”Meillä ei yskitä eikä pärskitä”

tiia eskolaKauneusalan yrittäjä, toimittaja Tiia Eskola on löytänyt konstin, jolla hän pitää sekä itsensä, sukulaisensa, ystävänsä että työväkensä oivallisessa iskussa. Tiian lähipiiriä eivät flunssat ole viime aikoina vaivanneet.

Helsinkiläinen toimittaja ja kauneusalan yrittäjä Tiia Eskola, 48, on peruskoulutukseltaan kosmetologi, mutta hän on kirjoittanut sekä kauneudesta että terveydestä eri aikakauslehtiin jo neljännesvuosisadan ajan. Sitä ennen hän ehti vaikuttaa myös eri kosmetiikkafirmojen konsulenttina ja kouluttajana. Aviomies Ilkka työskentelee graafisena suunnittelijana. Pariskunnalla on kaksi lasta, 11-vuotias Erkki ja 16-vuotias Laura, joten vilskettä riittää myös kotirintamalla.

– Olen aina ollut kova tekemään työtä ja työpäivät ovat olleet pitkiä, hän kertoo. – Työt ovat ajoittain olleet myös raskaita, kun tavaroita on siirrelty paikasta toiseen. Muutama vuosi sitten saimme kuulla, että Suomen markkinoille tuli valoimpulssilaite, jonka avulla on mahdollista päästä ihokarvoista lähestulkoon kokonaan pysyvästi eroon. Tartuimme yhtiökumppanini kanssa tilaisuuteen ja hankimme tuon hyvin hintavan laitteen liikeideana auttaa mahdollisimman monia asiakkaita. Niinpä kuljetimme laitetta joka päivä eri kaupunkien välillä. Valoimpulssilaitteet ovat niin kalliita, että niitä eivät pysty pienien kaupunkien kosmetologit hankkimaan. Laite painaa yli 20 kiloa ja joudumme kantamaan sitä hyvinkin hankaliin paikkoihin.

– Niinpä minulle tuli viime keväänä niskan välilevyn tyrä ja sen seurauksena hirveitä hermosärkyjä oikeaan käteen. Kävin kaikki mahdolliset hoitomuodot läpi, ja ainoa, mikä auttoi, oli OMT-terapeutin antama kuntoutushoito ja lepo, mutta yrittäjällehän se on vaikea paikka. Kun oikea puoli oli vähitellen paranemassa, vaiva iski vasemmalle puolelle, ja siinä vaiheessa oli pakko ajatella uusia kuvioita. Panttasin talon ja ostin Hämeentiellä sijaitsevan VIP clinic- kampaamo-kauneushoitolan, joka on täyden palvelun kauneudenalan yritys..

Tiialla on kaksi kosmetologia työsuhteessa ja lisäksi hän on vuokrannut alakerran kampaamoyrittäjälle.

Kun VIP clinicissä työskentelee puolisen tusinaa ihmistä ja asiakkaita riittää, myös monenlaiset flunssapöpöt vaihtavat omistajaa. Tiia sanookin suoraan, ettei hänellä ole varaa siihen, että työntekijät ovat poissa töistä sairastelun vuoksi, koska hän ei pysty paikkaamaan poissaoloja omalla työllään sairautensa vuoksi. Onneksi hän sattui viime syksynä kuulemaan aivan uudesta pöpöjä torjuvasta luontaistuotevalmisteesta Immunostrongista.

– Ihan ekaksi kuulin eräästä kiinteistöalalla johtotehtävissä työskennelleestä, nyt jo eläkkeellä olevasta naisesta, jolla oli pahimmillaan useita kymmeniä poskiontelotulehduksia vuodessa. Häntä punkteerattiin ja leikattiin ja hänelle kirjoitettiin antibioottikuureja, mutta mikään ei tuntunut auttavan. Hän pääsi mukaan koeryhmään ja kun hän alkoi syödä Immunostrongia, uusi elämä alkoi melkein heti.

Tiia kuuli heti perään toisesta lähes samanlaisesta tapauksesta. Koska hän oli huomannut syksy- ja talvikuukausien aikana, ettei yksikään flunssa ollut päässyt häntä nitistämään, hän päätti tarjota yrityksen työntekijöille ilmaiset Immunostrong -kapselit.

– Kaikki olivat innolla mukana, ja rupesin kuulemaan lähes päivittäin positiivisia tarinoita valmisteen tehosta. Yksi ja toinen kertoili, kuinka flunssan oireet olivat lähteneet kävelemään heti kättelyssä.

– Hiukan pistää vihaksi, kun ravintolisiä mollaavat tahot väittävät, ettei ole mitään tutkimuksia, jotka osoittaisivat tuotteen tehon. Immunostrongistakin on olemassa 80 tutkimusta, joten eiköhän se riitä. Mitäs siihen sanotaan, että särkylääkkeiden käyttöön kuolee vuosittain Suomen kokoisessakin maassa lähes 200 ihmistä! Vaikka ei haluaisi uskoa Immunostrongin tehoon, ei niiden syöminen ainakaan haitaksi ole eikä niistä sairastu.

Teksti: Reijo Ikävalko

Kuvat: Miguel Vera

Terveys-Hymy 5-06

Teksti:Orendo
Avainsanat: nuha, yskä

Kommentit

Oma kommentti