Mikä oli talidomidikatastrofi?

Mainos

Nykyiset eläkeläiset muistavat varmaan 60 vuotta sitten koko maailmaa ravisuttaneen talidomidiskandaalin. Tämän lääkeaineen uhreiksi joutui Suomessakin viitisenkymmentä lasta.

Talidomidi on uni- ja myös rauhoittava lääke, jonka alkuperäismaa oli silloinen Länsi-Saksa. Se sai siellä myyntiluvan unilääkkeenä vuonna 1957. Lääke rantautui myös Suomeen, missä sitä myytiin seitsemällä eri kauppanimellä vuosina 1959-1961. Kaiken kaikkiaan talidomidi tuli myyntiin 46 maassa.
Talidomidi saavutti nopeasti suursuosion, sillä se ei aiheuttanut riippuvuutta ja kaiken lisäksi sanottiin, ettei se ole millään lailla myrkyllinen. Ikävä kyllä sen todettiin myös helpottavan raskaana olevien äitien aamupahoinvointia. Jos odottava äiti otti sitä raskautensa alkuvaiheessa, seuraukset olivat karut, sillä talidomidi sotkee sikiön elinten kehittymistä. Niinpä sitten eri puolilla maailmaa syntyi vauvoja, joilla käsien ja jalkojen pitkät luut olivat lyhyitä tynkiä tai ne puuttuivat kokonaan.
Hirveydet eivät loppuneet tähän: vauvojen kämmenten sormet ja jalkojen varpaat olivat aivan normaaleja, jolloin vauvaparkojen raajat muistuttivat hylkeen eviä. Monet talidomidilapset olivat myös kuuroja tai sokeita, ja heillä todettiin epämuodostumia sydämessä, sukupuolielimissä, ruoansulatuksessa ja munuaisissa.

Luultiin myrkyttömäksi

Talidomidi oli todella tehokas myrkky, sillä vain pari tablettia väärään aikaan otettuna sinetöi syntyvän lapsen kohtalon loppuiäksi. Onni onnettomuudessa kuitenkin oli, että talidomidi oli Suomessa pääosin reseptilääke – toisin kuin monissa muissa maissa, joissa se oli vapaassa myynnissä. Niinpä Suomen talidomidilapsia on vain viitisenkymmentä.
Talidomidia luultiin myrkyttömäksi, koska niin oli käynyt jyrsijöillä tehdyissä kokeissa. Niinpä sen oletettiin olevan vaaraton myös ihmisille. Toisin kuitenkin kävi: kun ensimmäiset sikiövauriot ilmaantuivat, esille pulpahti tutkimustuloksia, joiden mukaan talidomidi aiheutti kaneilla ja apinoilla samanlaisia epämuodostumia kuin ihmisillä. Sittemmin oikeudenkäynneissä kävi ilmi, että osa tutkimuksista oli tehty hutiloiden tai tuloksia oli peräti väärennetty.
Talidomidin on todettu maailmanlaajuisesti aiheuttaneen 50- ja 60-lukujen taitteessa yli 10 000 lapselle vaikeita epämuodostumia sekä lukemattomia sikiövaurioon liittyviä keskenmenoja.
Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin, sillä skandaalin takia niin Suomessa kuin monissa muissakin maissa voimaan tulivat uudet, selkeästi tiukemmat kriteerit uusien lääkkeiden myyntiluville.
Ikävä kyllä talidomidia käytetään yhä eräissä kehitysmaissa, ja jäljet ovat yhtä surullista katsottavaa kuin 60 vuotta sitten. Etelä-Amerikassa sitä on valmistettu laittomasti ja myyty ilman reseptiä. Näin on tapahtunut esimerkiksi Brasiliassa, missä talidomidia on käytetty lepran iho-oireiden hoitoon. Maassa on havaittu useita kymmeniä talidomidin vaurioittamia lapsia. Lukutaidottomuus ja tietämättömyys maailman asioista on Brasilian maaseudulla yleistä. Lääkärin tai apteekin välittämä info ei välttämättä välity vastaanottajalle.

Talidomidin uusi tuleminen

Hämmästyttävää mutta totta: talidomidi on edelleen terveydenhuollon käytössä, joskin eri kriteerein kuin 60 vuotta sitten. Vaikka lääke poistettiin markkinoilta, sitä tutkittiin jatkossakin. Vuosien varrella tutkijat joutuivat raapimaan päätään toisenkin kerran, kun talidomidin havaittiin toimivan monissa sairauksissa, joilla ei ollut mitään tekemistä sen aiempien käyttötapojen kanssa. Suomessa talidomidi sai myyntiluvan jälleen vuonna 2008.
Talidomidia on käytetty menestyksellisesti muun muassa erään syöpäsairauden, lepraan liittyvän manian, nivelreuman, lasten reumasairauksien, rakkulaisen suutulehduksen, useiden sidekudossairauksien ja vaikeiden ihotautien hoidossa, ja onpa sitä käytetty myös AIDS-potilaiden loppuvaiheiden oireiden helpottamiseen.

Teksti:Reijo Ikävalko
Avainsanat: talidomidi

Kommentit

Oma kommentti