Mustaherukka torjuu atooppista ihottumaa

MustaherukkaaJos odottava äiti syö mustaherukan siemenöljystä valmistettuja kapseleita, todennäköisyys syntyvän lapsen atopian puhkeamiseen vähenee merkittävästi.

Atooppiset allergiat ovat viime vuosikymmeninä yleistyneet valtavasti. Nuorista aikuisista lähes joka toinen on herkistynyt siitepölyille, eläimille tai ruoka-aineille. Syitä tähän valitettavaan kehitykseen on haettu sekä teollistuneesta ruokavaliostamme että liiallisesta hygieniasta.

Atooppisen ihottuman oireista kärsii jo 10-20 prosenttia lapsista, ja noin puolella oireet alkavat  ensimmäisen ikävuoden aikana. Jos atopia puhkeaa alle puolivuotiaana, joka toiselle näistä lapsista puhkeaa jossakin lapsuusiän vaiheessa astma ja kahdelle lapselle kolmesta ilmaantuu myös allerginen nuha.

Jos ihottuma pikku allergikoilla puhkeaa ennen ensimmäistä syntymäpäivää, heillä ilmenee useimmiten myös ruoka-aineallergioita, joista osa kuitenkin katoaa kouluikään tultaessa. Siitepöly- ja eläinallergiat sen sijaan valitettavasti eivät häviä minnekään.

Niinpä jokainen uusi keino atopiaa ja allergioita vastaan on tervetullut.

Jo pitkään on arveltu, että mustaherukan siemenöljyllä olisi myönteisiä terveysvaikutuksia erityisesti atopiaan. Turun yliopiston tutkijaryhmä alkoi vuonna 2004 toteuttaa mittavaa kliinistä ravitsemustutkimusta odottavilla äideillä ja heidän vastasyntyneillä lapsillaan.

Puolet osallistujista sai mustaherukan siemenöljyä ja puolet eli lumeryhmä iho-oireiden suhteen tehotonta oliiviöljyä. Turun yliopiston tutkijalääkäri Pia Linnamaa tekee aineistosta väitöskirjan. Tutkimuksen johtajana toimi professori Raija Tahvonen ja Tyksiä edusti dosentti Leena Koulu. Mukana oli muitakin nimekkäitä tutkijoita.

– On oltava ajoissa liikkeellä, jotta pystytään vaikuttamaan lapsen puolustusjärjestelmään, Pia Linnamaa toteaa.

– Monet tutkimustulokset viittaavat siihen, että jo sikiöaika ja syntymän jälkeiset kuukaudet ovat hyvin merkittäviä lapsen allergisen puolustusmekanismin kehittymiselle.

Peräti neljällä lapsella viidestä oli jommalla kummalla tai molemmilla vanhemmalla atopiaongelmia. Mustaherukan siemenöljyn havaittiin vähentävän merkittävästi atooppisen ihottuman esiintyvyyttä vuoden ikäisillä lapsilla. Lisäksi herukkaryhmän lasten atooppinen ihottuma oli vuoden iässä lievempi.

Yllättäen mustaherukkaöljyn myönteiset vaikutukset kuitenkin katosivat, kun lapset tulivat kaksivuotiaiksi. Syy saattaa olla hyvin yksinkertainen, sillä lapset söivät vuoteen saakka teollisia lastenruokia, jotka ovat ravitsemuksellisesti hyvin tasapainoisia.

Ryhmä sai toisenkin mielenkiintoisen tutkimustuloksen, sillä mustaherukan siemenöljy vähensi eniten ei-atooppisten äitien lasten atooppista ihottumaa. Kyseessä ei siis ole pelkästään riskiryhmille tarkoitettu tuote.

Joku voi nyt ajatella, että saman vaikutuksen saa pelkästään mustaherukoita syömällä. Näin ei kuitenkaan ole, sillä käsittelemätöntä mustaherukkaa pitäisi syödä päivittäin lähes kilo, mikäli haluaisi saada vastaavan määrän siemenöljyä.

Teksti: Reijo Ikävalko

Hymy 10-10

Teksti: Hymy
Avainsanat: allergia, atooppinen allergia, atooppinen ihottuma, atopia, mustaherukka

Kommentit

Oma kommentti