukkue on aina ollut no smoking -team.

Pakko on ollakin, sillä neidot harjoittelevat viitenä päivänä viikossa ja jäätunteja kertyy toistakymmentä tanssin, baletin, kuntosaliharjoittelun ja lenkkien lisäksi.

MarigoldMarigold-joukkue on jo toista vuotta nauttinut terveen ja monipuolisen ruokavalion ohella myös Tonalin CLA-kapseleita eikä joukkueenjohtaja ole kuullut muita kuin positiivisia äänenpainoja sen käytöstä. Yleinen mielipide on ollut, että valmiste on helpottanut erityisesti rankoista harjoituksista palautumista.

Samaa mieltä on myös optikoksi vuoden päästä valmistuva vantaalainen Satu Andersson, 22, jolla on plakkarissaan kaksi Suomen mestaruutta ja yksi maailmanmestaruus. Ja lisää titteleitä olisi tarkoitus saada, sillä Satu vakuuttaa motiivin olevan suorastaan loppumaton.

– Otan näin talvikaudella joka aamu 6-8 kapselia, mutta kesäaikana olen vähentänyt määrän minimiin. Kaikki on aina kiinni siitä, kuinka rankka treenikausi on menossa. Minulla ei ollut aiemmin juurikaan kokemuksia ravintolisistä, sillä olen syönyt vitamiinejakin vain satunnaisesti.

– Kun olin käyttänyt Tonalinia jo vähän pitemmän aikaa, huomasin, etteivät jalat enää väsyneet jäällä samalla lailla kuin ennen. Palautuminen tapahtui nopeammin kuin aiemmin eivätkä ne jääneet jumitilaan.

Samaa mieltä on myös toinen Marigoldin varakapteeneista eli espoolainen Pihla Melander, 21, jonka diplomi-insinööriopinnot ovat suurin piirtein puolivälissä. Kolmas vuosi on menossa ja kolmisen vuotta on vielä jäljellä. Pihlan ala on yhdyskunta- ja ympäristötekniikka.

Niin Sadun kuin Pihlankin luisteluharrastus alkoi koulun aloittamisen aikoihin ja luistelukoulusta. Sadulla on yksinluistelutaustaa, kun taas muodostelmaluistelu vei Pihlan mennessään heti alusta alkaen. Kumpikin on nyt neljättä kauttaan Marigoldissa. Pihlallakin on palkintokaapissaan Marigoldin tuorein maailmanmestaruus vuoden 2006 Tshekin kisoista ja kaksi Suomen mestaruutta, ja Sadun tavoin hänenkin tavoitteensa ovat tällä kaudella korkealla: ensin SM ja sitten MM.

– Olen ottanut Tonalinia viime vuoden kesästä lähtien, ja määrä on vaihdellut minullakin harjoituskauden rankkuuden mukaan. Otan yleensä näin talvikaudella kuusi kapselia heti aamupalan yhteydessä. Olen huomannut, etteivät lihakset enää mene samalla tavalla jumiin kuin ennen, vaikka kuinka kovaa harjoittelisi. Energiavarastot eivät lopu yhtä nopeasti kuin aikaisemmin.

Pihlallakin on hyvin vähän kokemuksia muista luontaistuotteista. Harjoituskaudella hän syö myös magnesiumia. Tonalinia hän suosittelee ottamaan aterioiden yhteydessä eikä tyhjään vatsaan.

Teksti: Reijo Ikävalko

Kuvat: Miguel Vera

Terveys-Hymy 1-09

Teksti:Polar Pharma
Avainsanat: ylipaino, painonhallinta, linolihappo, rasvahappo, CLA, lihasten kipeytyminen, lihashuolto

Kommentit

Oma kommentti