Marko sai avun haavaiseen paksunsuolen tulehdukseensa

Marko NurmelaAlavudella omaa luontaistuotekauppaa pitävä Marko Nurmela on potenut vatsavaivoja pienestä pitäen.  Diagnoosiksi varmistui haavainen paksusuolen tulehdus, joka on sekä kivulias että kiusallinen.

Pahimmillaan Marko joutui pitämään päivittäin yli 20 istuntoa vessassa ja yöllä kivut herättivät hänet parin tunnin välein. –  Nyt onneksi menee paremmin, hän toteaa tyytyväisenä.

Marko sai idean omaan luontaistuotekauppaansa Luonteekkiin omien kovien kokemustensa kautta. Hän kävi ensimmäisen kerran tunnetun hivenainelääkärin Kaarlo Jaakkolan luona runsaat kymmenen vuotta sitten – ja sai selvän avun. Marko muistelee syöneensä hoitojen alkuvaiheissa 60-70 tablettia päivässä.

– Vaikka vatsa alkoi vaivata jo kymmenvuotiaana, syytä ei löydetty vuosikausiin, hän kertoo. – Aina vain vatsa oli kipeänä, puristi ja ahdisti, eikä edes sillä ollut väliä, mitä söi. Muut kaverit pistivät poskeensa mitä tykkäsivät, mutta minä tulin kipeäksi ihan kaikesta.

Armeijan jälkeen Marko hakeutui Kaarlo Jaakkolan vastaanotolle. Siinä vaiheessa mitään toivoa ei enää tuntunut olevan ja Marko pelkäsi, että seuraavaksi pakenee henki.

–  Jaakkolan luota tuli selvää helpotusta. Virkistyin ja voimistuin pikkuhiljaa. Sitä ennen kuljin turhan paljon vessan ja sängyn väliä. Menin todella huonoon kuntoon.

Vasta vuosien mittaan Markolle valkeni sukuselvitysten kautta, että suvussa oli runsaasti vatsasairauksia.

–  Liian monet lähisukulaiset ovat kuolleet joko paksusuolen syöpään tai keuhkosyöpään. Kyllä minäkin varmaan jompaan kumpaan kuolen, mutta olen päättänyt, etten mä yhteen syöpään kuole vaan otan sitten ne molemmat kerralla ja samalla vaivalla mukaani, kun aika koittaa.

Markon vaiva on ollut todella kiusallinen. Hänen on ollut pakko juosta vessassa jatkuvasti, ja ulosteessa oli myös alkuvaiheessa verta. Vatsa on kouristellut voimakkaasti varsinkin ennen ulostamista. Vatsa kerää myös helposti ilmaa ja on hyvin raskas, turvonnut ja jännittyneen oloinen, vaikka ulospäin ei välttämättä huomaisikaan. Sairautta on hoidettu muun muassa salatsopyriinillä, joka on sulfan ja salisyylihapon yhdistelmä. Marko on enimmillään joutunut päivittäin ottamaan kahdeksan tablettia.

Marko on sairautensa vuoksi saanut riesakseen myös toisen taudin, luukadon eli osteoporoosin. Ravintoaineiden imeytymishäiriö on niin paha, että luut haurastuvat. Marko on välillä kävellyt kainalosauvoillakin ja hänen molemmat ranteensa ovat murtuneet. Armeijassa häneltä murtui lonkka.

Marko on silti huumorimiehiä. Hän tekee itsestään avointa pilkkaa ja naureskelee, ettei hän ole vessareissujensa takia ehtinyt vakiintumaankaan.

–  Kuka nainen nyt semmoisesta miehestä kiinnostuu, joka istuu koko ajan vessan pytyllä, Marko viisastelee. –  Tyttöystävä mulla toki on katsottuna, mutta naimisiin ei ainakaan vielä tässä vaiheessa olla menossa.

Marko on nyt pyörittänyt omaa luontaistuotekauppaansa Alavudella hiukan yli vuoden. Hän ei ole enää käynyt Jaakkolan luona vaan on tietomäärän kasvaessa ruvennut itse hoitamaan itseään.

Marko sai sattumalta yhteyden toiseenkin tunnettuun hivenainetohtoriin, dosentti Matti Toloseen. Hänelle soitti asiakas ja kysyi niin vaikeaa juttua, että Marko pirautti suoraan Toloselle ja esitti asiakkaansa kysymykset. Puhelun lopulla Marko rohkaistui ja alkoi kertoilla omasta taudistaan.

– Tolonen totesi minun soittaneen oikeaan aikaan, sillä hänellä oli parhaillaan menossa testi Lepicol-nimisestä uutuusvalmisteesta. Lepicolia käytetään maailmalla jo yleisesti nimen omaan vatsavaivoihin ja nyt Tolonen halusi saada käyttäjäkokemusta Suomesta. Tolonen  kuunteli minua aikansa ja totesi sitten, ettei kenelläkään hänen tutkimusryhmässään ole yhtä pahaa tautia kuin minulla, joten hän pyysi minua tulemaan mukaan tutkimukseen. Suostuin ja sain kahden kuukauden annoksen ja lupauduin sitten raportoimaan, kuinka se on vaikuttanut.

–  Lepicol on jauhemuotoinen valmiste. Rupesin ottamaan sitä aamuin illoin ja joskus tuntemusteni mukaan päivälläkin. Sekoitan sitä joskus mehuun, joskus veteen, mutta sitä voi laittaa viiliin tai jogurttiinkin. Juoma juodaan ennen kuin siitä tulee liian paksua. Päälle kannattaa juoda lasillinen vettä.

–  Kun kuukauden verran oli kulunut, aloin huomata tilanteen parantuneen. Lepicolin käytön aikana tuli jotenkin pehmeämpi olo, ikään kuin olisin laastaria syönyt. Uloste muuttui myös kiinteämmäksi. Mitään haittavaikutuksia ei ilmennyt.

–  Aikaisemmin minulla oli koko ajan raastava tunne, oli ihan kuin olisi syönyt rautanauloja tai lasinsirpaleita. Nyt olo muuttui paljon mukavammaksi, Lepicol oli ihan kuin balsamia haavoille.

–  Se vaikutti suotuisasti myös yöuniini. Kun aikaisemmin jouduin kouristusten takia heräämään ja käymään parin tunnin välein pytyllä, pystyn nyt jo nukkumaan yöni koko lailla rauhassa. Töitä teen omassa liikkeessäni kuutena päivänä viikossa.

Marko on puhunut ravintolisistä lääkäriensä kanssa, ja kerta toisensa jälkeen asiasta sukeutuu kiivas väittely.

–  En tässä seisoisi jos ei niistä olisi ollut apua, Marko sanoo pohjalaisen jämäkästi. –  Ilman niitä mut olisi jo viety jalat edellä ja lappu varpaassa. Olen nyt pystynyt vähentämään jo salatsopyriinin syöntiäkin. Tavoitteeni on, että voisin luopua siitä kokonaan. Sulfa kuormittaa maksaa ja munuaisia.

–  Painoin heikoimmillani vain 55 kiloa, ja kun olen 180 cm pitkä, se on liian vähän. Nyt painoa on jo yli kuudenkymmenen ja minusta tuntuu, että tilanne kohentuu koko ajan.

Teksti: Reijo Ikävalko

Kuvat: Jukka Kuusisto

Terveys-Hymy 11-2004

Teksti:Bio-Vita
Avainsanat: paksunsuolen tulehdus, vatsavaivat

Kommentit

Oma kommentti