Nivelten naksuminen väheni!

Minna LaineMinna Laine on kunnostaan hyvää huolta pitävä nuori nainen, jota on kuitenkin alkanut huolestuttaa lonkan ja polvien naksuminen. Lisää huolta aiheutti myös se, että suvussa on ollut nivelongelmia.

Sähköisen median puolella mainonnan tuottajana työskentelevä Minna Laine, 29, on alun perin kotoisin Rovaniemeltä, mutta tullut töitten perässä Helsinkiin. Koulutukseltaan hän on kauppatieteiden maisteri.

Koska mittarissa ei ole vielä kolmeakymppiäkään, Minnalla ei ole mitään varsinaisia terveysongelmia. Hän liikkuu kolme neljä kertaa viikossa. Pohjana ovat salijumpat, mutta talvisin hän harrastaa myös hiihtoa ja luistelua.

–  Ajattelin lähteä kokeilemaan Helsinki City Runia eli puolimaratonia tänä keväänä. Täydestä maratonista ei vielä kannata ruveta puhumaan. Katsotaan nyt ensiksi, kuinka tämä puolikas menee, hän nauraa.

Pieni murheenkryyni Minnalle on kuitenkin tullut. Hänen lonkkansa ja polvensa ovat alkaneet naksua.

– Nivelet paukkuvat. Etenkin urheillessa sen huomaa. Niitä ei ole pakottanut, mutta ne pitivät outoa ääntä. Yritin hakea netistäkin apua, mistä tämä johtuisi, ja tavallaan sain selville, että nivelten välissä pitäisi olla sen verran nestettä, etteivät luut hankaa toisiinsa.

Popsien puolimaratonille

Niinpä Minna rupesi erään tuttavansa vinkistä ottamaan päivittäin Nokkos-Kalkki-Inkivääri+vihersimpukka -nimistä valmistetta. Minna on nyt popsinut sitä nelisen kuukautta. Alkuun hän otti neljä kapselia päivässä, mutta nyttemmin hän on puolittanut annoksen. Ja myönteistä muutosta on tapahtunut.

– Naksunta on selvästi rauhoittunut. Enää ei kuulu yhtä pahoja paukahduksia kuin ennen. Naksuttelu alkoi jo monta vuotta sitten, mutta nyt se on laantunut. Jatkan valmisteen syöntiä ihan kevään puolimaratoniakin varten, jotta nivelet pysyisivät kunnossa.

Niinkin pitkän matkan juokseminen on nivelille aika haastava juttu.

– Niveltuotteella oli myös sellainen iloinen sivuoire, että ripset alkoivat kasvaa, kun rupesin popsimaan sitä. Otan valmistetta myös ennaltaehkäisevästi, koska eräällä lähisukulaisella on nivelongelmia. Tämä kaikki sai minut jotenkin pitämään paremmin huolta itsestäni. Liikunta ja venyttely ovat tärkeitä, mutta jos vielä ravintolisillä pystyy edesauttamaan kunnossa pysymistä, niin hyvä on.

Kosteammat silmät

Minna on ruvennut käyttämään myös toista Via Naturalen valmistetta. Kyseessä on uutuustuote nimeltä Vahva Tyrniöljy-Mustikka Omegat.

– Mustikka on varmasti hyväksi, koska minulla on jo luonnostaan kuivat silmät ja käytän jatkuvasti piilareita. Istun näyttöpäätteen edessä koko päivän.

– Olen jo aiemmin ottanut saman firman Omegat-valmistetta, ja sekin toimi, mutta nyt olen käyttänyt tätä uutuusvalmistetta kolmisen kuukautta ja minusta tuntuu, että silmät ovat aamuisin kosteammat. Otan kaksi kapselia päivässä.

Ravitsemuksen suhteen Minna ilmoittaa olevansa suhteellisen kaikkiruokainen.

– Ei mitään tiukkoja periaatteita. Pyrin kuitenkin syömään terveellisesti ja monipuolisesti. Olen joskus karpannutkin, mutta en enää nykyään. Yritän kuitenkin olla hirveästi mussuttamatta leipää ja katselen muutenkin hiukan hiilareitten perään.

Teksti: Reijo Ikävalko

Kuvat: Miguel Vera

Terveys-Hymy 3-12

Teksti:Via Naturale
Avainsanat: nivel, nivelen naksuminen

Kommentit

Oma kommentti