Marinellalle sopii mineraalijauhe

Hieroja ja luontaishoitaja Marinella Häkkinen tietää kipeän omakohtaisesti, mitä kivut, säryt ja erilaiset krempat ovat. Mitään sen vakavampaa sairautta hänellä ei onneksi ole, mutta pienistäkin puroista voi joskus kasvaa iso joki.

Tampereen tuomiokirkon kupeessa eli osoitteessa Erkkilänkatu 9 omaa luontaishoitoalan yritystään pyörittävällä Marinella Häkkisellä, 42, on sen verran erikoinen etunimi, että on suorastaan pakko kysyä, onko se ihan oma vai onko kyseessä lempinimi.

– Meitä on Suomessa yllättävän paljon, noin viitisenkymmentä, Marinella anaurahtaa.

– Kyllä se ihan oma on.

Marinella on syntynyt Etelä-Suomessa sijaitsevassa Pohjan kunnassa ja hän viisasteleekin ponnistaneensa Pohjasta vähän ylemmäksi eli Tampereelle. Ei siis pohjalta.
Hän on tehnyt luontaishoitoja jo kymmenkunta vuotta. Repertuaariin kuuluvat muun muassa hieronta, jäsenkorjaus ja energiahoidot.

– Sitä ennen ehdin tehdä vaikka mitä. Olen toiminut tuotannon suunnittelusihteerinä ja puhelinasentajana. Eli heikkosähköstä toiseen heikkosähköön: kun saadaan nikamat ja nivelet kohdalleen ja lihakset rennoiksi, niin hermoradat eli ihmisen sähköt pääsevät toimimaan kunnolla.

Vauvoista vaariin

Omat terveysongelmat saivat Marinellan aikoinaan kiinnostumaan hoitoalasta.

– Minulla on aina ollut heikko alaselkä. Asuin tuolloin Pohjanmaalla ja mies näki lehdessä ilmoituksen kalevalaisesta jäsenkorjauksesta. Lähdin kolmevuotiaan tyttäreni kanssa hakemaan apua, sillä hänkin valitteli selkäänsä, mitä kolmevuotiaat eivät yleensä tee.

– Kolmantena päivänä uskalsin lopulta kysyä varovasti kahdelta vanhalta mestariparantajalta, voisivatko he katsoa myös tytärtäni, jolloin toinen heistä kertoi jo tietävänsä ongelman syyn. Hän otti tyttöä jalasta kiinni, teki pienen nytkäytyksen ja se oli siinä.

Marinellalla itsellään on töitä nykyään aivan valtavasti. Tyyppiasiakas lienee työikäinen, keski-ikäinen, työstressiä poteva kansalainen, jolla on ongelmia niskahartia-alueen kanssa. Nuorin Marinellan asiakkaista on ollut kolmeviikkoinen ja vanhin 101-vuotias. Aika hyvä ikähaarukka!

Marinella on tätä nykyä yksinhuoltaja, sillä hän on eronnut jo vuosia sitten. Hänellä on 20-vuotias tytär ja 18-vuotias poika. Tyttö on sähköasentaja, poika opiskelee kokiksi.

Omat terveyskrempat

Marinella on kärsinyt pahoista allergiaoireista jo pikkutytöstä lähtien. Hän on allerginen melkein kaikille eläimille, monille ruoka-aineille ja siitepölyille.

– Allergioita on hoidettu monin eri tavoin. Nykyään minulla on allergioita varten enää yksi reseptilääkitys ja sitäkin käytän vain tarvittaessa.

Marinellan varsinainen murheenkryyni on kuitenkin ollut jo parikymmentä vuotta sitten puhjennut fibromyalgia, joka jyllää paikasta toiseen.

– Se on paskamainen sairaus, hän sanoo suoraan.

– Sitä ei pysty ennustamaan, sillä on ihan oma tahto. Matalapaine on aina kaikkein pahinta aikaa. Fibrosta puhutaan aina pehmytkudosreumana ja sitähän se oikeasti on, mutta virallisesti kyse on laaja-alaisesta kipuoireyhtymästä.

Eikä tässä vielä kaikki. Marinella on loukannut itseään urheillessaan useita eri kertoja. Leikkauspöytä on hänelle tuttu paikka.

– Tykkään liikkua koiran kanssa, samoin metsässä samoilusta ja kiipeilystä, mutta kaikkein pahimmin olen loukannut itseäni laskettelussa ja sulkapalloa pelatessa. Urheilija ei totisesti tervettä päivää näe. Fibromyalgia minulle kuitenkin tuottaa kaikkein suurimmat ongelmat, hän summaa.

Kärsivällisyys palkitaan

Marinella Häkkinen tutustui itävaltalaiseen Schindelen mineraalijauheeseen jo reilut kymmenen vuotta sitten eräillä kursseilla.

– Se auttaa jonkin verran fibrokipuihinkin, mutta enimmäkseen otan sitä nilkkaani varten, sillä olen nyrjäyttänyt sen usein. Jauhe vahvistaa nilkkaa, sillä Schindelessä on runsaasti piitä, joka rakentaa kollegeeniainetta ja vahvistaa sitä kautta nivelsiteitä.

Schindelen mineraalijauhetta on tutkittu myös reumapotilaiden hoidossa Kölnin yliopistossa todella hyvin tuloksin. Erityisesti nivelongelmat ja pehmytkudosturvotus vähenivät huomattavasti potilailla. Marinella on huomannut sen myös vilkastuttavan aineenvaihduntaa.

– Myös 67-vuotiaalla isälläni on siitä hyviä kokemuksia. Hänen hiuksensa alkoivat jossakin vaiheessa harventua ja harmaantua, mutta kun hän alkoi ottaa jauhetta, tukka alkoi kasvaa ja myös omaa väriä tuli takaisin. Isä kärsi myös sormenpäiden halkeilusta. Niihin tuli syviä ja tosi kipeitä haavoja, mutta sen jälkeen kun hän rupesi syömään mineraalijauhetta, haavat ovat pysyneet poissa.

Marinella varoittaa kuitenkin uusia kokeilijoita, ettei Schindelen mineraalijauhekaan toimi heti ja siinä silmänräpäyksessä. On oltava kärsivällinen.

– Sama koskee kaikkia luontaistuotteita. Mitään ei tapahdu siinä silmänräpäyksessä. Mitä suurempia vajavuuksia ihmisellä on, sitä kauemmin kestää hyvien vaikutusten ja tasapainon saavuttaminen. 

Teksti Reijo Ikävalko

Kuva Mika Lahtonen

Terveys-Hymy 3-14

Teksti: Hymy
Avainsanat: aineenvaihdunta, fibromyalgia, mineraalijauhe, nivel, pehmytkudosreuma

Kommentit

Oma kommentti